Ei mennyt ihan putkeen meikäläisten juhannuskeikka Liettuassa. Erittäin kovatasoisessa valmistautumisturnauksessa maalipallomiesten oli tyytyminen jumbofinaaliin, jossa kuitenkin yhdeksäs sija irtosi turnauksen ainoalla voitolla tulevasta paralympialaisten isäntäjoukkue Iso-Britanniasta lukemin 11-7.

Ei paistanut aurinko juhannuksena Liettuassa, eivätkä omatkaan esityksemme kirkastaneet mieltä lainkaan. Viidessä ottelussa päästimme keskimäärin kymmenen maalia, kun aikaisemmissa turnauksissa päästettyjen maalien keskiarvomme on ollut neljän ja viiden maalin välissä. Tulevissa paralympialaisissa samassa lohkossa pelaavia Liettuaa ja Ruotsia vastaan johdimme molemmissa otteluissa koko ensimmäisen puoliajan ottelua, mutta toisella puoliskolla sattui todella mustia minuutteja pelissämme. Sen vuoksi pelimme hajosi täysin, eikä sitä saatu enää millään korjattua turnauksen aikana.

Jonkinlainen henkinen kipsi vaivasi niin omaani kuin joukkuekavereideni pelaamista. Kukaan ei onnistunut pelaamaan lähellekään tasollaan. Ja kun luottamuksen kentällä pelaavaan vieruskaveriin menettää, niin helposti alkaa omakin pelaaminen ja itseluottamus rakoilla. Oma pelini ei ollut missään vaiheessa tasapainoista, enkä ollut lainkaan oma itseni kentällä.

Ainoa positiivinen asia on tällä hetkellä se, että aikaa on vielä riittävästi korjata asiat ennen reilun kahden kuukauden päässä odottavia isoja kisoja. Vaikka tulokset olivat miltei katastrofaalisia, niin osoitimme kyllä aika ajoin, että osaamme edelleen pelata loistavaa maalipalloa, kun homma joukkueellamme natsaa kohdalleen. Lisäksi meiltä puuttui vielä joukkueestamme kapteenimme ja pelillinen johtajamme Petri Posio, joka toipuu vielä leikkauksestaan, mutta palaa joukkueemme vahvuuteen viimeiseen valmistautumisturnaukseemme heinäkuun lopulla.

Viimeinenkin leijuminen hävisi varmasti tämän turnauksen myötä, ja nöyryys kovaa työntekoa kohtaan on viimeistään nyt palannut. En halua enää koskaan pelata näin ala-arvoisella tasolla kansainvälisillä kentillä, enkä usko kenenkään muunkaan joukkueessamme haluavan kokea vastaavaa, joten on aika kääriä hihat ja alkaa yhdessä ruuvaamaan kurssiamme takaisin pohjamudista kohti huippua. Paljon on tehtävää, mutta onneksi herätys tuli nyt, eikä liian myöhään.

Seuraavassa blogikirjoituksessani kerron teille, kuinka saimme pelimme raiteille ensi viikonloppuna pelattavassa Madridin turnauksessa, ja miten valmistautumisen kannalta äärimmäisen tärkeä heinäkuu on vierähtänyt?

Erkki Miinala