Erityisesti hiertää maailmalla kysymys siitä, toteutuiko mitään ennalta toivottua olympiakisojen kautta vai unohtuvatko Pekingin kisat ennätysajassa, kuten on ennustettu.

Nyt Lontoon kisojen alla on vähän jo unohtunut saanut taas julkisuutta useiden lähinnä länsimaiden tv-yhtiöiden rynnistäessä paikan päälle selvittämään "Pekingin kisojen perintöä".  Upea "Linnunpesä"-stadion kuvataan lähinnä turistipyydykseksi, jossa järjestetään vain satunnaisia konsertteja ja näytösotteluja. Sen sijaan vieressä seisova uintistadion on vilkkaammassa käytössä muun muassa lasten uimaopetuksessa.

Olympia-alueen ulkopuolella löytyy kuitenkin suorituspaikkoja kuten beachvolley - stadion, jossa paikat repsottavat hyljätyn autoina. Kuten monessa muussakin kisakaupungissa erityisiä olympialajeja varten tarvittavat suorituspaikat ovat jäämässä vaille käyttöä, minkä ei sinänsä pitäisi olla kenellekään yllätys. Osa olympiakisoista on aina kertakäyttöistä, sopimatonta isäntänsä arkipäivän kulttuuriin.

Virallinen taho seisoo ymmärrettävästi rintamana Pekingin kisojen onnistumisen kannalla ja uskoo, että kisat avasivat Kiinaa maailmalle ja maailmaa kiinalaisille. Kriittiset tarkastelijat myös Kiinan sisällä pitävät moista uskoa hurskasteluna ja ovat vakuuttuneita siitä, että Pekingin olympiakisat unohtuvat kaikista kisoista nopeimmin. Mikään ei heidän mukaansa Kiinassa muuttunut, eikä ainakaan kisojen avulla.

Maailma on edelleen samassa tilanteessa, jossa yhtäältä vaaditaan Kiinaa edistymään ihmisoikeuskysymyksissä, mutta samaan aikaan ollaan riippuvaisia Kiinan taloudellisesta kasvusta ja kumppanuudesta. Elämisen paradoksit tekevät joskus tai itse asiassa usein oikeasta väärää ja väärästä oikeaa tarkastelukulmasta riippuen.

Yksi ennätys syntyi – pysyvästi

Ennen kisoja Kiinan hallitus sitoutui antamaan kisoihin tulevalle medialle täydellisen vapauden, mikä oli erityisesti länsimaille tärkeää, koska ihmisoikeuskysymykset kiinnostivat monia kisoihin saapuneita ”urheilutoimittajia” huomattavasti enemmän kuin varsinainen urheileminen.  Monet mediat valittavat yhä, että luvattu toimintavapaus ei kokonaan toiminut. Toisaalta kisoissa ei esiintynyt monien toivomaa protestointia, mikä olisi kenties laukaissut suuremmankin mediakohun.

Protestointi keskittyi ennen kisoja maailmaa kiertäneen olympiatulen ympärille – tulihan vietiin suurieleisesti jopa Mount Everestin huipulle. Valtaosa reitistä tuotti kuitenkin niin paljon protestointia erityisesti Tiibetin tilanteen vuoksi, että KOK kielsi ainakin toistaiseksi soihtuviestin viemisen järjestävän maan ulkopuolelle.

Johtuen ihmisoikeuskysymyksistä ja muista Kiinaan ja sen kykyihin järjestää sujuvat kisat kohdistuneista epäilyistä johtuen kisojen mediajulkisuus kasvoi ylivoimaisesti suuremmaksi kuin neljä vuotta aiemmin Ateenassa.  Esimerkiksi Ateenan kisojen tv-lähetyksiä tai jotain niistä seurasi tutkimusten mukaan lähes neljä miljardia ihmistä. Pekingissä tutkittu luku oli vielä lähes miljardin suurempi.

Kaikesta huolimatta Pekingin ja Kiina vetivät loistavasti läpi kaiken huolimatta maailman mediahaukoista, joista nälkäisimmät odottivat koko kisojen ajan, että jotain selvästi kisoista poikkeavaa syntyisi. Odotettiin terroristi-iskua, odotettiin, että palkintokorokkeella edes syntyisi protesti vähän Mexico Cityn tapaan, odotettiin, että Pekingin saasteilma lähes tukehduttaisi jonkun.

Mikään näistä ei toteutunut. Päinvastoin; median turvatarkastukset olivat sujuvammat ja kevyemmät kuin milloinkaan aikaisemmin, eikä järjestelykoneiston joskus jopa olematon kielitaitokaan päässyt pilaamaan kisatunnelmaa, joka oli kenties vähän virallinen, mutta suunnitellusti avoin. Kielitaidon puute saattoi jopa olla ennalta keksitty ratkaisu liiallisen uteliaisuuden vähentämiseksi.

Olihan toki byrokratiaa, joka joskus Moskovan vuoden 1980 kisojen tapaan herätti kummastusta kuten se, miksi joku katu oli suljettu ja aiheutti esimerkiksi avajaisten jälkeen usean kilometrin kiertämisen hotelliin, joka näkyi stadionilta 500 metrin päässä suljetun kadun toisella puolella. Mutta kävelyhän on olympialaji.

Ennätys ja kenties pysyvä syntyi kisojen kustannuksissa, joiden todellisuudesta ei koskaan päästä osalliseksi. Virallinen raportti väittää, että kustannukset olivat samaa luokkaa (noin 15 miljardia) kuin Ateenassa. Oikeampina pidetään arviota jopa 40 miljardista, mikä säilynee olympiaennätyksenä aika pitkään.

Suomellekin kimalteli jälleen

Kiinasta tuli Pekingin kisoissa 18:s maa, joka on järjestänyt kesäolympiakisat. Kolmannen kerran Aasiassa Tokion (1964) ja Soulin (1988) jälkeen järjestetyissä kisoissa oli mukana 204 maan kansallinen olympiakomitea ja yli 11 000 urheilijaa, jotka kilpailivat 302 tapahtumassa 28 eri urheilumuodossa. KOK:n jäsenkomiteoista oli Pekingistä poissa vain Brunei, joka "unohti" ilmoittaa kisoihin kahta urheilijaansa määrättynä aikana. Irakin osallistumisen KOK halusi estää, koska hallitus puuttui siellä kansallisen olympiakomitean itsenäisyyteen, mutta lopulta siinäkin päästiin sopuun.

Olympiahistoriaan noista reilusta 11 000:sta jäi erityisesti mieleen Michael Phelps, joka ensimmäisenä voitti samoissa kisoissa kahdeksan kultamitalia eli ohitti tilastossa toisen uimarin, Münchenissä seitsemän kultamitalia saavuttaneen Mark Spitzin. Tilastot tietysti ovat tilastoja ja uinnissa paljon mahdollisuuksia mitalien rohmuamiseen. Huippusuoritus silti USA:n uimarilta.

Mukana olleista 204 maasta 86 voitti mitaleita ja 54:stä eri maasta löytyi ainakin yksi olympiavoittaja. Kiinalle satsaus numeroiden valossa onnistui, sillä kiinalaisia olympiavoittoja kirjattiin 51 kappaletta – enemmän kultamitaleja kuin USA:lla (36), joka pysyi vielä ykkösenä mitalien kokonaismäärässä (110, Kiinalle tasan sata).

Olympiahistoriaa oli myös se, että kolmannen kerran olympiakisat käytiin jaettuina kahden eri KOK:n jäsenkomitean alueelle. Ensimmäisen kerran näin tapahtui vuonna 1920, jolloin Antwerpenin kisojen kaksi purjehdusfinaalia järjestettiin Hollannin vesillä. Toinen kerta taas oli vuonna 1956, jolloin Melbournen kisojen ratsastus pidettiin Tukholmassa.

Pekingin kisojen ratsastus puolestaan vietiin Hongkongiin, joka tietysti on vuodesta 1997 kuulunut sekin Kiinalle. Hongkongilla kuitenkin sattuu edelleen olemaan oma olympiakomiteansa!

Suomelle Peking antoi taas kultamitalin ja Porilaisten marssin, joka olikin saatu odotella sitten Salt Lake Cityn päivien. Kultamitalin toi haulikkoampuja Satu Mäkelä-Nummela, jonka voitto tuli aika yllätyksenä. Kovinkaan moni suomalainen ei Satu Mäkelä-Nummelasta ennen kisoja tiennyt. Huvittava yksityiskohta oli minullekin esitetty kysymys miksi uuden olympiavoittajan yhteydessä on koko ajan mainittava myös hänen kotipaikkansa!

Kolme muutakin mitalia Suomelle tuli: Sanna Stén ja Minna Nieminen soutivat kevyellä pariairokaksikolla hopealle, Henry Häkkinen tähtäsi ilmakiväärillä ja Tero Pitkämäki keihäällä pronssia. Lisäksi Sisu-puukkoja jaettiin kuudelle urheilijalle eli sulkapalloilija Ville Långille, uimari Hanna-Maria Seppälälle, moukarinheittäjä Olli Karjalaiselle, kävelijä Jarkko Kinnuselle ja keihäänheittäjille, Tero Järvenpäälle ja Teemu Wirkkalalle. Nykyisten rajoitusten ja epäilysten aikana puukkoja ei tietenkään jaettu paikan päällä. Olisikohan aika luopua Heikki Kantolan aikanaan hyvästä "puukottamisideasta" ja jakaa jotain nykyajalle ei niin vaarallista tai terävää?

Pekingin kisat olivat monella tapaa tapahtuma, joka aiheuttaa yhä ristiriitoja. Järjestelyt onnistuivat erinomaisesti, mutta enemmän kuin ihmisoikeudet Kiinassa kenties paranivat kisojen johdosta, vahvistui valtaa pitävien asema. Valtaa pitävä puolue osasi markkinoida kisat kansalle osoituksena sen kyvystä hoitaa asioita maailman kanssa ja tulla hyväksytyksi. Tavallaan vaikutukset olivat päinvastaisesti kuin argumentit, joita käytettiin vaiheessa, jossa kisojen boikotoimista puuhattiin vielä keväällä 2008. Varsin voimakkaasti vaadittiin myös Suomessa.

Tuolloin näkyvimpiä boikotin vaatijoita olivat esimerkiksi Ison Britannian prinssi Charles sekä elokuvatähdet Mia Farrow ja Richard Gere sekä ohjaaja Steven Spielberg, joka peräti luopui omatunnonsyistä kisojen taiteellisen johtajan paikasta toki otettuaan sen ensin kyllä kertaalleen vastaan.

Järjestetyiltään Pekingin kisat onnistuivat erinomaisesti, mutta silti yleinen tunnelma on kisoista puhuttaessa jotenkin vaisu. Olympiakisat eivät jollain tavalla tuoneet niitä tuloksia esimerkiksi ihmisoikeuskysymyksissä, joita niiltä osin kenties yltiöoptimistisesti odotettiin.  Monille muutoksia toivoneille Pekingin kisat olivat ankka. Urheilukilpailut kun loppujen lopuksi ovat urheilukilpailuja.

Arto Teronen