Nykky: Saimme Ruotsin näyttämään huonommalta kuin ennen
Suomen salibandymaajoukkueen toiseen maailmanmestaruuteensa luotsannut Petteri Nykky jättää sanojensa mukaan uudelle päävalmentajalle Petri Kettuselle hienon perinnön. Nykky kertoi samalla olevansa maajoukkueen käytettävissä myös tulevaisuudessa.
- On hienoa jättää tällainen ryhmä, jossa kuitenkin runkoa jatkaa melko paljon. Kun teemme soihdunvaihdon Petri Kettusen kanssa, niin ei tässä sen kummempaa. Elämä jatkuu ja katsotaan kohti uusia haasteita, Nykky kertoo.
Nykky sanoo tekevänsä kaikkensa auttaakseen tuoretta päävalmentajaa Petri Kettusta jatkamaan Suomen menestystä.
- Kyllä me olemme näin sopineet. Minulla on vielä pari kuukautta aikaa, joten ehdin jakamaan Petrille kaiken sen tiedon, mitä on vuosien varrella tarttunut. Lisäksi olen tukiryhmässä, mikäli sellaista tarvitaan, Nykky valistaa.
Suomi on nyt kukistanut kahdesti peräkkäin Ruotsin salibandyn MM-loppuottelussa. Nykyn mukaan Suomi ei kuitenkaan voi jäädä laakereilleen makaamaan.
- Ei varmasti voi. Nyt olemme onnistuneet pari kertaa, mutta kyllähän se kova vastus on aina ja tälläkin kertaa jouduimme raastamaan.
- Äijät olivat kuitenkin sen verran valveutuneita, että saimme rakkaan vihollisemme näyttämään huonommalta kuin aikaisemmissa kohtaamisissa, Nykky toteaa.
Tuoreimmat aiheesta: Salibandy
Sveitsi nurin finaalissa - salibandytytöille MM-kultaa
Maailmanmestaruus on Suomelle ensimmäinen tyttöjen U19-ikäluokassa. Suomi on nyt hallitseva maailmanmestari kolmessa eri luokassa.
Suomen salibandytytöt pelaavat maailmanmestaruudesta
Alisa Pölläsen jatkoaikamaali kaatoi Ruotsin. Finaalissa vastaan tulee Sveitsi.
Salibandynaiset toiseksi EFT-turnauksessa
Suomen salibandynaiset sijoittuivat toiseksi Ruotsin EFT-turnauksessa. Suomi kärsi turnauksen ainoan tappionsa päätösottelussa turnausemäntiä vastaan.
Suomen salibandypojat toiseen voittoon Tshekistä
Lauantain murskavoitto tuntui pelivalmiudessa. Tshekki onnistui minimoimaan vahingot 13-4 päättyneessä ottelussa
Kim Nilsson johti hattutempulla Suomen murskajaisia
Suomi päätti Sveitsin-turnauksen karmaisevin lukemin. Ruotsi sai takoa kymmenen maalia putkeen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.