Pikajuoksijat ratkovat olympiapaikan harvinaisessa kaksintaistelussa
Tasatulokseen 100 metrin karsinnassa päätynyt yhdysvaltalaiskaksikko ratkaisee viimeisen olympiapaikan kohtalon kaksinkamppailussa. Vaihtoehtona oli kolikonheitto.
Pian selviää, kumpi pikajuoksijoista Allyson Felix ja Jeneba Tarmoh saa Yhdysvaltain kolmannen ja viimeisen paikan Lontoon olympialaisiin naisten 100 metrille. Kaksikko valmistautuu kohtaamaan toisensa poikkeuksellisessa kaksintaistelussa.
Hieman yli viikko sitten juostussa olympiakarsinnassa Felix ja Tarmoh päätyivät maaliin kolmansina tasan samaan aikaan. Tämä johti outoon tilanteeseen, kun urheilijoita ei voitu laittaa paremmuusjärjestykseen.
Sunnuntaina kisajärjestäjät ja juoksijat päättivät, että olympiapaikka ratkotaan keskinäisellä kohtaamisella. Toinen vaihtoehto olisi ollut heittää kolikkoa.
Felix ja Tarmoh selvittävät välinsä Suomen aikaa ensi yönä.
Tuoreimmat aiheesta: Lontoo 2012
Ohjaaja Tapani Parmille merkittävä palkinto
Arvostetun BAFTA-palkinnon pokannut Tapani Parm voitti parhaiden monikameraohjausten kategorian työstään Lontoon olympialaisten avajaisissa.
