Perälä: Pelkäsin jotain tämäntyylistä
Maastohiihtäjä Kirsi Perälän mielestä Hiihtoliiton menettelytavat eivät kuulosta moraalisesta näkökulmasta katsottuna hyvältä. Hänellä on ollut vaikeuksia rahojen nostossa hiihtolajien valmennusrahastosta.
Perälä sanoo, että rahojen saaminen on kestänyt kohtuuttoman kauan. Esimerkiksi viimeisimmällä kerralla kului lähes kaksi kuukautta ennen kuin summa ilmestyi pankkitilille.
- Kun olin lähettänyt kuitteja liittoon, noin kuukauden päästä lähdin kyselemään, että onko jotain häikkää tai muuta, kun rahat eivät ole tulleet. Minulle annettiin vastaus, että kuitit katsotaan pikimmiten ja rahat tulevat tilille. Siinä kesti edelleen tosi kauan. Jokaisella meistä on ne omat menot joka kuukausi. Kyllä siinä meinasi jo pieni hätä tulla, että pystyy laskut maksamaan, hän kertoo.
Perälä ei saanut viivästyksen taustoista tarkkaa selitystä. Vaikka sähköposteihin vastattiin, varsinaista syytä ei koskaan kerrottu. Myös muut hiihtäjät ovat hänen tietojensa mukaan kohdanneet samanlaisia ongelmia. Hiihtoliiton tapa pitää urheilijoiden rahastoa ns. varakassana äimistyttää Perälää.
- Minä vähän pelkäsin jotain tämäntyylistä, mutta en uskaltanut kuitenkaan ajatella sitä. Olen ajatellut, että siellä rahastossa on minun sponsoritulojani ja ne olisivat kaikki käytettävissä tähän hiihtourheiluun.
Tuoreimmat aiheesta: Hiihtolajit
Mäkipää: Saarisen pitäisi pärjätä ilman valmentajaakin
Yle Urheilun asiantuntija Vesa Mäkipään mielestä Aino-Kaisa Saarisen ei välttämättä kannata ottaa uutta valmentajaa Ismo Hämäläisen tilalle. Mäkipään mukaan Saarisen oman kokemuksen pitäisi riittää valmennuspuolella.
Aino-Kaisa Saarisen valmennuskuviot uusiksi
Hiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen keskittyy tulevaan hiihtokauteen ilman henkilökohtaista valmentajaa. Yhteistyö Ismo Hämäläisen kanssa on päättynyt.
Hiihdon dopingoikeudenkäynti hovioikeudessa elokuussa
Hiihdon dopingoikeudenkäynnin hovioikeuskäsittelyn tarkka ajankohta selviää vasta elokuun alussa. Oikeudenkäynti käydään kirjallisena, eikä siinä ole pääkäsittelyä.
Ampumahiihtoliitto julkisti uuden päävalmentajan
Jari Karinkanta aloittaa tehtävässään marraskuussa mutta osallistuu jo kesän leireille. Sopimus on mallia 2+2 vuotta. Ampumahiihtoliitto sai myös nuorisopäällikön
Ammuntaekspertti Karinkanta ampumahiihtäjien päävalmentajaksi
Liitto ryhtyi toimiin urheilijoiden toivottua järeämpää otetta ampumavalmennukseen.
Jauhojärvi: Meitä kuunnellaan enemmän
Hiihtäjä Sami Jauhojärvi hakee motivaatiota uuteen kauteen muun muassa suksimerkin vaihdosta. Urheilijasopimuskiistan ei pitäisi häiritä tulevaa harjoituskautta.
Tour de Ski kisataan jälleen kolmessa maassa
Maastohiihdon Tour de Skitä on kahden viimeisen kauden aikana kisattu vain kahdessa maassa. Ensi kaudella Saksan ja Italian lisäksi kilpailusarjaa hiihdetään myös Sveitsissä.
Hiihtosuunnistajat Tonnan komennossa
Suomen hiihtosuunnistusmaajoukkue jatkaa tutussa valmennuksessa. Eivind Tonna jatkaa päävalmentajana myös tulevalla kaudella.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.