Nokia vetää rahansa pois WRC-rallilta
MM-sarja menettää arviolta 3,1 miljoonaa euroa vuodessa tuoneen sopimuksen. Myös näkyvyyttä uudessa mediassa suunniteltiin yhteistyön ympärille.
Rallin MM-sarja menettää miljoonia, kun Nokia ei enää Kreikan osakilpailun jälkeen tue sarjaa.
MM-rallikomission puheenjohtaja Jarmo Mahonen myönsi, että sarja menettää sopimuksen. Sen arvoksi on arvioitu noin 3,1 miljoonaa euroa vuodessa.
- Tämä on melko suuri menetys MM-sarjalle, Mahonen sanoi.
Sarjan oli suunnitellut uuden median näkyvyyttään pitkälti Nokia-kumppanuuden ympärille.
- Emme ajatelleet sitä suoraan rahana, mutta Nokia olisi ollut yhteistyökumppani, Mahonen kertoo.
Puheenjohtajan mukaan uusi sponsori julkistetaan kesäkuun puolivälissä moottoriurheilun maailmanliiton kokouksessa.
Tuoreimmat aiheesta: Ralli
Loeb uskoo Kubicaan enemmän kuin Räikköseen
Sebastien Loeb uskoo Robert Kubican lyövän Kimi Räikkösen rallisaavutukset laudalta.
Loebin 78:s täysosuma MM-ralleissa - "Upeat tunnelmat, auto toimi täydellisesti"
Sebastien Loeb pääsi voiton makuun Argentiinan MM-rallissa. Loeb myönsi, että pitkä tauko sorakilpailuista vaikeutti ajamista ensimmäisellä osuudella.
EK14: Loebin juhlat, Latvalan kolmas sija maistui makealta
Sebastien Loeb juhli voittoa Argentiinan MM-rallissa. Päätöspäivänä loistanut Jari-Matti Latvala nousi kolmanneksi.
EK13: Latvala taisteli ohi Novikovista
Jari-Matti Latvala onnistui puristamaan ohi Jevgeni Novikovista Argentiinan MM-rallissa. Latvala oli kiinni kolmannessa sijassa ennen viimeistä erikoiskoetta.
EK12: Loeb hallitsee, Latvala tavoitti Novikovia
Sebastien Loeb jyrää Argentiinan MM-rallin kärjessä. Jevgeni Novikovin ja Jari-Matti Latvalan taisto kolmannesta sijasta tiivistyi.
EK11: Novikov ravisteli Latvalan hereille
Jari-Matti Latvala ajoi lauantain avauspätkällä pohja-ajan ja jahtaa kolmatta sijaa Argentiinan MM-rallissa.
EK10: Latvala lyhyen erikoiskokeen nopein – Loebilla tukeva johto
Jari-Matti Latvala ajoi nopeimman ajan perjantain viimeisellä erikoiskokeella.
EK9: Hirvonen romahti sähkövikaan, Latvalakin synkissä tunnelmissa
Argentiinan MM-rallin suomalaistunnelmat muuttuivat synkiksi 9/14 erikoiskokeen jälkeen. Mikko Hirvonen romahti peräti seitsemän minuutin päähän kärjestä.
EK8: Hirvoselle rengasrikko - "Meni leveäksi, osuin heti kiveen"
Mikko Hirvonen menetti rengasrikossaan tuntuvasti aikaa ja putosi kolmanneksi Argentiinan MM-rallissa. Myös Sebastien Ogier kärsi samasta murheesta, mutta nousi rallissa toiseksi.
Ulosajo pudotti Ogierin kärjestä - "Auto aliohjautui eikä käsijarru toiminut"
Sebastien Ogier putosi yllättäen Argentiinan MM-rallin kärkipaikalta. Ogier ajoi ulos mutaisessa mutkassa ja saattoi menettää rytäkässä rallin voiton.
