Lontoo Muut |

Olympia-avajaisissa kehnot keikkapalkat - Paul McCartney sai esiintymisestään yhden punnan

Jos musiikin huipputähdet nauttivat yleensä kovista keikkapalkkioista, ei niin ollut Lontoon olympialaisten avajaisten kohdalla. Supertähdet olivat mukana vapaaehtoishengessä.

Avajaiset päättyivät suureen ilotulitukseen.
Kuva: Ian Spencer Langsdon / EPA

Lontoon olympialaisten kisajärjestäjät kertoivat maanantaina avajaisten keikkapalkkioista. Legenda Paul McCartney ja muut tähtiesiintyjät tienasivat esiintymisistään vain yhden punnan, eli noin 1,3 euroa.

- Huipputähdet antoivat palveluksensa käytännössä ilmaiseksi, Lontoon kisajärjestäjät kertoivat.

- Sopimusteknisistä syistä johtuen esiintymisille piti kuitenkin joku hinta määrittää, ja se määritettiin yhdeksi punnaksi.

Yksi esiintyjistä, brittilaulaja Emeli Sande, sanoi yhä odottavansa keikkapalkkiota järjestäjiltä.

- Sain punnan työstäni. Se lukee sopimuksessani. Tiedoksi, etten ole vielä sitä saanut.

- Kun saan rahani, se punta tulee olemaan erityisen ikimuistoinen. Se, mikä teki tästä tapahtumasta niin merkittäväm oli juuri vapaaehtoisten määrä. Vapaaehtoiset eivät saaneet palkkaa ja maksoivat jopa oman asumisensa kisakaupungissa, Sande hehkutti London Evening Standard -lehdelle.

Avajaisten kustannukset kisajärjestäjille olivat 27 miljoonaa puntaa. Oscar-palkitun ohjaajan Danny Boylen suunnittelema huikea esitys kesti noin neljä tuntia.

Kommentoi aihetta

(4 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


abbey roadin suojatie

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ihan ilmaiseksi ei siis tarvinnut McCartneyn vääntelehtiä.Jotenkin jäi sellainen vaikutelma,että aika loppui kesken.Paljon sitä esitystä etukäteen hehkutettiin,

mutta pettymys oli kyllä melkoinen.



Zun´te

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tekijänoikeuskorvaukset televisioesityksissä käsittääkseni menee levinneisyyden ja katsojamäärän mukaan. Normaali ihminen varmaan eläisi pari vuotta sillä summalla minkä Macca tosta loppuen lopuksi saa.

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Dortmundille valtava takaisku Mestarien liigan finaalin alla

Mario Götze

Dortmundin tähtipelaaja Mario Götze jää lauantain Bayern-ottelusta sivuun takareisivamman takia. Hän loukkaantui välieräpelissä Real Madridia vastaan.

Suosittelemme

Tuoreimmat olympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä