Nurmenkari lopettaa uransa taitoluistelijana
Ari-Pekka Nurmenkarin pitkä ura päättyy.
Taitoluistelija Ari-Pekka Nurmenkari päättää kilpailu-uransa. Heinäkuussa 29 vuotta täyttänyt Nurmenkari aloitti uransa vuonna 1987.
Tikkurilan Taitoluisteluklubia viimeiset vuodet edustaneen helsinkiläisen ura oli poikkeuksellisen pitkä. Se kesti kaikkiaan 25 vuotta.
Parhaimpina saavutuksinaan hän pitää kahdeksaa miesten Suomen mestaruutta (vuosina 2003-2012), vuoden 2009 Helsingin EM-kilpailun 14:ttä sijaa, olympiaedustusta vuonna 2010 sekä pääsyä ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana suomalaismiehenä GP-finaaliin juniorisarjassa vuonna 2002 jossa hän sijoittui seitsemänneksi.
Vaikka urheilijan omien sanojen mukaan kilpailuviettiä sekä terveyttä olisi riittänytkin vielä uran jatkamiselle, perustui lopettamispäätös järkisyihin.
- Koko homma kaatui lopulta resurssien puutteeseen. Saamillani tuilla en pystynyt kattamaan kaikkia harjoittelusta kertyneitä kuluja. Minulla oli valtava halu menestyä arvokilpailuissa, mutta rahalliset resurssit tulivat vastaan, Nurmenkari sanoi.
Mies ei eksy kauas jäähallista urheilu-uransa päätyttyäkään, sillä hänen haaveena on ammattivalmentajan ura. Valmentamista hän on jo kokeillut muutaman vuoden mm. jääkiekkojunioreiden parissa Pitäjänmäen Tarmossa sekä Jokereissa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.