EM-yleisurheilu 2012 |

Ollikainen sivusi ennätystään ja ponkaisi kuudenneksi

Ensimmäisen kerta aikuisten arvokisoissa tuotti Roni Ollikaiselle pituushypyn kuudennen sijan. Suomalaishyppääjä esiintyi finaalissa hyvin sivuten ennätystään.

 Roni Ollikainen.
01:33
Roni Ollikainen oli pituushyppyfinaalin kuudes. (Kuva: Lehtikuva) Video: Yle

Jatkokierroksille pituushypyn loppukilpailussa selviytynyt Roni Ollikainen ei pystynyt enää parantamaan tulostaan ja jäi lukemiin 805. Ennätystään sivunnut suomalainen sijoittui finaalissa lopulta kuudenneksi.

Finaalin toinen suomalaissuorittaja Tommi Evilä ei selviytynyt jatkokierroksille. Evilä oli tuloksellaan 779 kymmenes ja joutui pettymään raskaasti.

Euroopan mestaruuteen hyppäsi kauden parhaallaan ennakkosuosikki Sebastian Bayer. Bayer taisteli jatkokierroksille tuloksella 803 astuttuaan kaksi ensimmäistä hyppyään yli. Voittotulos 834 syntyi viimeisellä yrityksellä.

Hopeamitalin vei espanjalainen Luis Felipe Meliz niin ikään kauden parhaallaan 821. Kesän parhaaseensa ylsi myös pronssimitalisti Ruotsin Michel Torneus (817).

Pituusfinaalin jälkeen varmistui, että Suomen saldoksi EM-kisoista jäi yksi mitali ja yksi pistesija.

M, pituushyppy, loppukilpailu

1. Sebastian BayerGER834 SB
2. Luis Felipe MelizESP821 SB
3. Michel TorneusSWE817 SB
4. Jj JegedeGBR810
5. Eusebio CaceresESP806 SB
6. Roni OllikainenFIN805 =PB
7. Marcos ChuvaPOR792
8. Tomasz JaszczukPOL790
9. Kafetien GomisFRA788
10. Tommi EviläFIN779
11. Morten JensenDEN756
12. Salim SdiriFRA748

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä