EM-yleisurheilu 2012 |

Pitkämäki voittoon ja 13 sentin päähän EM-kisapaikasta

Tero Pitkämäki kiskaisi Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla vihdoin yli 80 metriä. Vuoden tauon jälkeen 80 metriä ylittänyt Pitkämäki otti keihäskarnevaalien voiton tuloksellaan 83,87.

Tero Pitkämäki.
Kuva: AFP / Lehtikuva

Pitkämäki aloitti perinteisen keihäskisan vaisusti jäämällä kolmella avauskierroksella alle 80 metrin. Pitkämäki ylitti 80 metriä kuitenkin neljännellä ja viidennellä kierroksella.

Pitkämäki lähestyi EM-kisapaikkaan voittajalta vaadittua 84 metriä toiseksi viimeisellä kierroksella kiskaisemalla 83,87 metriä.

Päätöskierroksella Pitkämäki jäi 79,13 metriin, joten 84 metrin haamuraja jäi mieheltä haaveeksi. Ilmajokinen kuitenkin paransi selvästi kauden parasta tulostaan, joka oli ennen lauantaita toukokuussa Ostravassa heitetty 78,86.

Pihtiputaalla toiseksi heitti Ari Mannio 83,63 metrillään. Kolmannen sijan otti haltuunsa 82,98 kiskaissut Lassi Etelätalo.

Kauden kotimainen kärkitulos on yhä Antti Ruuskasen hallussa. Lauantaina viidenneksi jäänyt Ruuskanen kiskaisi viime viikonloppuna Tampereella 84,98.

Kommentoi aihetta

(19 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.



Zamppa, urheilualojen Guru

Ilmoita asiattomasta kommentista

Pitkämäki on koko koti-EM-kisojen mannekiini, joten eiköhän tuolla tuloksella kisoihin valinta tule, ihan pr-syistä. Valitsijoilla onkin nyt vaikeuksia päättää, pudottaako Wirkkala vaiko Mannio kisoista, Ruuskanen kisoissa on mukana, koska kauden kotimainen kärkitulos on hänellä. Ruuskanen-Pitkämäki-Wirkkala olisi oma valinta.



Hermot menee.

Ilmoita asiattomasta kommentista

Toisaalta ja toisaalta? Lopettakaa mahdollisuus sellaiseen puheeseen. Järjestelmät joilla urheilijat saavat osallistumisoikeuksia tulee olla kaikissa tapauksissa yksiselitteisiä. Myös silloin kun osallistumisoikeudet jaetaan maapaikkoina, niin kansallisten liittojen on tehtävä urheilijoilleen yksiselitteinen karsintajärjestelmä. Kaikki muu halventaa urheilua! Urheilu on urheilua ei spekulaatiota siitä kuka voisi menestyä tulevissa kisoissa parhaiten. Jostain syystä tämä on niin vaikea ymmärtää Suomessa.


Valintamiäs

Ilmoita asiattomasta kommentista

Valinta on nyt oikeastaan helppoa, koska voi samalla kertaa kerrankin toteuttaa sekä järjellisen, että oikeudenmukaisen päätöksen:

Oikea ratkaisu on nyt jättää Pitkämäen kunto nousemaan O-kisoja varten ja valita EM:iin Teemu, Antti ja Ari. Jos Tero valitaan EM:iin, tehdään taas vääryyttä kolmikolle ja toisaalta, O-kisat on tärkemäpi kuin EM. Kaikilla neljällä on sitten omat paikkansa näyttää kuntonsa todellinen tila niissä karkeloissa, joihin osallistuvat kesän aikana. Jos joku EM-kolmikosta sitten sulaa kesän aikana ja/tai kämmää EM:ssä ja Tero toisaalta nousee edelleen, olympiavalinta on sitten taas selvempää.



spekulointia

Ilmoita asiattomasta kommentista

Olisi hyvä hyvän kilpailu hengen mukaisesti jakaa keihään edustus paikat Helsingin ja Lontoon kisoihin ,että ei kaikki olisi samoja .Ainakin yksi tulisi vaihtaa ,jos tulokset Helsingissä ovat kovia ,niin silloin vaikka samat Lontooseen.Ennen Lontoota on varmaankin vielä katsastus kilpailuja.Parhaat edustakoon maatamme .




Keihäri

Ilmoita asiattomasta kommentista

Keihään valintatilasteeseen ei pitkämäen voittoheitto tuonut muutosta. kolmikko ruuskanen, mannio, virkkala pitää valita kisoihin,alkuvuoden näyttöjen perusteella. Yhden onnenkantamoisen heiton ei pidä sotkea valintoja. Ehkä sitten olympia valinnoissa pitkämäki on mukana.

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä