Paananen: Asennetta myös kotimaassa
Kuopion Palloseuran hyökkääjä Aleksi Paananen kaipaa europelien asennetta myös kotimaan liigakentille.
Israelissa kaksi maalia Maccabi Netanyan verkkoon iskenyt Aleksi Paananen oli innoissaan KuPSin jatkopaikasta.
- Ensimmäinen osaottelu antoi meille mahdollisuudet mennä jatkoon ja käytimme sen hyväksi. Varsinkin toinen puoliaika oli hyvä meiltä. Kiiruhdettiin kaverin ohi ja hallittiin toista jaksoa, hyökkääjä kertoi Yle Urheilulle.
Avausottelussa osunut hyökkääjä ei toisessa osaottelussa saanut palloa maaliin paikoista huolimatta. Se ei kuitenkaan huolestuttanut.
- Tietysti näissä peleissä ei hirveästi paikkoja tule ja ne tulisi käyttää tarkasti hyväkseen. Tällä kertaa ei mennyt, mutta toivotaan, että Turkissa menee sitten taas, Paananen pohti.
Veikkausliigan jumbona majailevan kuopiolaisseuran pitäisi Paanasen mukaan saada europelien asenne myös kotimaan liigaan.
- Europelit ovat toki vähän erilaisia ja niihin syttyy vähän enemmän. Sen jos saisi vietyä Veikkausliigakentillekin, niin uskoisin että hyvä siitä tulee.
Seuraavana vastaan asettuva turkkilainen Bursaspor on kuopiolaisille iso haaste, joka otetaan mielenkiinnolla vastaan.
- Tämä voitto oli hyvä saavutus meiltä, ja nyt on oikeastaan vain voitettavaa. Joka jätkän on pyrittävä parhaimpaansa, ja katsotaan sitten mihin se riittää.

Kommentoi aihetta
(2 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
diego
Ilmoita asiattomasta kommentistaSavon Diego!!!
KuPS-fani
Ilmoita asiattomasta kommentistaBANZAI!!!