Uinti |

Pikkarainen ennätysjahtiin Budapestiin

Suomen kirkkaimpiin uintitoivoihin kuuluva Emilia Pikkarainen oli Ylen Aamu-tv:n vieraana Helsingin Uimastadionilla tiistaina. 17-vuotias Pikkarainen kertoi muun muassa kolmen viikon päästä alkavien Budapestin EM-kisojen tavoitteistaan.

Emilia Pikkarainen
Kuva: YLE

- Olisi hienoa, jos saisin parannettua omia Suomen ennätyksiä ja mahdollisesti päästä jatkoon, Pikkarainen listasi EM-tavoitteitaan.

Pikkarainen oli Oulussa kauhottujen SM-uintien tähtiurheilijoita voitettuaan kolme Suomen mestaruutta. Nuorukainen kertoi olleensa itsekin yllättynyt kuntoonsa.

- Tarkoitus oli saada kovia suorituksia ennen EM-kisoja treenin keskellä, ja olin yllättynyt tuloksista.

Pikkaraisen seuraava ykköstavoite on kahden vuoden päässä Lontoon olympia-altaissa. Silloinkin suomalaisuimarilla on ikää vasta 19 vuotta.

- Lontoossa on seuraava pidempiaikainen tavoite ollut jo pitkään. Katsotaan sen jälkeen sitten uusi tavoite. Kovaa pitää treenata ja taso on kova, mutta mennään vuosi kerrallaan ja katsotaan, mihin taso riittää.

Pikkaraisen Jukka-isä huolehtii tyttärensä valmentamisesta. Emilia kertoo olevansa erittäin tyytyväinen valmentajatilanteeseensa.

- On toiminut todella hyvin, enkä voisi kuvitella kenenkään muun valmentavan itseäni. Jukka tietää tasan tarkkaan, minkälainen treeni minulle sopii, Pikkarainen myhäili.

Kommentoi aihetta

(2 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


Tuoreimmat aiheesta: Uinti

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

Ruotsi päätti tuhkimotarinan ja uskomattoman MM-kirouksen

Henrik Sedin juhlii 2-1-maaliaan.

Sveitsin selkäranka MM-finaalissa katkesi tähtipuolustaja Julien Vauclairin karmivaan kiekonmenetykseen. Ruotsi juhlii historiansa yhdeksättä maailmanmestaruutta.

MM-kisojen mitalipelit

LOPPUOTTELU

Sveitsi - Ruotsi 1-5 (1-2,0-0,0-3)
04.45 1-0
Josi (Walker)
08.42 1-1 Gustafsson (Pettersson, Lundqvist)
11.38 1-2 H. Sedin yv
47.13 1-3 Hjalmarsson (Landeskog)
55.37 1-4 Eriksson (H. Sedin)
56.36 1-5 H. Sedin tm av

Maalivahdit
Gerber SUI 5+10+7=22
(pois 56.27-56.36)
Enroth SWE 9+7+10=26

Jäähyt
SUI 4x2 min, 1x10 min
SWE 3x2 min

PRONSSIOTTELU

Suomi - USA vl 2-3 (0-2,0-0,2-0)
00.58 0-1
 Smith (Stastny , Moss)
15.58 0-2 Stastny (Trouba, Smith) yv
48.56 1-2 Korpikoski (Väänänen, Granlund)
52.18 2-2 Korpikoski (Granlund, Kontiola)
vl 2-3 Galchenyuk

Maalivahdit
Raanta FIN 6+6+8+3=23
Gibson USA 8+10+15+3=36

Jäähyt
Suomi 1 x 2 min
USA 0 x 2 min

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä