"Oilersin toiminta ei ole vaakalaudalla"
Espoon Oilersin toiminta ei ole uhattuna, vaikka seuran varoja on kavallettu peräti 200 000 euron verran.
Espoolaisseuran hallituksen puheenjohtaja Leslie Wardin mukaan kavallus oli taiten tehty.
- Asia selvisi, kun ihmettelimme kauden tappiota. Aloimme käymään läpi asiapapereita, ja pääsimme kiinni, että on tapahtunut aika taitava väärennös ja kavallus, kertoo Wardi Yle Urheilun haastattelussa.
Kavallukseen syyllistynyt naishenkilö vastasi seuran taloudenpidosta. Hän ei ole Wardin mukaan ole ollut seuran palveluksessa enää vuodenvaihteen jälkeen. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet jo vuodesta 2008 lähtien.
Vaikka summa on suuri, ei seuran juniori- tai liigatoiminta ole uhattuna.
- Seuran toiminta ei ole millään tavalla vaakalaudalla. Tietysti tiukalla mennään, kuten kaikissa urheiluseuroissa pääkaupunkiseudulla, Wardi vakuuttaa.
Salibandyliiga käynnistyy 21. syyskuuta.
