PK-35 Vantaa kohtaa Mestarien liigan voittajan
Naisten Mestarien liigan voittoa puolustava Lyon saapuu Myyrmäkeen PK-35 Vantaan vieraaksi. Otteluparissa on panoksena paikka 16 parhaan joukossa.
Jalkapallon naisten Suomen mestari PK-35 Vantaa joutuu keskiviikkona kovaan testiin, kun se kohtaa Mestarien liigan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella kilpailun voittoa puolustavan Lyonin.
Ensimmäinen osaottelu pelataan Myyrmäessä, ja jälkimmäinen kohtaaminen on edessä 3. lokakuuta Ranskassa. Otteluparin voittaja selviytyy kilpailussa 16 parhaan joukkoon ja kohtaa seuraavaksi joko islantilaisen Stjarnanin tai venäläisen Zorkin.
- Heillä on paljon maailmanluokan pelaajia, joilla yhteispeli kulkee. He ovat tottuneet pelaamaan isoja pelejä, avainpelaajiin lukeutuva Heidi Kivelä toteaa PK-35 Vantaan verkkosivuilla.
- Vaikka kenttä ehkä ei enää nyt kosteassa syyssäässä ole aivan samettia, niin kyllä Lyonin taito tulee esille. Mutta ehkä se hieman hidastaa vauhtia ja tuo pienen edun meille.
Hänen mukaansa kotijoukkueella on ottelussa selvät sävelet, kun vastassa on kolmatta peräkkäistä Mestarien liigan voittoaan jahtaava Lyon.
Meidän tulee puolustaa todella kurinalaisesti ja kärsivällisesti odottaa omia paikkojamme.
- Meidän tulee puolustaa todella kurinalaisesti ja kärsivällisesti odottaa omia paikkojamme. Ja ennenkaikkea tarvitsemme vaikean tehtävän edessä yleisön tuen.
Neljännesvälierät pelataan loka-marraskuussa. Mestarien liigan puolivälierä- ja välieräparit arvotaan 20. marraskuuta. Puolivälierät pelataan maaliskuussa ja välierät huhtikuussa. Kausi huipentuu 23. toukokuuta Lontoossa pelattavaan loppuotteluun.

Kommentoi aihetta
(2 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
noniin
Ilmoita asiattomasta kommentistaPK-35 voittaa 1-0! ;)
Aiai
Ilmoita asiattomasta kommentistaOn kyllä kova vastus, mutta jos tästä irtoaa voitto niin saumat vaistaisuudessa vain paranevat. Tsemppiä peliin!