Pikkuhuuhkajat joutui nöyrtymään Ukrainan käsittelyssä
Mahdollisuus alle 21-vuotiaiden EM-lopputurnaukseen näyttää menetetyltä. Ukraina rankaisi Suomen räikeistä virheistä.
Suomi hävisi Ukrainalle 1-2 (0-1). Lukemat tarkoittavat, että joukkueen haaveet jatkaa EM-karsintalohkosta voidaan alkaa haudata.
Suomi on karsintalohkossaan neljäntenä seitsemän ottelun jälkeen yhdeksässä pisteessä. Slovenia johtaa 17 pisteellä ja Ruotsi on toisena 16 pisteellä.
Ukrainan molemmat maalit tulivat räikeistä virheistä. Ensimmäisen puoliajan 39. minuutilla Roman Bezus sai tilaa rangaistusalueen ulkopuolella ja sai aikaan kovan, kierteisen vedon.
Walter Viitala Suomen maalilla ehti hyvin mukaan, muttei pystynyt vangitsemaan palloa. Kauhukseen suomalainen joutui kaivamaan pelivälineen selkänsä takaa.
Suomen parhaaksi paikaksi ensimmäisellä puolikkaalla jäi Petteri Pennasen yritys, jonka TPS-pelaaja sai Petteri Forsellin kiukkuisen vedon kimmottua miehen jalkaan. Igor Berezovsky venyi kuitenkin oivallisesti oikeaan alakulmaan.
Toisella puoliajalla Suomen sai hyökkäämiseensä enemmän vaarallisuutta. Petteri Pennanen sai hankittua Ukrainan Sergei Ljulkalle toisen keltaisen. Pennanen rynni vahvasti rangaistusalueelle, laitapakki joutui rikkomaan ja kävelemään ulos kentältä.
Duarte Tammilehto koetti ovelaa vapaapotkua muurin alta, mutta pallo kimpoili lopulta ohi maalin.
Suomi onnistui kehittelemään parikin hyvää puskupaikkaa, mutta maalinteko oli tuskaisaa.
Lopulta omissa kolisi nolosti, kun Timi Lahti lähti puskemaan palloa taaksepäin maalivahti Viitalalle. Tämä oli puolestaan noussut vastaan, joten Pilip Budkivskyllä oli helppo tehtävä käydä napauttamassa pallo maaliin.
Suomi vaihtoi kentälle energisesti esiintyneet Joel Pohjanpalon ja Tuomas Rannankarin ja kaksikko onnistui lopulta luomaan Suomen ainoan osuman.
Rannankari kelasi vasemmalla laidalla hyökkäyspäähän ja sai annettua 87 minuutilla oivallisen keskityksen rangaistuspilkun kohdalle. Pohjanpalo rynni hyvällä ajoituksella boksiin ja viimeisteli oivallisesti.
Suomi sai aikaan vielä kunnon loppukirin, mutta maalin sijaan aikaan saatiin vain kuumia tunteita ja sähinää. Vitali Vitsenets joutui poistumaan kentältä tuupattuaan Joni Kaukoa kurkun tuntumaan ja myös Ukrainan valmentaja Pavlo Jakovenko ajettiin katsomoon joutui katsomoon ennen loppuvihellystä.
Tuoreimmat aiheesta: Maajoukkue
Atik Ismail: Jalkapalloilijoiden otettava oppia lentopalloilijoilta
”Lentopallomaajoukkue on tehnyt hienoa työtä ja on kaikkien aikojen paras joukkue Suomessa. Sen saavutukset lyövät esimerkiksi jääkiekkomaajoukkueen saavutukset mennen tullen oli mitalin väri mikä tahansa.”

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.