Niemiselle täystyrmäys - Baker jyräsi jatkoon
Upeasti Wimbledonin avauskierroksella pelannut Jarkko Nieminen jäi täysin jyrän alle toisella kierroksella. Brian Baker osoitti, että viime aikoina hänestä noussut kohu ei ole syntynyt turhasta.
USA:n Brian Baker jyräsi Jarkko Niemisen yli Wimbledonin tennisturnauksen toisella kierroksella tylyin luvuin 6-0, 6-2, 6-4. Numerot eivät jätä juuri sijaa selittelylle.
Baker on vahvassa nosteessa oleva pelaaja, mutta silti tällainen tulos on suuri pettymys Niemiselle.
Niemisellä ei ollut yhtään murtopalloa ottelussa. Bakerilla niitä oli 12. Hän mursi Niemisen syötön kuudesti.
Brian Bakerin tarina on varsin mielenkiintoinen. Varsinkin amerikkalainen media on nostanut viime viikkojen aikana sitä vahvasti esille.
Baker oli nuorena lupaava pelaaja, mutta hän joutui pahaan loukkaantumiskierteeseen jo vuonna 2005. Hän joutui olemaan käytännössä sivussa tenniskentiltä lähes kuusi vuotta. Baker oli mm. kolmesti lonkkaleikkauksessa ja kerran olkapääleikkauksessa.
Viime vuonna Baker pääsi vihdoin sellaiseen kuntoon, että pelaaminen onnistui. Hän alkoi pelata Futures- ja Challenger-turnauksia hyvällä menestyksellä. Juuri ennen Ranskan avoimia tänä keväänä Baker karsi Nizzan ATP-turnaukseen. Pääsarjassa amerikkalainen voitti muun muassa Gael Monfilsin ja Nikolai Davidenkon ja eteni finaaliin asti.
Bakerin ranking on tällä hetkellä 126. Se ei kuitenkaan selvästikään kerro totuutta 27-vuotiaasta amerikkalaisesta.

Kommentoi aihetta
(9 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Pera
Ilmoita asiattomasta kommentistaVamos Jakke!
Tennismummo
Ilmoita asiattomasta kommentistaTänään oli erilainen Jarkko kentällä. Nyt hän tarvitsee empatiaa eikä iskuja haavaan. Kukaan meistä ei tiedä, miksi hänen pelinsä ei kulkenut - se on selvä, että tahallaan ei kukaan urheilija tee alisuorituksia. Jarkko varmaan iskusta toivuttuaan analysoi otteluaan blogissaan. Nyt on tärkeintä, että hän saa rauhassa keskittyä uuteen kovaan haasteeseen, jonka tarjoavat Bryanin veljekset.:) Tsemppiä Jarkko, olet edelleen koko Skandinavian ykkönen!
Nikke
Ilmoita asiattomasta kommentistaPerus meininkiä..eka kierros loistava voitto" ja sitten korkea peli.kauheaa konttaamista
Leksa
Ilmoita asiattomasta kommentistaOikea mies voitti.
Baker on todellinen taistelija ja onnettomuus kirteen jälkeen suo hänelle menestystä.
40-0.
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiksi Nieminen yleensä enää pelaa tennistä tuolla tasolla? Yksi, ehkä kaksi voittoa viikossa. Missä on ammattiylpeys?
Olisikohan aika aloittaa tekemään jotain muuta?
Keskimäärin yksi voitto viikossa. Vuodesta toiseen... Miksi pelata edes??
Allez!
Ilmoita asiattomasta kommentistaNieminen pelaa tennistä sen vuoksi, että se on hänen ammattinsa. Hän pelaa sen vuoksi, että hän rakastaa pelaamista. Hän pysyttelee jatkuvasti (pl. loukkaantumiset) 50 parhaan joukossa, sen vuoksi hän jatkaa pelaamista. Yksi voitto viikossa - ainakin se yksi voitto tällä viikolla oli tosi makea voitto ja osoitus siitä, että Nieminen osaa tennistä. Ihminen ei ole kone, joskus meitä kaikkia kohtaa huonot hetket, jolloin mikään ei onnnistu. Vilkaisepa ranking-listaa, siellä on paljon pelaajia, joiden ranking on laskenut huomattavasti parhaista päivistä. Hekin astuvat samasta syystä kentälle aina uudelleen ja uudelleen. Kuten Jarkko. Samasta syystä. Annetaan Jarkon pelata ja toivotaan, että pian löytyy manttelinperijöitä. Kuten edellä on mainittu. Jarkko on Skandinavian ykkönen. Ollaan siitä ylpeitä!
Iso P
Ilmoita asiattomasta kommentistaPelin jälkeen Nieminen kertoi, että hänen jalkansa olivat väsyneet - 31-vuotiaana ei palaudu niin helposti kuin nuorempana. Jos ja kun näin on, miksi ihmeessä Nieminen pelaa myös nelinpelejä? Tässä turnauksessa se ei ehtinyt vaikuttaa kaksinpeli-suoritukseen, mutta monessa muussa se lienee haitannut.
juu
Ilmoita asiattomasta kommentistanyt oli se oikea jakke kentällä, se jolla ei pää kestä
muussi
Ilmoita asiattomasta kommentistaToivoisin, ettei Jarkosta tulisi tenniksen Teemu Selännettä, joka pihtaa ja jahtaa. Ylpeä poistuminen kentiltä, sitä ainakin minä arvostan. Jarkko on antanut jo tähän mennessä meille kaikille niin paljon, olisiko aika jättää jotakin itsellekin. Ja nyt en totta vieköön puhu rahasta.