Maajoukkue

Nuorten MM-jääkiekon formaattiin muutoksia

Jatkossa jääkiekon nuorten MM-kisoissa lohkovoittajat eivät pääse suoraan välieriin. Myös putoamiskarsinta muuttuu.

Mika Zibanejad.
Kuva: Yle

Kansainvälinen Jääkiekkoliitto ilmoittaa verkkosivuillaan, että nuorten MM-kisojen pelijärjestelmään tulee muutoksia. Muutokset koskevat sekä alle 20-vuotiaiden että alle 18-vuotiaiden MM-turnauksia.

Jatkossa kahdesta viiden joukkueen alkulohkosta neljä parasta etenee puolivälieriin. Aiemmin voittaja on selviytynyt suoraan välieriin ja lohkojen kakkoset ja kolmoset ovat hakeneet paikkaa mitalipeleihin puolivälierien kautta.

Uudella formaatilla putoamiskarsintaan joutuvat siis ainoastaan lohkojen viimeisiksi sijoittuneet maat. Kyseiset maat tulevat pelaamaan paras kolmesta -ottelusarjan, jonka häviäjä putoaa sarjaporrasta alemmas.

Muutokset tulevat voimaan vuoden 2013 alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin. Ensi vuodenvaihteen alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin muutos ei siis tule vielä voimaan. Edellisen kerran pelijärjestelmää muokattiin vuoden 2003 nuorten MM-kisoihin.

Tuoreimmat aiheesta: Maajoukkue

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Infografiikka: Saksa vielä muiden futiksen suurmaiden perässä euromenestyksessä

Bayern-pelaajat onnittelevat Mario Gomezia (oik.)

Espanja, Italia ja Englanti ovat olleet edustettuina Saksaa useammin Euroopan cupin ja Mestarien liigan loppuottelussa.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä