Pjatnitsja kukisti vaisun Ruuskasen - "Perusrävellysheittoja"
Lappeenrannan Eliittikisassa miesten keihäänheiton voitti ukrainalainen maailmantilaston nelonen Oleksander Pjatnitsja tuloksella 81,38. Antti Ruuskanen kiskaisi toiseksi matalalla viimeisellä heitollaan 79,03.
Lontoon olympiakisoihin valittu Pielaveden Sammon Ruuskanen myönsi, ettei päivä ollut hänelle paras.
- Olen harjoitellut kovaa ja tulin juuri leiriltä. Vähän harjoitusmielessä otin tämän kilpailun, Ruuskanen sanoi Yle Urheilun haastattelussa.
- Sellaisia perusrävellysheittojahan nuo olivat. Ei tuon pidemmälle lähtenyt. Terveystilanne ja fyysinen tilanne on paljon parempi kuin mitä Lapinlahdella oli. Odotin, että olisi vähän pidemmälle mennyt.
Muiden suomalaisten tulostaso oli säätilan mukainen. Lapinlahden Vedon Sampo Lehtola heitti varovaisesti 71,80 ja muut alle 70 metriä.
Universiadivoittaja juoksi 10,25
Miesten 100 metrin juoksun voitti jamaikalainen viimevuotinen ylioppilaiden tämän matkan maailmanmestari Jacques Harvey olosuhteisiin nähden erinomaisella ajalla 10,25. Juoksun aikana mitattiin vastatuulta 0,7 metriä sekunnissa. Paras suomalainen oli viidenneksi ajalla 10,64 sijoittunut Valkealan Kajon Visa Hongisto ajalla 10,48.
Naisten kolmiloikassa toissavuoden Suomen mestari Lappeenrannan Urheilu-Miehien Elina Torro löi yhden sentin erolla hallitsevan Suomen mestarin Orimattilan Jymyn Kristiina Mäkelän tuloksin 13,16 - 13,15. Venäläinen Irina Gumenjuk voitti tuloksella 13,44.
Yhdysvaltain olympiajoukkueesta niukasti olympiakarsintojen neljäntenä karsiutunut Tiffany Williams voitti naisten 400 metrin aitajoksun ajalla 57,14. Viidestä ulkomaalaisesta toiseksi nopein oli tämän vuoden Venäjän mestaruuskilpailuiden nelonen Svetlana Gogoleva, joka hävisi Williamsille vain 0,20 sekuntia.
Miesten 400 metrin aitajuoksun voitti ajalla 50,96 italialainen Leonardo Capotosti. Parhaana suomalaisena neljänneksi venyi Helsingin IFK:n Gustav Klingstedt ajalla 52,44. Klingstedt sivusi raskaissa olosuhteissa omaa ennätystään.
Latvala hävisi sadasosasekunnin
Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Hanna-Maari Latvala juoksi naisten 200 metrillä yhden sekunnin sadasosan päähän lajivoitosta ajalla 23,90. Vain hivenen häntä nopeampi oli Helsingissä asuva Slovenian maajoukkuesprintteri Kristina Žumer.
Miesten satasen voittaja Jacques Harvey oli 200 metrin loppusuoralla vailla mahdollisuuksia tämän matkan spesialisteja vastaan jääden kolmanneksi ajalla 21,10. Vuoden 2009 Universiadien voittaja Ramil Gulijev oli viimeisillä kymmenillä metreillä nopein ja kestävin saaden ajakseen 20,53. Valkealan Kajon Visa Hongisto juoksi viidenneksi ajalla 21,45.
Naisten 1500 metrin loppukirin voitti 23-vuotias kenialainen Peril Nengampi kelpo tuloksella 4.09,96. Nengampi juoksi tiettävästi ensimmäisen kerran urallaan tämän matkan. Aiemmin hän on kilpaillut pääasiassa maastojuoksijana. Helsingin Kisa-Veikkojen 32-vuotias Suvi Selvenius sijoittui viidenneksi kotimaan tämän kauden toiseksi parhaalla ajalla 4.22,25.
Naisten seiväshypyn voitti Barcelonan EM-kilpailuissa neljänneksi sijoittunut valkovenäläinen Anastasia Shvedova tuloksella 445 senttiä. Venäjän maajoukkuehyppääjä Aleksandra Kirjashova hävisi hänelle 25 senttiä.
Lontoon olympiakisoihin valittu Someron Esan Minna Nikkanen ylitti vain aloituskorkeutensa 405 sijoittuen kolmanneksi. Nikkanen pudotti kolmesti korkeudesta 420.
Tuoreimmat aiheesta: Yleisurheilu
Toipilas Kinnunen keskeytti 50 km:n urakkansa
Pitkään sairastellut Jarkko Kinnunen uupui ja joutui keskeyttämään kävelyn Euroopan cupin 50 km:llä Slovakiassa.
Mannio heittää tiistaina Pekingissä
Keihäänheittäjä Ari Mannio jatkaa Aasian kiertuettaan ja kilpailee tiistaina Pekingissä.
Sampo Lehtola: Keihäsvalinnat Kalevan kisojen perusteella
Sampo Lehtola esittää muutoksia arvokisavalintoihin.
Thorkildsenille takaisku Shanghaissa
Tero Pitkämäen kilpakumppaneihin kuuluva norjalainen Andreas Thorkildsen joutui vetäytymään Shanghain Timanttiliigan keihäskilpailusta. Thorkildsen kärsii nivusvaivoista.
Pitkämäen kausi alkanut komeasti - "Talveni on mennyt täysin nappiin"
Tero Pitkämäki on päässyt jo alkukaudella väkevään keihäsvireeseen. Shanghaissa Pitkämäen keihäs lensi maailman kärkitulokseen 87,60 metriä.
Timanttiliigan juoksumatkoilla tehtiin mainioita tuloksia
Shanghain Timanttiliigan juoksumatkoilla nähtiin odotetusti kauden kärkituloksia. Miesten 400 metrin aidoissa ja 3000 metrin esteissä tulostaso oli hyvä.
Isinbajeva täysin ylivoimainen – pituudessa todellinen yllätysvoittaja
Jelena Isinbajeva tarvitsi kaksi hyppyä Shanghain Timanttiliigan kilpailun voittoon. Kiinan Jinzhe Li yllätti kovat nimet miesten pituudessa.
Pitkämäki kiskaisi hirmutuloksen Shanghaissa
Tero Pitkämäki loisti yleisurheilun Timanttiliigan keihäskilpailussa Shanghaissa. Pitkämäki heitti maailmantilaston ykköseksi 87,60 metrin kiskaisullaan.
Eurooppalaisnaisilla kova vauhti aitamatkalla- Fraser-Pryce pikapyrähdyksen nopein
Shanghain Timanttiliigassa tehtiin kauden kärkituloksia. Zuzana Hejnová oli vahva naisten 400 metrin aidoissa. Shelly-Ann Fraser-Pryce löi 100 metrillä Carmelita Jeterin ja muut kilpailijat.
Ibargüen latasi voittoon kauden kärkituloksella
Shanghain Timanttiliigan osakilpailu käynnistyi naisten kolmiloikalla.

Kommentoi aihetta
(7 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
kurppa
Ilmoita asiattomasta kommentistaJos on yhtään tuuria Lontoossa joku suomen keihäsmiehistä voi jopa ylittää kerran 80m
Heikki Yrjönpoika
Ilmoita asiattomasta kommentistaSuomalaiset keihäänheittäjät ovat nyt perin vaikean valinnan edessä: mennäkö vai ei kisailemaan keihään heitossa olympialaisiin, kun keihäs ei lennä millään tuskalla entisille luvuille - eli reilusti yli 80 metrin.
Julius Särkelä , "Särkelä itte" Ilmari Turjan mainio roolihenkilö mainiossa farssissa, totesi puheessaan nuorisolle tärkeitä asioita olevan maailmassa "maa ja matkustaminen". Matkailu avartaa - sanotaan myös.
Sinne vain yrittämään rohkein mielin - jos vaikka onni suosisi rohkeaa...
niilo
Ilmoita asiattomasta kommentista"Paras suomalainen oli viidenneksi ajalla 10,64 sijoittunut Valkealan Kajon Visa Hongisto ajalla 10,48." Kaksi aikaa kellotettu, kappas. Visa luonnollisesti valitsee paremman.
Eemeli
Ilmoita asiattomasta kommentistaAika ei voi olla 10.48. 10.64 on oikein. Ehdoton ja jyrkkä mielipiteeni todennäköisesti lienee melko varmasti näin, hyvin pitkälle, tasan.
Eemeli
Ilmoita asiattomasta kommentistaRuuskanen on ruvennut heittämään keihästä kuuden metrin päästä viivan takaa. Vedon jälkeen hän makaa mahallaan ja vielä sittenkin viivaan on matkaa pari metriä. 84 metrin heitto on mittauksen jälkeen 79 metriä. On tämä kamalaa katsottavaa. Valmentaja Parviainen seisoo sateenvarjon alla vauhtiradan päässä. Hänen kannattaisi katsoa sivusta näitä heittoja. Mannio puolestaan voisi oikaista itsensä. Nyt hän on vetohetkellä aivan vinossa. Tekniikassa on vikaa jokaisella.
Nyt näyttää siltä, että kukaan suomalainen keihäsvalmentaja ei saa pientäkään takniikkavirhettä korjattua. Oona juoksee vauhtinsa mutkitellen ja Sanni kylki edellä ristiaskelin. Verratkaa näitä Rebrykin ja Oberföllin heittoihin. He juoksevat kovan vauhdin aivan suoraan ja vetävät siitä, ilman mitään ristiaskelia. Kyllä lähtee.
Juba80
Ilmoita asiattomasta kommentistaJos ei kuortaneellakaan mene useampi heitto yli 82m normiolosuhteissa jokaiselta valitulta, ei voida kolmikolta paljoa odottaa lontoosta.
yuuhaa
Ilmoita asiattomasta kommentistaTorstain voittaja voitti taas. Valitettavaa, eikö?