Jalkapallo |

Osa milanolaisseurasta kiinalaisomistukseen

Joukko kiinalaisia sijoittajia on ostanut osan Milanon Interistä. Pääosa seurasta pysyy kuitenkin edelleen Morattin perheen hallussa.

Italialainen jalkapalloseura FC Internazionale ilmoitti keskiviikkona, että he ovat päässeet sopimukseen kiinalaisen sijoittajajoukon kanssa, josta tulee seuran toiseksi suurin osaomistaja. Sijoittajat ovat myös valmiita investoimaan uuteen stadionhankkeeseen.

Seuran tiedotteessa kuitenkin teroitettiin, että Morattin perhe on edelleen vastuussa seuran päätöksenteosta. Tiedotteessa ei mainittu tarkkoja lukuja siitä, kuinka paljon kiinalaiset jatkossa seurasta omistavat.

Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan sijoittajien osuus on 15 prosenttia ja noin 55 miljoonaa euroa.

Sijoittajajoukosta löytyy muun muassa rautatieliikenteen rakentamiseen erikoistuneita yrityksiä, joiden ammattitaitoa aiotaankin hyödyntää uuden stadionin rakentamisessa. Kaikkien mukana olevien yhtiöiden tavoite on myös levittää Interin brändiä Aasiassa.

- Minulla oli pitkään idea uudesta stadionista, ja nyt se vihdoin toteutuu, seuran pääomistaja Massimo Moratti iloitsi.

Uusien ja vanhojen omistajien yhteistyössä rakentuvan stadionin odotetaan valmistuvan vuoden 2017 aikana.

Kommentoi aihetta

(8 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Uusi islanti

Ilmoita asiattomasta kommentista

Pitkään Kiinassa asuneena voi vaan todeta, että nämä kiinalaiset sijoittajat ovat ihan yhtä taitavia kuin islantilaiset 10 vuotta sitten.

Kun stoppi muutaman vuoden päästä väistämättä tulee niin vaikutus tulee olemaan hiukan isompi kuin iceland savings-soppa.

Varmasti tuottava ja tuotantoa edistävä sijoitus poikii...


Zidane

Ilmoita asiattomasta kommentista

Siinä on vain se ero, että Kiina voi lähteä sotaan kun rahat loppuu toisin kuin Islanti. Sijoittakoon rahansa minun puolesta vaikka Jupiteriin.

Älä kattele liikaa mitään Fahrenheit 911 leffoja, pelkkää aivopesua.


kiina - uusi islanti

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tämä oli kyllä nerokas lausunto. Onnittelut tarkkanäköisyydestä! Nehän ovat toisaan monessakin mielessä kuin kaksi marjaa, maantieteellisesti, demografisesti, poliittisesti, kulttuurisesti, ennen kaikkea taloudellisesti. Kiitokset asinatuntevasta kommentista, toivottavasti jatkat tärkeiden huomioidesi tekemistä näillä palstoilla. Hyvää jatkoa sinulle siellä Kiinassa ja odetellaan innolla Kiinan talouden romahtamista, se päivä on aivan kulman takana!





Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

Näkökulma: Puulaakijengille tuli seinä vastaan

Pettyneitä suomalaispelaajia.

Ruotsi hyydytti Suomen aseet totaalisesti MM-välierässä. Suomi kaatui johtaviin pelaajiin suhteessa vastustajiin.

Mitaliottelut, Tukholma

Pronssiottelu

Suomi - USA    klo 17.00

Loppuottelu

Sveitsi  -  Ruotsi  klo 21.30

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä