Pistorius pääsee sittenkin olympialaisiin
Etelä-Afrikan jalka-amputoitu Oscar Pistorius pääsee sittenkin juoksemaan Lontoon olympialaisissa, kun hänet valittiin maansa viestijoukkueeseen 4x400 m:n matkalle.
Viime lauantaina Pistorius ei onnistunut alittamaan Afrikan mestaruuskisoissa 400 m:n A-rajaa 45,30.
Etelä-Afrikan ei uskottu lähettävän ollenkaan viestijoukkuetta Lontooseen, koska sen juoksijoita ovat tällä kaudella vaivanneet loukkaantumiset ja kehno tulostaso.
25-vuotias Pistorius oli mukana jo viime vuonna maansa 4x400 m:n viestijoukkueessa Daegun yleisurheilun MM-kisoissa.
Pistorius juoksee hiilikuidusta valmistetuilla proteesijaloilla. Hänestä tulee ensimmäinen olympiaurheilija, jonka molemmat jalat on amputoitu.
Eteläafrikkalainen osallistuu olympialaisten jälkeen myös paralympialaisiin, joissa hän puolustaa kolmea kultamitalia. Paralympialaisissa hän osallistuu peräti neljään kilpailuun: 100 m, 200 m, 400 m ja 4x100 m:n viesti.
Vuonna 2008 kansainvälinen urheilun vetoomustuomioistuin hylkäsi Kansainvälisen yleisurheiluliiton päätöksen, jonka mukaan Pistoriuksen keinotekoisista hiilikuitujaloista on liikaa etua muihin juoksijoihin nähden.
