Nousuvireiselle Armialle kehut Ässä-luotsilta
Ässä-valmentaja Karri Kivi totesi, että illan matsi oli normaalia isompi peli, koska Tappara oli vienyt kaikki kauden kolme aiempaa mittelöä. -Olen tosi tyytyväinen peliin ja erityisesti Armiaan sekä peräpään touhuihin, listasi Kivi 2-1-voiton jälkeen.
Ennakkoasetelmat
Ässät otti tiistaina vieraista täydet pinnat Jokereilta. Tappara puolestaan nyhräsi kotonaan Bluesin kanssa jatkoaikatappion.
Ässät esitteli uutena kolmosketjuun sijoitetun tshekki Jakub Sindelin. Hän paikkasi aivotärähdyksen tiistaina saaneen Aki Juuselan. Muita muutoksia ei patapakassa illan kamppailuun tullut.
Vähin vaihdoksin lähti Poriin myös Tappara. Tomi Pekkala poistui nelosketjusta. Sinne vaihdettiin kolmosesta sentteri Jarkko Pyymäki ja hänen tontilleen istutettiin Jan-Mikael Järvinen.
Porukoiden kolme aiempaa kohtaamista Tappara oli vienyt, toki ensimmäisen vasta voittomaalikilpailussa.
Ratkaisu
Avauserä pelattiin maaleitta. Toisessa Ässät nuiji kaksi: 1-0 Nico Aaltonen ja 2-0 ylivoimalla kolmatta peliään Ässissä ahertanut ex-Ilves Mark Lee.
Tappara ei kuitenkaan luopunut, vaan tuli maalin päähän, kun päätöserää oli pelattu kahdeksan minuuttia. Jerry Ahtola sai lapaansa Ässien puolustuksen harhasyötön eikä erehtynyt.
Seitsemättä otteluaan viimeisimmistä kymmenestä Tapparan verkkoa vartioinut Juha Metsola antoi lopussa tilaa kuudennelle kenttäpelaajalle, mutta Ässät kesti ja voitti 2-1.
Kommentit
Risto Dufva esitti bravurinsa jo toisen erän päättymisen edellä. Mies taituroi kädet taskuissa hillitysti läpi jään pelaaja-aitioon. Ei siis provosoinut mitenkään yleisöä kiertämällä katsomon kautta.
-Ensierä oli kotijoukkueen pientä painetta ja toisessa jouduimme rikkomaan kakkosilla. Näin hävisimme hyökkäyspelissä ja Ässät ratkaisi käytännössä ottelun. Kolmas erä oli taas kohtuullista ja pääsimme maalin kautta yrittämään tasoitusta viimeisen kympin aikana, lateli Dufva.
Miehen kehut sai nelonen: Teemu Tallberg-Jarkko Pyymäki-Nestori Lähde. -Se taisteli hyvin kotijoukkueen hirmuketjua vastaan, RD kuittasi.
Karri Kivi aloitti sanomalla, että illan matsi oli normaalia isompi peli, koska Tappara oli vienyt kaikki kauden kolme aiempaa.
-Tosi tyytyväinen peliin ja erityisesti (Joel) Armiaan sekä peräpään touhuihin. Oli haluja ja päättäväisyyttä. Rehellistä yritystä koko ajan. Mutta vastustajan molari oli hyvä. Tästä lähdemme Tampereelle yöksi ja aamulla sieltä Kuopioon, tiivisti Kivi.
Muuta
Kiveen ei ollut hakattu kuitenkaan sitä, että mediassa Ässien valmentaja totesi avausmaalin tehneen Nico Aaltosen loukanneen nivusensa, eikä lähtisi lainkaan Kuopioon. Mies itse ei ihmetteli kysymystä!
-Hyvä kysymys. Mitään haaveria ei tapahtunut. Luistimessa vika oli, ihmetteli Ässien kaksykkönen.
Tuoreimmat aiheesta: SM-liiga
HIFK-vahti Saksaan
Päättyneellä kaudella HIFK:n riveissä pelannut Dennis Endras siirtyy saksalaisjoukkue Adler Mannheimiin.
Wärn vaihtaa Pelicansin JYP:iin
Max Wärn on purkanut sopimuksensa Pelicansin kanssa. Rooliinsa tyytymätön hyökkääjä Lahdesta Jyväskylän JYP:iin.
HIFK hankki puolustajan
TPS:ssä kaudella 2008-09 pelannut Kyle Klubertanz palaa SM-liigaan, kun hän solmi vuoden sopimuksen HIFK:n kanssa.
Pelicans palkkasi puolustajan AHL:stä
27-vuotiaalta Danny Richmondilta odotetaan monipuolisuutta. Vasemmalta laukova pelaaja allekirjoitti vuoden sopimuksen.
Espoon Bluesin Hakanpää NHL-sopimukseen
Espoon Bluesin puolustaja Jani Hakanpää on tehnyt NHL-sopimuksen St. Louis Bluesin kanssa.
Perttu Lindgren KHL:ään
Lukon keskushyökkääjä Perttu Lindgren siirtyy KHL-seura HK Atlant Mytishtshin riveihin.
Jokereille yliopistosarjan maalitykki - paikkaa Janne Lahden jättämää aukkoa
Helsingin Jokerit vahvistaa hyökkäystään 22-vuotiaalla Steve Mosesilla. Yhdysvaltain yliopistosarjoissa kiekkoilleen laitahyökkääjän sopimus on yksivuotinen.
Aittokalliolle NHL:n tulokassopimus
Tampereen Ilveksen maalivahti Sami Aittokallio on tehnyt tulokassopimuksen NHL:n Colorado Avalanchen kanssa, kertoo seura nettisivuillaan.
Ässille kaksi vahvistusta
Porin Ässät on solminut sopimukset Michael Ryanin ja Daniel Brodinin kanssa. Urheilujohtaja Mika Toivola kehuu miehiä koviksi hankinnoiksi.
Ässien hyökkäykseen NHL-voimaa
NHL:ssä 83 ottelua pelannut Michael Ryan pelaa ensi kaudella Porin Ässissä. Myös 22-vuotias ruotsalaishyökkääjä Daniel Brodin pukee syksyllä patapaidan ylleen. Molempien sopimus on yksivuotinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.