PerPo vei jännitysnäytelmän Tampereella
Perungan Pojat kukisti lentopallon Mestaruusliigassa sunnuntaina vieraskentällä tiukassa kamppailussa Tampereen Isku-Volleyn. Viidenteen erään venynyt kamppailu päättyi lopulta PerPon voittoon 3-2 (25-16, 25-23, 20-25, 20-25, 17-15).
Joukkueet tarjosivat katsojille kunnon jännitysnäytelmän, kun Isku-Volley nousi kahden erän tappioasemasta tavoittelemaan voittoa. Tiukkaa taistelua nähtiin jo toisessa erässä, kun Isku-Volley johti erää aina tilanteeseen 23-21 asti. Lakkapää onnistui kuitenkin kotijoukkuetta paremmin ratkaisupalloissa.
- Aloitimme vakuuttavasti, ja toisen erän hieno nousu antoi uskoa siihen, että voimme tiukoissa erissä nousta ja ratkaista ottelun. Kolmas ja neljäs erä olivat taas paluuta arkeen, PerPon valmentaja Normunds Veinbergs arvioi Isku-Volleyn tiedotteessa.
- Viidennessä erässä torjunta ja puolustusten jälkeisten pallojen pelaaminen ratkaisivat. Me olimme niissä vähän tehokkaampia kuin Isku, Veinbergs päätti.
Sarjaa johtava VaLePa puolestaan voitti omassa ottelussaan Loimun 3-0 ja vammalalaiset kasvattivat pistepottinsa 54:ään. Perässä tulevat Hurrikaani ja Isku-Volley 51 pisteellä, joten kärjen tilanne on todella tasainen. Kaikki kärkijoukkueet ovat pelanneet yhtä monta ottelua.
Tuoreimmat aiheesta: Lentopallo
Nyströmit venyivät kolmanneksi Euroopan kiertueen avauksessa
Emilia ja Erika Nyström ottivat neljännen mitalisijansa Euroopan kiertueella. Suomalaiskaksoset kukistivat Badenissa, Itävallassa pronssiottelussa slovakialaiset Natalia Dubovcovan ja Dominika Nestarcovan.
Riikka Lehtonen kauden paras lentopalloilija
Italian A1-liigan Piacenzassa hyvällä menestyksellä pelannut Riikka Lehtonen on valittu kauden parhaaksi lentopalloilijaksi. Kauden mieslentopalloilijaksi nimettiin maajoukkuepassari Mikko Esko.
Venäjä varmisti paikan Lontooseen
Venäjän naisten lentopallojoukkue kukisti Japanin Tokiossa pelattavassa olympiakarsintaturnauksessa. Voitto takasi joukkueelle paikan Lontoon kisoihin.
Nyströmit välieriin Badenissa
Emilia ja Erika Nyström etenivät lauantaiaamuna beach volleyn Euroopan kiertueen Itävallan osakilpailun välieriin Badenissa.
Nyströmeillä kahden voiton päivä Itävallassa
Siskokset varmistivat vähintään viidennen sijan Euroopan kiertueen osakilpailusta. Iltapäivällä kaatui viime vuoden MM-nelonen.
Suomen kärkihakkurin Maailmanliigakausi ohi
Loistavasti lentopallon Maailmanliigan avausturnauksessa Torontossa esiintynyt hakkuri Olli-Pekka Ojansivu joutuu jättämään loppukesän pelit väliin vatsalihasvamman takia.
Nyströmit tähtäävät olympiakentille
Beach volley -ammattilaiset Erika ja Emilia Nyström tavoittelevat pääsyä Lontoon olympiakisoihin. Lontoon kisoihin vaaditaan vielä onnistumisia kevätkesän turnauksissa.
Lentismiehet kohtaavat EM-karsinnoissa Romanian
Romania kukisti Kyproksen kahdesti lentopallon miesten EM-karsintojen ensimmäisellä kierroksella ja eteni toiselle kierrokselle samaan lohkoon Suomen, Kreikan ja Montenegron kanssa.
Brasilia väänsi väkisin voiton lentismiehistä
Brasilia vei nimiinsä Torontossa pelatun Maailmanliigan avausturnauksen päätösottelun Suomea vastaan erin 3-1 (23-25, 25-13, 25-22, 31-29).
Oivasen penkittäminen avasi Suomen hyökkäyksen
Olli-Pekka Ojansivu oli valmis hakkurin vastuuseen. Suomen vastuuvalmentajan mukaan henkinen valmius toi voiton.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.