Viime viikonloppu meni Keuruulla kauden ensimmäisissä SM-kisoissa. Ne meni minulta ihan kohtuullisesti. Ihan en yltänyt kahden kultamitalin tavoitteeseen, mutta ei se kauas jäänyt. Prologi oli ja meni niin kuin tähän mennessä kaikki nopeat pertsan kisat. En päässyt siinä oikein missään vaiheessa kunnolla vauhtiin, mutta pieni valonpilkahdus oli se, että sain vuorohiihdon toimimaan kohtuullisesti kisan ainoassa nousussa. Luulen, että tämä lupaa ihan hyvää Nove Meston mc-kisoihin puolentoista viikon päästä.

Lauantaina oli vuorossa 15 km vapaata, ja niin kuin arvaten saattaa, edellisen kisan perusteella kun lähdettiin, niin homma meni ryhmähiihdoksi. Vielä kun kova pakkanen paukkui, teki se karkaamisen aika vaikeaksi, sillä radan ainoan kunnon nousun jälkeen oli iso lasku, jossa isompi porukka ajaa aina takaa kiinni.

Peesihyöty korostuu vielä enemmän kovalla pakkasella. Itselläni oli ihan suht pirteää menoa koko kisan ja odotin innolla viimeisiä kilometrejä, sillä tiesin olevani vahvoilla tuossa porukassa. Vaikka onnistuin kääntämään kisan voitokseni ja meno oli ehkä karvan pirteämpää kuin aikaisemmissa kisoissa, niin maailmanluokan menoa se ei vieläkään ollut. Mutta toisaalta nyt taisteltiinkin Suomen mestaruuksista. Silloin vauhti on se ja sama kunhan voitto tulee.

Sunnuntaina oli vuorossa pariviestit. Siihen lähdettiin Karin kanssa puolustamaan mestaruutta, mutta jouduttiin tyytymään kakkossijaan, sillä Jylhän Martti oli meikäläistä vikkelämpi loppusuoralla. Moni sanoi kisan jälkeen, että rata oli helppo varsinkin miehille, mutta minusta se oli ihan ok rata.

Sillä tavalla saatiin vähän tasaväkisempi viesti aikaiseksi, eivätkä erot kasvaneet ihan älyttömän suuriksi. Toisaalta, jos rata olisi ollut vähän vaativampi, olisi minulla ollut todennäköisesti paremmat mahdollisuudet pärjätä rinttereitä vastaan. Pääasia on kuitenkin näissä viesteissä, että mahdollisimman monta seuraa pystyy taistelemaan mukana mahdollisimman pitkään.

Nyt olisi edessä 1,5 viikkoa kevyttä treeniä, ja sitten lähdetään mittaamaan sitä kansainvälistä vauhtia ja katsomaan onko oma vauhti yhtään parantunut edellisistä kisoista. Usko on kova siihen, sillä näin on käynyt joka vuosi. Mutta täytyy muistaa, että sillä uskolla ei hiihtohommissa vielä ihan kovin korkealle päästä.

Ville Nousiainen