Lontoo Yleisurheilu |

Olympiakultamitalisti Sanchezilla on suomalainen hieroja

Aituri Felix Sanchezin olympiavoitossa oli mukana myös ripaus sinivalkoista väriä. Sanchezin hovihieroja on Los Angelesissa asuva suomalainen Jussi Hämäläinen.

Felix Sanchez
Kuva: AFP / Lehtikuva

Kun Felix Sanchez seitsemän vuotta sitten pyysi Jussi Hämäläistä hierojakseen, niin tämä ei ollut aluksi selvillä, että kyseessä oli pitkien aitojen olympiavoittaja Ateenasta.

- Jos ihan tosissaan urheilet, niin voin minä sinua hieman hieronnoilla sponsoroidakin, oli Hämäläinen todennut.

Sanchez oli naureskellen kertonut hänellä olevan sen verran rahaa, että pystyy kyllä hieronnasta maksamaankin. Siitä alkoi vuosia jatkunut ystävyyssuhde.

Taksikuskista hierojaksi

Vähän alle kahden ja puolen tunnin maratoonari Hämäläinen, lähti vuonna 1980 edustamaan Suomea Bostonin maratonille ja jäi sille tielleen.

Lähes kielitaidottomana hän teki ensin taksikuskin hommia, mutta opiskeli sitten hierojaksi ja pääsi töihin paikalliselle lääkäriasemalle Los Angelesiin.

Kyseisen lääkärin vastaanotolla kävi paljon kuuluisuuksia, ja pian Hämäläinen toimi monen filmitähden hierojana. Sana taitavasta suomalaishierojasta levisi ja hänen vastaanotollaan alkoi käydä myös huippu-urheilijoita. Näin hän törmäsi myös Felix Sancheziin.

Lenkkikaveri ja hieroja

Hyvä hieroja on tärkeä tekijä huippu-urheilijan taustajoukoissa. Hän on juuri se henkilö joka virittää urheilijan lihaksiston huippuvireeseen. Fiksu hieroja toimii monesti myös urheilijan "kotipsykologina".

Jossain vaiheessa Hämäläinen totesi Sanchezille että tällä on huono kestävyys ja patisti miehen lenkille. Sanchez totteli ja kestävyys parantui. Harva 400 metrin aituri pitää lajivalikoimassaan 800 metriä. Sanchez on tänä vuonna juossut tämän matkan aiturille hyvään aikaan 1.48,99.

Hieronnan lisäksi Hämäläinen ja Sanchez käyvät yhdessä lenkillä. Hämäläinen oli otettu Sanchezin olympiakultamitalista.

- Nyt voin jäädä eläkkeelle. Seitsemän vuoden pesti on ohi, sanoi 66-vuotias Hämäläinen, joka juoksee edelleen 100 mailin kilpailuja.

Sanchez on mukana vielä toisessa olympiafinaalissa, sillä Dominikaanisen tasavallan 4x400 metrin kvartetti pääsi loppukilpailuun.

Petri Hänninen
Yle Urheilu

Kommentoi aihetta

(2 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


Terry Majamaki

Ilmoita asiattomasta kommentista

Go Jussi! A few weeks ago we helped pace Jussi on his 25th Angeles Crest 100 Mile Endurance run in California. Read more about Jussi's run @ http://majamaki.com/2012/07/angeles-crest-100-mile-endurance-run/

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat olympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä