Paralympia-blogi |

Paralympia-blogi: Kultaa, kultaa ja pronssia

Amanda Kotaja kirjoittaa blogissaan vammaisyleisurheilun EM-kisoista, jotka käytiin juhannuksen tienoilla Hollannin Stadskanaalissa.

Edellisessä blogissani kirjoitinkin jo, että päämatkani 100 ja 400 metriä eivät olisi olleet virallisia EM-matkoja vähäisen osallistumisen vuoksi. Kuitenkin lentokentällä, kun olimme jo matkaan lähdössä, valmentajani kertoi, että ne ovat sittenkin virallisia matkoja. Ensimmäiset aikuisten arvokisani menivät loistavasti: 100 metrillä kultaa, 400 metrillä kultaa ja 1500 metrillä pronssia!

Ensimmäinen kisa oli 400 metriä. Alussa oli kaikenlaista hässäkkää, ja lähtö myöhästyi lähes puoli tuntia. Polte radalle kuitenkin vain kasvoi, ja voitto sieltä irtosi ajalla  61,26. Voitto tuli ihan yllätyksenä.

Yksi välipäivä teki hyvää ennen 100 metrin kisaa. Kisaan lähdin hakemaan voittoa hyvällä fiiliksellä. Vaikka meitä ei ollut kuin neljä tyttöä starttiviivalla, kova vastustaja silti löytyi, saksalainen Yvonne Sehmisch, joka on tällä kaudella kelannut 16,99. Haettu voitto tuli ajalla 17,07.

Viimeistä 1 500 metrin matkaa odotin jännityksellä, koska en ollut mennyt kyseistä matkaa vielä tällä kaudella kertaakaan. Kaikki meni kuitenkin paremmin kuin hyvin, ja taistelin itseni kolmanneksi.

Viime viikot ovat kuluneet kelaustuolin säätämisessä. Olemme muuttaneet asentoani hieman eteenpäin ja hiukan alaspäin. Tämä on ainakin vaikuttanut lähtööni siten, ettei keula keuli niin helposti ja paljon kuin ennen. Vaihdoimme myöskin pienemmät kelauskehät vanteisiin, ja nyt käsi tulee paremmin kehälle. Kokeilimme myös muita säädöksiä, mutta ne eivät toimineet. On siis todella tärkeä testailla, mikä toimii ja mikä ei. Näin löytyy sopivin ja toimivin vaihtoehto.     

Heinäkuun alussa Suomen Paralympiakomitea julkisti Lontoon paralympialaisiin lähtevän 32 urheilijan joukkueen, ja näin myös minun paikkani varmistui. Tällä hetkellä on 43 päivää jäljellä paralympialaisten alkuun.

Heinäkuu kuluukin vielä kovaa treenatessa, että syyskuun alussa oltaisiin iskussa. Myöskin kahdet kisat on vielä jäljellä ennen Lontoota. Huomenna keskiviikkona kilpailen Lappeenrannan eliittikisoissa 100:lla ja 200 metrillä. Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna  käydään Iisalmessa vammaisyleisurheilun SM-kisat, joissa kelaan 100, 200 ja 400 metriä.

Amanda Kotaja

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Dortmundille valtava takaisku Mestarien liigan finaalin alla

Mario Götze

Dortmundin tähtipelaaja Mario Götze jää lauantain Bayern-ottelusta sivuun takareisivamman takia. Hän loukkaantui välieräpelissä Real Madridia vastaan.

Suosittelemme

Tuoreimmat olympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä