EM-yleisurheilu 2012

"Onneksi sattui hullu päivä tähänkin vuoteen"

Sami Itani päätyi kymmenottelussa sijalle 17. Vaikka ennätyspisteet jäivät haaveeksi, Itani oli yhtä hymyä toisenkin päivän jälkeen.

Sami Itani juoksee 400 metriä.
Sami Itani. Kuva: Tomi Hänninen

Sami Itani sijoittui yleisurheilun EM-kotikisojen kymmenottelussa 17:nneksi. Toinen päivä ei mennyt putkeen vertailussa ennätyssarjaan, joten arvokisadebyytti tuotti 7515 pistettä.

- Oikein hyvät fiilikset. Olen iloinen, että sain näin ehjän ja hyvän päivän tänään, vaikka ennätyksestä jäätiinkin. Kolmessa lajissa kuitenkin kauden paras, enkä jäänyt aidoissa tai kiekossakaan kauheasti. Nykykunnon mukaisesti hyvää työtä, Itani totesi.

- Tässä tilanteessa se tyydyttää. Tämä oli selkeästi paras kauden kolmesta ottelustani, mutta ei missään nimessä sitä, mitä tulin tänne hakemaan, jos tulosta ajatellaan. Tulin hakemaan tänne paljon muutakin, ja se kaikki saatiin: mahtavaa kokemusta, elämystä ja nuoren miehen vuoden kaksi parasta päivää.

Itanille tämän kauden tuloskunto on ollut melkoinen arvoitus. Jyväskyläläinen on satsannut urheiluun enemmän kuin aiempina vuosina, mutta se ei ole näkynyt tuloskehityksenä.

- Olen tosi ihmeissäni itsekin. Olen panostanut tänä vuonna urheiluun enemmän kuin aikaisempina vuosina, ja kaikki on mennyt keväällä ihan hyvin. Nyt huomaan olevani suorituskyvyltäni huonommassa kunnossa kuin viime vuonna. Joskus urheilussa 1+1 ei ole kaksi, enkä osaa sanoa miksi, Itani ihmetteli.

Ojaniemi toiveissa Kalevan Kisoihin

Toisen päivän lajeista Itani varoitti, että seiväs on aina vaikea laji. Ennätyssarjaan nähden eniten miinuspisteitä tuli kuitenkin kiekonheitosta.

- Kiekossa jäin ennätyssarjastani viisi metriä ja se tekee sata pistettä - se on paljon yhteen lajiin. Toisaalta en jäänyt juurikaan kauden parhaastani, joten se on minun tasoni tällä hetkellä. Seipäässäkin tuli onneksi tulos. Oli se melkoista taas, mutta onneksi sattui hullu päivä tähänkin vuoteen, Itani virnisti.

Tälle kaudelle Itanin ohjelmaan ei mahdu enää kuin Kalevan Kisat. Viime vuonna Turussa Suomen mestaruuden voittanut ottelija aikoo nyt levähtää ja sitten saada tuloskuntonsa nousemaan. Hän toivoo kiriapua Münchenin EM-vitoselta kymmenen vuoden takaa.

- Ilman muuta lähden puolustamaan Suomen mestaruutta ja hakemaan uutta ennätystäni. Uskon ja toivon, että myös Ojaniemen Jaska nähdään niissä kisoissa, ja se antaa itsellenikin voimaa, Itani totesi.

- Kyllä minä tulen ihan Suomessa olemaan. Nyt on oltu niin paljon leireillä, eikä se näköjään tuota tulosta. Jäädään kotiin, Itani päätti virne naamallaan.

Kommentoi aihetta

(2 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä