MM-jääkiekko 2012 |

"Olisin ylpeä jätkistä, vaikka olisimme hävinneet"

Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen oli USA-puolivälierän jälkeen erittäin tyytyväinen suojattiensa otteisiin.

Jukka Jalonen vaihtopenkin takana.
Kuva: Lehtikuva

Suomi taisteli kolmannessa erässä 1-2-tappioasemasta 3-2-voittoon. Nouseminen takaa ohi oli Suomelle ensimmäinen kerta kevään kotikisoissa. Jukka Jalonen oli syystä mielissään Leijonien taisteluilmeestä.

- Tämä oli loistava jääkiekko-ottelu. Molemmat joukkueet pelasivat erinomaista kiekkoa. Pelasimme turnauksen parhaan ottelumme ja voitimme mahtavan joukkueen. Olen tyytyväinen poikien puolesta. Olisin ylpeä jätkistä vaikka olisimme hävinneet, Jalonen kehui.

Suomen vahvat otteet eivät tulleet yllätyksenä USA:n päävalmentajalle Scott Gordonille.

- Tiesimme, että he tulevat otteluun paremmin kuin viimeksi. Se ei ollut meille mikään yllätys. He pelasivat tänään paremmin ja toteuttivat pelitapaansa hyvin. Päästimme lopussa kaksi maalia, ja kiekko pomppi heille hyvin. He ansaitsevat voiton, Gordon myönsi.

Suomi kohtaa lauantaina välierässä viime kevään tapaan Venäjän. Leijona-luotsi ei ole uhrannut vielä ajatustakaan tähtiä vilisevään vastukseen.

- En ole miettinyt ottelua lainkaan. Mietitään asiaa lisää huomenna, Jalonen sanoi.

Kommentoi aihetta

(5 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Jees jees

Ilmoita asiattomasta kommentista

Samaa mieltä olen Jalosen kanssa.

Jalonen oli antanut juuri ne teesit Leijonille mitä itsekin olin ajatellut. Henkinen yliote on tärkeintä nimenomaan USA:a vastaan. Lisäksi joukkueen pienimmätkin pelaajat taklasivat armotta vastustajia koko ajan.

+++ Joensuu

++ Järvinen

+ Pesonen

Suurin osa plussista tulee nimenomaan siitä, että ei otettu taka-askalia jenkkejä vastaan esim. maalin edustalla. Joensuu saa suurimmat plussat 2 maalin takia ja muistakin ansioista.

Vaikka Immosen kenttä otettiin lopuksi vilttiin niin säilyttäisin silti kokoonpanossa Granlundin ja ehkä Pesosen. Immonen on vaipunut jostain selittämättömästä syystä varjojen maille.




VFF

Ilmoita asiattomasta kommentista

En ollut ennen fanittanut Valtteri Filppulaa millään tavoin. Tiesin että hänellä oli hyvä NHL-kausi takana. Tiesin myös sen että monesti hyvän NHL-kauden ja suurin odotuksin mm-kisoisin lähtenyt hyökkääjä on suuri pettymys. Siksi suhtauduin varautuneesti Filppulan panokseen mm-joukkueessa tälläkin kertaa. Onneksi olin väärässä.

Valtteri Filppula on nyt saanut ainakin yhden uuden fanin. Epäilen kyllä että enemmänkin. Seuraan mielenkiinnolla myös Detroitin ensi kautta.

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

LIVE: Leijonat taistelee MM-pronssista

Suomen joukkue Antti Raannan maalin ympärillä.

Yle Urheilu seuraa kevään 2013 MM-jääkiekon pronssiottelua hetki hetkeltä. Suomen ja Yhdysvaltain välinen pronssitaisto käynnistyy kello 17.

Mitaliottelut, Tukholma

Pronssiottelu

Suomi - USA    klo 17.00

Loppuottelu

Sveitsi  -  Ruotsi  klo 21.30

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä