Nieminen oli pettynyt viimeisen ottelunsa jälkeen, sillä pelillisesti se ei ollut hänen mielestään onnistunut. Heti ensimmäisen erän alussa Tzu Ying Tai pääsi karkaamaan, ja Niemisen piti taistella itsensä takaisin otteluun.

- Hän pystyi liikuttamaan minua kaikkiin neljään kulmaan. Se ei ollut hirveän helppoa. Toisen erän lopussa tuli liikaa virheitä, ja hän sai niillä pisteet. Se oli vähän liian aaltoilevaa peliä, Nieminen manasi.

Nieminen kärsi kipeästä patellajänteestä jo olympiakarsinnan aikana eikä tilanne ole helpottunut. Hän ei kuitenkaan halunnut käyttää polveaan selityksenä tappiolleen, vaikka herkistyikin silmin nähden asiasta kysyttäessä.

- Olen ollut hyvässä kunnossa kaikissa olympiakisoissani ja pyrkinyt parhaimpaani. Nyt tietenkin tässä matsissa - seliseli - polvi häiritsi aika paljon ja on tietenkin kauden aikana häirinnyt, hän totesi.

- Pelillisesti nämä kisat eivät ole olleet mikään mieletön kokemus. Olen pettynyt tuohon viimeiseen matsiin.

Hyvältä tuntuva päätös

Nieminen oli päättänyt jo hyvissä ajoin, että Lontoon olympiakisat ovat hänelle viimeiset kansainväliset kilpailut. Hänen mielestään päätös ei ollut vaikea, sillä nyt oli hyvä aika lopettaa.

- Pelaan vielä Tanskassa seuralleni, mutta se on vain sulkapallosta nauttimista ja liikuntaa. Olen aina rakastanut tätä lajia, eikä minulla ole sellaista fiilistä, että haluaisin kokonaan pois sen parista, hän kertoi.

- Olen 16 vuotta asunut Tanskassa ja joka aamu mennyt mailakassi selässä treeneihin kahdeksasta kymmeneen. Nyt se tulee muuttumaan. Mutta tämä on hyvältä tuntuva päätös.

Nieminen on kiinnostunut myös valmentamisesta ja on käynyt Tanskassa valmennuskoulutusta. Hän on myös valmentanut seurassaan junioreita ja oman ryhmänsä pelaajia.

- Olen vielä yhden vuoden vielä Tanskassa, mutta palaan mielelläni takaisin. Ja jos vain jollain tavalla pystyn, niin haluaisin auttaa Suomen sulkapalloa.

Vain rakkaudesta lajiin

Nieminen on edustanut Suomea peräti neljissä olympialaisissa: Sydneyssä, Ateenassa, Pekingissä ja nyt Lontoossa. Tähän saavutukseen on pystynyt vain harva sulkapalloilija, ja Nieminen totesikin, ettei hän olisi Sydneyssä uskonut pelaavansa vielä Lontoossa.

- Silloinkin kun lähdin Tanskaan ja sanoin vanhemmilleni, että voisiko jompikumpi ajaa minut sinne, minulla oli kaksi kassia ja pyörä mukanani. En tuolloin ajatellut, että olisin siellä seuraavat 16 vuotta, hän hymähti.

Nieminen halusi Tanskaan lähtiessään nähdä, miten pitkälle hän pystyy kehittymään sulkapalloilijana. Hän totesikin, ettei hänestä tunnu, että olisi mistään joutunut luopumaan sulkapallon takia. Päinvastoin. Hän on saanut lajilta paljon.

- Olen aina pelannut vain rakkaudesta lajiin. Ehkä se kuulostaa kornilta, mutta minä nautin tästä ihan hirveästi. Niin kauan, kun tuntui, että pystyn kehittymään ja oppimaan uusia asioita, se on aina ollut hauskaa. Se, että olen saanut tehdä ammatikseni sitä, mitä rakastan, niin onhan se ihan mieletöntä.

Ei pelkäksi kotirouvaksi

Niemisellä on nyt edessään suuri muutos elämässään, kun kansainvälisissä kilpailuissa kiertäminen loppuu. Lisäksi hänen pitäisi miettiä, mitä hän tulevaisuudeltaan haluaa; onko se pelkkää valmentamista vai jotain muuta.

- Onhan se omituista, kun katsoo, että oma pikkusisko on jo valmistunut ja käy töissä, ja miettii, että itse olen pikkuisen vanhempi ja nyt minun pitäisi aloittaa opiskelijaelämä, Nieminen naurahti.

Oman kilpauran loputtua Nieminen pystyy kuitenkin seuraamaan tiiviimmin aviomiehensä, tennispelaaja Jarkko Niemisen otteluita. Hän ei kuitenkaan aio heittäytyä täysin kotirouvaksi, sillä se ei sovi hänen luonteelleen.

- Kyllähän tässä täytyy jollain tavalla ruokkia itse itsensä. Olen kuitenkin kunnianhimoinen ihminen ja tykkään tehdä, kehittyä ja kehittää itseäni ihmisenä. Ajatus siitä, että lähtisin vain Jarkon mukaan kiertämään, ei sovi minulle. Mutta toivottavasti nyt on mahdollista nähdä vähän useammin, Nieminen toivoi.