Olympiavoittaja liputtaa Boltia - "Jos hän juoksee 9,4, en ylläty"
Taistelu miesten sadan metrin olympiakullasta käynnistyy lauantaina. Donovan Bailey uskoo, että mestari on haastajiaan etevämpi.
Lontoon olympiakisojen sadalle metrille on rakennettu vahvaa kaksintaistelua Jamaikan Usain Boltin ja Yohan Blaken välille. Blake pesi Boltin sekä sadalla että 200 metrillä Jamaikan olympiakarsinnoissa, mutta Atlantan olympiakisoissa kultaa ME-ajalla 9,84 voittanut Donovan Bailey ei anna tälle liikaa painoarvoa.
- Näin Jamaikan olympiakarsinnat, ja niiden perusteella uskon Usainin voittavan. Näin kisan eri tavalla kuin useimmat, sillä olen ollut siinä tilanteessa. Usainilla ei kuitenkaan ole varaa tehdä virheitä. Yohan Blake on erittäin kova tekemään töitä, ja jos virheitä tulee, Yohan tulee voittamaan. Tiedän, että hän on nälkäinen ja haluaa olympiavoiton, Bailey arvioi.
Jamaikalla syntynyt, mutta Kanadaa juoksu-urallaan edustanut Bailey oli 1990-luvun puolenvälin Usain Bolt. Hän oli juoksuvoimaltaan paras - kuten Bolt - mutta lähdöt tuottivat nykyään 44-vuotiaalle Baileylle ongelmia - aivan kuten Boltillekin.
- Sadalla metrillä voittaja on se, joka tekee vähiten virheitä. Usainin huippunopeus on sen verran parempi kuin muut, että hänellä on varaa huonoon lähtöön - kuten minulla Atlantassa - ja silti hän voi voittaa. Kaikkien muiden suurin ongelma on se, että Usainin kanssa ei voi tehdä virheitä. Heidän on juostava täydellinen kilpailu, Bailey muistuttaa.
”Edellytykset kaikkien aikojen tasokkaimpaan olympiafinaaliin”
Boltin maailmanennätys Berliinin MM-kisoista on 9,58. Jo avauspäivän kilpailut Lontoon Olympiastadionilla osoittivat, että rata on erittäin nopea.
- Jos tätä olisi kysytty ennen kilpailujen alkua, olisin sanonut, että ei tarvita ME-tulosta. Maailman kärkiaika on vain 9,75. Kun näin Jessica Ennisin aitajuoksun seitsenottelussa - 12,54 varsin helposti - selvisi, että rata on tosi nopea. Villinä veikkauksena heitän, että kultaan vaaditaan 9,62-9,65. En usko ME-tulokseen, mutta mukana on mies, joka on kirjoittanut historiankirjat täysin uusiksi. Jos hän juoksee 9,4, en ylläty.
Jamaikalla on hallitsevan olympiavoittajan (Bolt) ja viime vuoden maailmanmestarin (Blake) lisäksi myös kolmas kova edustaja, Asafa Powell. Kolmoisvoitto on mahdollinen, mutta myös haastajajoukko on erittäin kova.
- Asafa on kärsinyt vammoista ja Usain on kärsinyt aiemmin vammoista. Jos jamaikalaiset ovat terveitä, he voivat ottaa kolmoisvoiton. En kuitenkaan löisi vetoa Justin Gatliniä tai Tyson Gaytä vastaan - he ovat kokeneita ja nopeita. Mukana on paljon hyviä juoksijoita, ja tässä on edellytykset kaikkien aikojen tasokkaimpaan olympiafinaaliin, Bailey hehkuttaa.
Sadan metrin alkuerät juostaan lauantain aamupäiväsession lopussa. Välierät ja loppukilpailu käydään sunnuntaina.
Tuoreimmat aiheesta: Lontoo 2012
Ohjaaja Tapani Parmille merkittävä palkinto
Arvostetun BAFTA-palkinnon pokannut Tapani Parm voitti parhaiden monikameraohjausten kategorian työstään Lontoon olympialaisten avajaisissa.
