Olympialaisten suomalaisvenyjä - "Hävisin vain maailman ykköselle ja kakkoselle"
Yhden voiton päähän olympiapronssista otellut Suvi Mikkonen huhki upean taekwondo-turnauksen Lontoossa. Hän hävisi vain sarjansa ehdottomille lajihuipuille.
57-kiloisten sarjassa keräilyerissä hienon voiton Yhdysvaltain Diana Lopezista otellut Mikkonen myönsi rehdisti, että pronssiottelussa ykkössijoitettu, Taiwanin Li-Cheng Tseng oli parempi.
- Hän oli vahva, voimakas ja tosi nopea. Hän vain napsi pisteitä joka puolelta, enkä pystynyt vastaamaan siihen, Mikkonen jutteli.
Suomalainen vaikutti pronssiottelussa selvästi aiempaa väsyneemmältä. Paras terä oli jotenkin poissa.
- Lopezin matsi oli niin kova, etten ehtinyt toipua tunnissa enää parhaimpaan iskuun. Taipein nainen pystyi ottelemaan koko ajan tosi rentona, joka on tässä lajissa tärkeää. Itse en sen sijaan tässä ihan onnistunut.
Mikkosen saldoksi olympialaisissa jäi kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Sillä irtosi lopulta hieno viitostila.
- En minä ihan huonoille vastustajille täällä hävinnyt. He olivat sentään maailman ykkönen ja kakkonen. Lopez - jonka voitin - oli Pekingissä olympiapronssilla, muistutti suomalaisvalopilkku.

Kommentoi aihetta
(30 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
ihan oikeasti
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiten yhdellä lääpäisylly voi voittaa ottelun? Ensimmäinen kontakti ja se oli siinä?
Hohhoijaa
Ilmoita asiattomasta kommentistaSamanlaista on se olympianyrkkeily. Yks bicthslappi toista poskeen ja sit se kilpikonna puolustus päälle. Ottelu voitetaan 1-0 tuloksella. Niin yksinkertaista se on. Tai ainakin ennen oli kun pisteet oli julkisesti esillä.
HPetrus
Ilmoita asiattomasta kommentistaTaidat sekoittaa nyt judoon... tai sitten näit vain kolmannen erän alun?
nojoo
Ilmoita asiattomasta kommentistaNäinhän se on useimmiten, että jos toinen pääsee johtoon niin voi laittaa puolustuksen päälle ja tappiolla oleva joutuu hieman riskillä hyökkäämään.
elliina
Ilmoita asiattomasta kommentistaOnnea hienosta sijoituksesta ! Samanlaista venymistä toivoisi löytyvän muiltakin suomalasurheilijoilta. Ei pidä tyyytä tekemään vain "kelposuoritus".
Flemari
Ilmoita asiattomasta kommentistaRyhdistäytykää YLEssä. Suvi Mikkonen on tähän asti toiseksi parhaiten menestynyt Ssuomalainen urheilija Lontoossa, ja te puhutte vain hävitystä pronssiottelusta. Uutisissa ei edes mainittu hänen loppusijoitustaan. Lieneekö syy tyhmyys, tietämättömyys tai välinpitämättömyys. Törkeetä joka tapauksessa.
nojoo
Ilmoita asiattomasta kommentistaSiellähän se lukee, että oli viides?
Riemumieli
Ilmoita asiattomasta kommentistaMiten häviäminen katsotaan venymiseksi? Juuri noita kahta kovaa vastaan olisi pitänyt pärjätä ollakseen venyjä. Aivan sama, häviääkö altaassa, ampuma- tai juoksuradalla, meressä tai missä tahansa, häviäminen ei ole venymistä.
Ja pituuseroista on turha vikistä, ne ovat huonojen häviäjien selityksiä. Pienempi on yleensä nopeampi ja ketterämpi. Mike Tyson ei ollut hongankolistaja, mutta antoi pataan kaikille.
Pätkä
Ilmoita asiattomasta kommentistaPituuserot ovat todellisuutta. On hieman hankalampaa potkaista toista päähän jo pituus eroa on 14 cm. Vastaavasti vastustaja saa hurjan edun, kun pääsee potkimaan ylhäältä alaspäin, ja tällä tavoin läpäisemään suojauksen. Tai vastaavasti saamaan osumia etäisyyksiltä ja lyhyempi ei pääse vastaamaan kun on vielä iskuetäisyyden ulkopuolella.
Suvi teki jenkkiä vastaan pari uskomatonta suoritusta kun tuli ihan iholle ja potkaisi siitä päähän.
Et ole tainut itse koskaan otella itseäsi reilusti pidempää vastaan?
masa
Ilmoita asiattomasta kommentistaVenymistä oli ne voitot ei häviöt...sulla on oikeasti paljon oppimista urheilussa.
Sijoitus joka saavutettiin tuli voitoilla ei häviöilla...puoliksi tyhjä vai täysi.
Urpot
Ilmoita asiattomasta kommentistaKannattaisko vaihtaa lajia,jos ominaisuudet ei riitä????? Harva 160cm rupee haaveilee koriksen olympiamitalista.....
Riemupelle
Ilmoita asiattomasta kommentistaMuuan Mike Tyson tais pureskella pienemmän ja ketterämmän Evander Holyfieldin korvasta kun ei tainnut pärjäävän paremmalleen.
Mitä tuohon Mikkosen suoritukseen tulee, niin loistotemppu. Turnauksen alussa maailman ranking oli näistä kuudestatoista ottelijasta huonoin tai toiseksi huonoin. Ekan kierroksen Bineta Diedhiou vuoden 2005 MM-pronssimitalisti, voitto. Tokan kierroksen Hou Yuzhuo vuoden 2009 ja 2011 MM-kulta ja monen muun arvoturnauksen moninkertainen mitalisti, tappio. Keräilyerän Diana Lopez vuoden 2005 MM-kulta ja 2007 MM-pronssi sekä 2008 Olympiapronssi, voitto. Pronssiottelun Tseng Li-Cheng moninkertainen Aasian mestari ja monen muun arvoturnauksen moninkertainen mitalisti, tappio. Tämä osoittaa sen että todella kovataisoisessa porukassa Suvi otteli ja pystyi jopa voittamaan otteluita. Todellakin näiden olympialaisten kovin suomalaissuoritus Petäjän ohella.
Jake
Ilmoita asiattomasta kommentistataisi Tyson olla tuossa "korvaottelussa" jo parhaimmat päivänsä nähnyt, taisi linnatuomion jälkeen koka ja viuna maistua jo enempi.. ennen vankilaistumista Tyson olisi pyyhkinyt Holyfieldillä lattioita
penkkiurheilija
Ilmoita asiattomasta kommentistaHIENOA SUVI!!! Upea saavutus!!!! WAU!!!!
Jepponen
Ilmoita asiattomasta kommentistaJereee Bergiuuuus. Siinä on ainoa suomalaisonnistuja näissä kisoissa. Uskalsi ottaa riskiä!
Penkkiurheilija
Ilmoita asiattomasta kommentistaUpea suoritus Suvi! Ja venymisestä voi tosiaankin puhua. Upeita, hienoja otteluita.
simo
Ilmoita asiattomasta kommentistaTosi hieno suoritus. Viides sija. Häviö pronssiottelussa. Se on tosiasia. Uimareihin verrattuna taivaallinen suoritus. Lisää jatkoa Suvi.
orfeus
Ilmoita asiattomasta kommentistaKisaselostaja voisi tutustua lajiin etukäteen, koska ei ymmärtänyt varoituksista tulleita pisteitä ollenkaan. Samoin kukaan ei tunnu huomaavan Suvin kilpailleen normaalia painoluokkaa ylemmässä sarjassa ja silti menestyneen näin hyvin.
Loistava suoritus ja hienoa, että ulkosuomalainenkin haluaa edustaa Suomea. Tärkeänä huomiona, että hänenkin taustalta löytyy espanjalainen aivan kuten Tuulin! Ovatko he saanet Espanjasta oikeaa asennekoulutusta, joka auttaa menestymään.
Fanittaja
Ilmoita asiattomasta kommentistaEn tiedä onko asiaa tietoisesti koulutettu, mutta voittajan asenne on sekä Tuulilla että Suvilla.
nojoo
Ilmoita asiattomasta kommentistaNo, enpä itsekään tajunnut, mitä ne punaiset ja oranssit täplät aluksi olivat, mutta viimeisen matsin aikana alkoi hieman ymmärtämään.
Fanittaja
Ilmoita asiattomasta kommentistaTaekwondossa otellaan normaalisti 8 painoluokassa, mutta olympialaisissa vain neljässä. Tästä syystä Suvi Mikkonen joutui ottelemaan "liian pitkiä ja painavia" vastaan. Kahden painoluokan pusertaminen yhdeksi nostaa olympiasaavutuksen arvoa entisestään. Pelkästään kisoihin pääseminen on niin vaikeaa, että sitä voi verrata MM-mitalitason suoritukseen. Jos tuossa 16 urheilijan valikoituneessa joukossa pystyy voittamaan yhdenkin ottelun, tietää olevansa maailman ehdotonta eliittiä taekwondossa. Suvi voitti kaksi ottelua, toisessa kukistui MM-pronssimitalisti ja toisessa Pekingin olympialaisten pronssinainen.