Kesällä 1962 suomalaisella seiväshypyllä meni lujaa. Lasikuituseiväs oli saapunut hiljattain Eurooppaan ja parikymppinen Pentti Nikula oppi välineen niksit nopeasti.

Pitkin kevättä ja kesää Euroopan ennätystä parannellut Nikula ylitti maailmanennätyskorkeuden jo viikkoa ennen juhannusta Helsingin Olympiastadionilla, mutta hyppy hylättiin. Silloisten sääntöjen mukaan seiväs ei saanut kaatua alastuloalueelle.

Tasan 50 vuotta sitten, juhannusaaton kisassa Kauhavalla Nikula ylitti riman korkeudesta 494. Tällä kertaa maailmanennätys jäi tilastoihin.

Kello oli noin 17.30.

- Kyllä se Kauhavan kilpailu herkistää mielen joka kerran. Se oli ensimmäinen huippuhetki itselleni ja jäänyt parhaiten mieleen, Nikula muistelee Yle Urheilun haastattelussa.

- Siellä oli pieni kenttä, juoksurata oli 350 metriä ja ihmiset pääsivät ihan viereen. 4 000-5 000 katsojaa pienen kentän ympärillä. Kun kuvista katselee, niin kyllä jokaisen suu on auki, kovasti he huusivat.

Nikula yritti vielä ylittää korkeuden 501, mutta viiden metrin haamuraja ylittyi vasta seuraavan vuoden puolella. ME-tulos alkoi tuntua vasta varsinaisen kisan jälkeen.

- Kun hyppy onnistuu, ei siitä paljoa muista. Alastulossa vain katselin, että sinne se rima jäi killumaan, Nikula muistelee.

- Sitten illalla kaikki sen tajusivat, että maailmanennätys on tullut.

Nopea ura

Nikulan kesä jatkui Euroopan mestaruudella Belgradin kisoista ja vuodenvaihteen jälkeen ylittyi viisi metriä hallissa.

Ura kuitenkin päättyi nopeasti, kun olkapää ei enää kestänyt hyppäämistä. Omien sanojensa mukaan Nikula ei enää Tokion olympialaisissa pystynyt parhaaseensa.

Muistoa huippuhypystä Nikula kuitenkin juhlisti pienimuotoisesti Päijänteen maisemissa, mökillään Asikkalassa.

- Olimme kahvilla, kun poikani kilautti samppanjaa ja muistutti asiasta. Rauhallisesti juhlapäivää vietetään, ehkä illalla yksi konjakki otetaan, Nikula kertoo.