Treeniä oli kertynyt viimeisen kuuden viikon aikana maksimissaan kymmenen tuntia. Ja niistä ei yhtään kovaa vauhtia. Omaksi yllätykseksi olin kuitenkin kakkososuuden nopein hiihtäjä noin 30 sekunnin erolla seuraavaan.

Hiihdin alusta loppuun suhteellisen kontrolloidun suorituksen, sillä jos olisin yrittänyt hiihtää aivan täysillä, olisin todennäköisesti kahden kilometrin jälkeen ollut kuin kala kuivalla maalla. Samalla ajasta olisi varmasti tullut ainakin minuutin heikompi.

Kisakausi on nyt sitten virallisesti ohi. Kauttani varjosti pahasti tauti, joka alkoi jo marraskuussa, minkä takia analyysia on vaikea tehdä. On vaikea sanoa kuinka paljon se vaikutti mihinkin, mutta se on varmaa, että tuo tauti haittasi ja paljon.

Tästä huolimatta olen päättynyt tehdä muutoksia treeneihini ja saada sitä kautta lisää vauhtia ladulle. Juuri sitä, mitä nykypäivän hiihdossa tarvitaan. Vauhtikestävyys alue on minun vahvuus hiihdossa, joten sitä ei tarvitse hirveästi petrata, mutta tarvitsen hiihtooni lisää vauhtireserviä ja rentoutta kovaan hiihtoon. Se, miten se toteutetaan on vielä suunnitteilla, mutta uskon sen selviävän huhtikuun aikana.

Ainoa asia, mikä tänä talvena minulta onnistui, oli Monan valmentaminen. Saatiin Mona takaisin maailman sprinttihiihdon kärkeen. Siitä osituksena muutamat sijoitukset kymmenen joukkoon ja jopa yksi A-finaalipaikka.

Nopeus hänellä riittää mihin vain, mutta vauhtikestävyyttä Mona tarvitsee rutkasti lisää, jotta pystyy taistelemaan podium-sijoista. Hän ei tahdo oikein palautua ensimmäisestä erähiihdosta seuraaviin, ja sitä kautta vauhti hiipuu erä erältä.

Onneksi tiedän, miten tuota vauhtikestävyyttä saadaan hänelle lisää. Se ei ole mikään taikatemppu, vaan vaatii aikaa. Nyt ehdittiin treenata sitä viisi kuukautta, ja tänä kesänä sitä pystytään treenaamaan varmaan kuusi kuukautta lisää.

Ei siis muuta kuin lomille lomps! Muutama lomaviikko siis edessä ja sitten se aherrus taas alkaa.

Ville Nousiainen