Nieminen: Roddick oli taistelija, joka laittoi kaiken likoon
Andy Roddickin lopettamispäätös ei tullut Jarkko Niemiselle yllätyksenä.
Tenniksen entisen maailmanlistan ykkösen, USA:n Andy Roddickin ura päättyi tällä viikolla US Openissa. Roddickin, 30, lopettamispäätös ei tullut yllätyksenä 31-vuotiaalle Jarkko Niemiselle.
- Minulle asia ei tullut yllätyksenä. Juttelin Andyn valmentajan kanssa jo Australiassa (tammikuussa). Olin yllättynyt, että Andy ilmoitti päätöksestään niin myöhään, Suomen tenniksen ykköspelaaja kertoi Yle Urheilun haastattelussa.
Niemisen mukaan Roddick ilmoitti päätöksestään tarkoituksella vasta US Openissa.
- Andy ei selvästikään halunnut vastata jokaisessa haastattelussa kysymyksiin lopettamisestaan. Hän säästi itseään ja hoiti homman tosi tyylikkäästi. Hän varmasti tiesi jo kesällä, että lopettaa, Nieminen totesi.
Roddick eteni käynnissä olevassa US Openissa aina neljännelle kierrokselle asti. Nieminen passitettiin katsomon puolelle jo turnauksen toisella kierroksella.
- Se oli hieno päätös Andyn uralle. Olemme käytännössä pelanneet Andyn kanssa 12 vuotta samoja kisoja. Andyn uraa muistellessa tuli väkisinkin mieleen, että on sitä itsekin tullut koluttua näitä kisoja läpi.
- Andy on todella esimerkillinen pelaaja, jolla oli mahtavan hieno ura. Kentällä hän oli taistelija, joka laittoi kaiken likoon, Nieminen kehui.
Tuoreimmat aiheesta: Tennis
Nieminen luovutusvoitolla välieriin
Jarkko Nieminen sai luovutusvoiton Tommy Haasista ja selviytyi näin välieriin tenniksen ATP-turnauksessa Düsseldorfissa.
Niemisellä kova haaste Düsseldorfissa
Jarkko Niemisen ja Tommy Haasin edellisestä kohtaamisesta muodostui huikea trilleri.
Nieminen joutui urakoimaan - seuraavaksi kova haaste
Jarkko Nieminen sai hikoilla yli kaksi ja puoli tuntia espanjalaishaastajansa selättämiseksi.
Myös Del Potro sivuun Ranskan avoimista
Virustaudista kärsivästä Juan Martin Del Potrosta tuli toinen maailmanlistan kärkikymmenikön pelaaja, joka jää sivuun Ranskan avoimesta tennisturnauksesta.
Maailmanlistan kakkonen jää pois Ranskan avoimista
Alaselkävamma pitää Andy Murrayn poissa Roland Garrosista. Edellisen kerran Grand Slam -turnaus on jäänyt väliin kesällä 2007.
Nieminen rynnisti jatkoon Saksassa
Jarkko Nieminen jyräsi toiselle kierrokselle tenniksen ATP-turnauksessa Düsseldorfissa. Nieminen peittosi slovakialaisen Lukas Lackon.
Tenhunen ei ole koskaan kävellyt – Pelaa loistavasti tennistä
Taneli Tenhunen on elämänmyönteinen urheilija ja valmentaja.
Nadal murskasi Federerin Roomassa
Rafael Nadal vei vakuuttavan näytöksen jälkeen voiton Rooman tennisfinaalissa. Roger Federer jäi jyrän alle.
Serena Williams vei potin Roomassa
Serena Williams jyräsi tenniksen WTA-turnauksen voittajaksi Roomassa.
Olympiavoittajan turnaus Ranskan avoimissa vaarassa
Vuodesta 2011 vaivannut selkävamma saattaa pitää Andy Murrayn pois Roland Garrosilta.
