Formula 1 |

"Olisi pitänyt seurata Alonson esimerkkiä"

Mark Webber antoi Hockenheimin aika-ajojen jälkeen tunnustusta Fernando Alonsolle.

Mark Webber ja Red Bull -tallin insinööri
Kuva: AFP / Lehtikuva

Mark Webber myönsi Hockenheimin aika-ajojen jälkeen, että Red Bull olisi voinut Ferrarin tavoin vaihtaa märkäkelin renkaat aika-ajojen viimeisessä vaiheessa.

- Olisimme voineet Fernandon tavoin pysähtyä, mutta jossittelu ei auta. Tämä oli todella intensiivinen ja haastava aika-ajo kuljettajille ja insinööreille, Webber selvitti.

- Meidän täytyi kikkailla. Me olimme kierroksen lopussa kohtuullisessa iskussa. Oli selvää, että aika-ajojen loppuvaihe oli kiireinen, mutta siinä vaiheessa renkaamme olivat kuluneet, hän jatkoi.

Australialaiskuljettaja piti lauantaina kolmanneksi kovinta vauhtia, mutta lähtee sunnuntain kisaan kahdeksannesta lähtöruudusta vaihdelaatikon vaihdon myötä.

- Olisimme ehdottomasti halunneet olla eturivissä, mutta kahdeksas sija rangaistuksen kanssa on ok minulle. Tähtäämme korkeammalle. Lähtöruutumme ei ole paras mahdollinen, mutta meidän täytyy asettaa rima korkealle, Webber sanoi.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Formula 1

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

Sedinit liikaa Leijonille MM-välierässä

Ruotsi juhlii 1-0-maalia.

Leijonien haaveet maailmanmestaruudesta sulivat Ruotsin NHL-superveljeksiin.

Suomi - Ruotsi 0-3 (0-1,0-1,0-1)

10.33 0-1 Eriksson (H. Sedin, D. Sedin) yv.
36.13 0-2 Eriksson (H. Sedin, D. Sedin) yv.
59.27 0-3 H. Sedin (Eriksson, Tallinder) tm.

Maalivahdit
Raanta FIN 10+7+11=28
Enroth SWE 12+7+11=30

Jäähyt
Suomi 4 x 2 min
Ruotsi 2 x 2 min

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä