Yleisurheilu |

Pituusmiesten olympiahaaveet haudattiin

Suomen pituusmiesten unelmat olympiakisoista romuttuivat sunnuntaina Lapinlahdella. Kahdeksan metrin rajasta jäätiin kauas.

Tommi Evilä kuvassa
Tommi Evilä vauhdissa Lapinlahdella. Kuva: Lehtikuva

Suomen pituushyppääjien haaveet pääsystä Lontoon olympiakisoihin haihtuivat sunnuntaina Lapinlahdella. Tommi Evilä vei Eliittikisojen voiton 781-tuloksellaan, ja näin Lontoon olympiarajasta (810) jäätiin 30 senttiä.

Pituushyppääjät joutuivat taistelemaan vastatuulessa. Evilä leiskautti voittohyppynsä 1,3 m/s:n myötätuulessa. Loput neljä hyppyään Evilä ponkaisi vastatuuleen, teki tasaista sarjaa, mutta ei onnistunut parantamaan tulostaan.

Roni Ollikaisen paras hyppy kantoi 774, jonka aikana vastatuulta oli 0,7 m/s. Juho-Matti Pimiä hyppäsi 770 ja sijoittui kolmanneksi.

Ollikainen on tänä kesänä hypännyt parhaallaan 805 ja Evilä 801. Lontoon olympiakisojen A-raja on 820 ja B-raja 810.

Ollikainen venytti Jämsän pituuskarnevaaleissa huikean tuloksen 832, mutta myötätuulta oli tuolloin 2,2 m/s.

Kommentoi aihetta

(4 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


Kysyväeieksy

Ilmoita asiattomasta kommentista

Harjoittelevatko esim. saksalaiset kuitenkin enemmän ponnistuksen ajoitusta ja hyppäämistä ylemmäksi, he pääsevät useissa kilpailussa noin 830, selvästi pitemmälle kuin suomalaiset ? Olisiko pituushypyn harjoittelussa apua sveitsiläisten sunnittelemista ns. keinuvapohjaisista tossuista/kengistä ? Kysymys voi olla ns. tyhmä, mutta ei nimimerkkiä haittaa? Usein kuulee sanottavan, että harjoitus tekee mestarin eivätkä päivät ole samanlaisia, unohtaneeko kehomme välillä jotakin ? Paljon onnea pituushyppäjille, että hypyt pidentyisivät! Auttaisko psykologi ja rentoutuminen?


HKK

Ilmoita asiattomasta kommentista

Miten tässä nyt näin kävi? Pitkin kesää on hehkutettu, että Suomella on kolme kansainvälisen luokan pituushyppääjää. Lahjakkuuksia on. Onko vika valmennuksessa? Tässä on töitä Mika Kojonkoskelle ja kumppaneille.

Tuoreimmat aiheesta: Yleisurheilu

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä