Lontoo Yleisurheilu |

Pitkämäeltä liki 85-metrinen

Lassi Etelätalon nappiheitto viimeisellä kierroksella oli tuoda voiton Kuortaneen Eliittikisojen keihäskisassa. Tero Pitkämäki oli toista mieltä.

Tero Pitkämäki heitti ainoana yli 80 metriä Lapinlahden Eliittikisassa.
Kuva: Lehtikuva

Tero Pitkämäki vei Kuortaneen Eliittikisojen keihäskisan tavalla, joka osoitti kilpailuhermojen kestävyyttä.

Olympiaedustajien varamies Lassi Etelätalo oli kiinni makeassa voitossa kilpailun viimeiseen heittoon asti. Kuudennen eli  viimeisen heittokierroksen avannut Etelätalo, joka oli siihen asti heittänyt vaatimattomasti, yllätti kaikki kiskaisemalla kärkeen tuloksella 84,06.

Pitkämäki vastasi hienosti Etelätalon antamaan haasteeseen ja heitti 84,90, jolla tuloksella hän voitti kilpailun.

Tulos on Pitkämäen kauden paras ja maailmantilaston yhdeksänneksi paras ja jää vain viisi senttiä Antti Ruuskasen heittämästä kauden kotimaisesta kärkituloksesta.

Pitkämäen viimeistä heittoa lukuun ottamatta olympiaheittäjät eivät tarjonneet suuria ilonaiheita.

Ruuskanen onnistui 80 metrin ylityksessä vasta viimeisellä heitollaan, jolla hän ylsi kilpailun neljänneksi.

Omaa hyvää osaamistaan esitti Kenian Julius Yego, joka heitti maansa ennätyksen 81,12, jolla irtosi kilpailun viides sija.

Lopputulokset:

1. Tero Pitkämäki 84,90
2. Lassi Etelätalo 84,06
3. Ari Mannio 82,18
4. Antti Ruuskanen 81,63
5. Jiulius Yego (KEN) 81,12
6. Harri Haatainen 78,80

Kommentoi aihetta

(23 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Hyvä Tero

Ilmoita asiattomasta kommentista

Missä kaikki haukkujat ja trollaajat? Eilen oli kommentteja useita joissa naurettiin Teron tavoitteelle..ei naureta enää!



TT

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllä vaikutti tiukkaa tekevän jo Kenialaista vastaa keihäskamppailu. Hyvä sinänsä kuitenkin, että noin moni ylitti edes 80 metriä. Vielä kun pystyisivät stadionolosuhteissa samaan, niin saadaan Lontoossakin mielenkiintoinen kilpailu aikaiseksi. Mitali on asenteesta kiinni.


yhy yhy

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllä ne nillittäjät sieltä taas nousee koloistaan sateen tullen, siihen voi aina luottaa. Viimeistään yhden heikomman kisaesityksen jälkeen on selkäänpuukottelijoiden sankarilauma taas paikalla naputtamassa omaa terositäterotätäänsä. Saisivat oikeasti mennä itse heittämään ja kaltaistensa paskahousujen haukuttavaksi jonkun kerran, loppuisi se ruikutus ehkä hetkeksi, ellei tykkänään.


katsoja

Ilmoita asiattomasta kommentista

Pitkämäen heittäminen on nykyään samanlaista kuin Niemisen

tennisottelut - koskaan et tiedä, mitä tulee. Toivotaan, että Lontoossa

homma luistaa molempina päivinä. Turhaan riehaantumiseen ei ole

kuitenkaan mitään syytä.


väärä kisa

Ilmoita asiattomasta kommentista

p-mäki sai onnen kantamoisen mutta väärässä kisassa, olympalaiset

ovat vasta tulossa ja ne ovat lontoossa eikä kuortaneella...



Rento

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hienoa Tero P., nyt olet oikealla polulla, vihdoin ! Säilytä rentous, älä lamaannu, jos muut heittävät hyvin olympiafinaalissa, voittoon tarvitaan heiton oikea ajoitus ja rentous ! Heittää kyllä osaat (monet muutkin suomalaiset), sananlasku: minkä nuorena oppii, sen "vanhana" taitaa ! Jäämme odottamaan hurjaa heittoasi ! Valoisa ilmeesi on huomattu !


Jerkkua reiteen

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ihan oikeasti. Luuletko, että rakas Terosi lukee tätä? Minä ainakin luulen, että sillä on vähän parempaa tekemistä.

Anyway, hyvä tempaisu.



tuomas

Ilmoita asiattomasta kommentista

ihmetytti selostajien puhe kovasta vastatuulesta lähes kaikissa juoksuissa. en kuullut yhtään kommenttia keihään kovasta myötätuulesta. auttoiko muutamalla metrillä heitoissa ? olisko pitänyt tulla ysikymppisiä ?



Keihäänheittomies

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tero teki sen mihin pystyi - vaan eipä tässä nyt ole sen suurempaa aihetta vielä juhlaan. Tuollainen 85 metrinen ei kuitenkaan mikään huipputulos vielä ole, vaan ihan perusheitto. Lontoossa vaaditaan vielä metrejä rutkasti lisää.



MH

Ilmoita asiattomasta kommentista

No, toivottavasti riittää. Lähihistoriasta on apua, sillä viime vuonna Daegun MM-kisoissa Andreas Thorkildsen ylsi hopealle tuloksella 84.78 ja Guillermo Martinez pronssille lukemin 84.30. Berliinissäkin kasivitonen olisi riittänyt pronssiin, sillä Japanin Yukifumi Murakami vei himmeimmän mitalin vain hiukan alle 83-metrisellä.


Joe

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hyvä Tero ja muut! Hieno kisa! Tästä on hyvä jatkaa kohti Lontoota. Vielä kun Ruuskas-Antti sais keihään asentoon niin 90m on haarukassa. Tässä kisassa yli 81m matalalla pistolla jossa keihäs väpätti todella ankarasti. Voimaa on ku pielaveden kylässä! Uhkarohkeasti veikkaan että Antti onnistuu Lontoossa saamaan yhden heiton "putkeen" ja tuo mitalin! Mitäs siihen sanotte?..


Avoin kysymys

Ilmoita asiattomasta kommentista

On aina näyttänyt siltä, ettei Antti R. ole päättänyt sitä, heittäisikö keihästä "matalalle" kiitoradalle vai korkeammalle! Eikö olisi hyvä harjoitella kaiken aikaa yhtä tapaa (tai tekniikkaa) ja kehittää sitä, minkä tuntee itselleen parhaiten sopivan? Samoin ei kai kaikkien tarvitse opetella pisintä mahdollista juoksua heittoon, kaikille se ei ole sopivin, sillä monella alkuspurtin jälkeen vauhti hiljenee liikaa viivaa lähestyttäessä ! Mahdollinen viivan ylitys stressaa, ei varmasti häviä heiton pituudessa, jos jättää noin 20 cm aina varmaa jalkatilaa! Toivottavasti Antti R. keskittyy omalle heittoradalleen, vaikka se olisikin hieman matala heittotyyli. Paljon onnea !


niin sitä pitää

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tuosta ne olympialais-heitot sitten lähteekin. Toivottavasti saadaan ainakin vielä kaksi metriä heittoihin lisää pittuutta Pitkämäellekin ja mitali Suomeen keihäänheitossa, miksei kaksikin sitten olympialaisissa.

paikkapallo.munfoorumi.com



Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat olympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä