Pölläsen tie nousi pystyyn Wimbledonissa
Toisen kierroksen italialaisvastus Pietro Licciardi oli Herkko Pöllästä vahvempi erin 7-6, 6-2.
Ensimmäisellä kierroksella Yhdysvaltain Wayne Montgomeryn suoraan kahdessa erässä kukistanut Herkko Pöllänen taipui tiistaina vajaassa puolessatoista tunnissa.
Pietro Licciardi vei Wimbledonin kentällä 15 ensimmäisen erän katkaisupelissä 7-5-luvuin ja käytti toisen erän 6-2-voittoon vain 27 minuuttia. Pöllänen syötti ottelussa kaksi ässää, mutta sortui kuuteen kaksoisvirheeseen.
Tuoreimmat aiheesta: Tennis
Nadal murskasi Federerin Roomassa
Rafael Nadal vei vakuuttavan näytöksen jälkeen voiton Rooman tennisfinaalissa. Roger Federer jäi jyrän alle.
Serena Williams vei potin Roomassa
Serena Williams jyräsi tenniksen WTA-turnauksen voittajaksi Roomassa.
Olympiavoittajan turnaus Ranskan avoimissa vaarassa
Vuodesta 2011 vaivannut selkävamma saattaa pitää Andy Murrayn pois Roland Garrosilta.
Nieminen törmäsi tuttuun muuriin ja menetti tie break -taikansa
Jarkko Nieminen koki jälleen tappion Ernests Gulbisia vastaan.
Nadal kotiyleisönsä riemuksi selvään turnausvoittoon
Rafael Nadal voitti Stanislas Wawrinkan Madridin turnauksen loppuottelussa.
Williams murskasi Sharapovan finaalissa
Serena Williams nappasi uransa 50. turnausvoiton kaksinpelissä. Maria Sharapovalla oli Madridin turnauksen loppuottelussa ongelmia syöttönsä kanssa.
Wawrinka yllätti Berdychin – finaalissa vastassa Nadal
Espanjan Rafael Nadal ja Sveitsin Stanislas Wawrinka kohtaavat sunnuntaina Madridin Masters-turnauksen finaalissa.
Williamsin mielenkiintoinen taktiikka toimi: “Olen tylsin ihminen”
Serena Williams ja Marija Šarapova pelaavat sunnuntaina Madridin WTA-turnauksen finaalissa.
Japanilaisyllättäjä päätti Federerin turnauksen Madridissa
Madridin tennisturnauksen puolustava mestari putosi kolmannella kierroksella.
Jarkko Niemisen vastakohta - 17 hävittyä tie-breakia putkeen!
Robin Haase on hävinnyt ATP-kiertueella 17 katkaisupeliä peräkkäin. Putki alkaa jo näkyä hollantilaisen henkisellä puolella.
