Portugali murskasi Pohjois-Korean 7-0
Portugali murskasi 7-0 Pohjois-Korean jalkapallon MM-kisojen G-lohkon ottelussa maanantaina. Etenkin toisella jaksolla Portugali nöyryytti Pohjois-Koreaa iskien pallon peräti kuudesti vastustajan verkkoon.
Ensimmäinen laukaus nähtiin ottelun kolmannella minuutilla, kun Cristiano Ronaldo veto meni Ri Myong-gukin syliin. Heti perään Pohjois-Korea epäonnistui purkupallossa, mutta Portugali ei hyödyntänyt virhettä.
Ottelun ensimmäisestä kulmapotkusta Portugalin Ricardo Carvalho nousi korkeimmalle ilmataistelussa ja puski pallon Pohjois-Korean tolppaan. Pohjois-Korean ensimmäinen tilanne syntyi reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen. Cha Jong-hyok laukaus lähes 30 metristä viuhui hieman ohi.
Reilun vartin jälkeen Pohjois-Korean kapteeni Hong Yong-jo haki yllättävää laukausta. Eduardo Portugalin maalilla torjui pallon eteensä, mutta Pak Nam-chol ei saanut puskua paluupallosta maalia kohti.
Portugali siirtyi 1-0 -johtoon vajaan puolen tunnin pelin jälkeen. Raul Meireles ampui pallon lähietäisyydeltä Pohjois-Korean verkkoon. Hienon tarjoilun maaliin antoi Tiago. Tämän jälkeen vajaaseen varttiin ei vaarallisia paikkoja ollut.
Ronaldo veti 43. minuutilla selvästi ohi Pohjois-Korean maalin. Taukoa siirryttiin viettämään Portugalin 1-0 -johtoasemassa. Mielenkiintoista ensimmäisellä puoliskolla oli se, että Pohjois-Korea ei rikkonut kertaakaan.
Toisen jakson alussa Portugalin maalin alustanut Tiago laukoi, mutta maalivahti Ri-Myong-guk ohjasi pallon käsillään yli maalin. Kaksi minuuttia myöhemmin Ronaldo veti pomppivan vedon, joka tuotti vaikeuksia maalivahdille. Lopulta Ri-Myong-guk nappasi kuitenkin pallon syliinsä.
Pohjois-Korea sai 50. minuutilla vapaapotkun. Hyökkääjä Jong Tae-sen yritys otti kimmokkeen, mutta oli lopulta helppo torjuttava Eduardolle. Vastahyökkäyksestä Portugalin Hugo Almeida ei saanut sijoitettua palloa verkkoon.
53. minuutilla avausmaalin tehnyt Meireles vapautti Simao Sabrosan maalipaikkaan, eikä laituri erehtynyt. 3-0 -osuma tuli heti perään, kun Almeida pääsi puskemaan vapaasti Fabio Coentraon loistokeskityksestä. Vain neljä minuuttia myöhemmin Tiago viimeisteli numeroiksi jo 4-0.
Coentraolla oli hyvä paikka iskeä 67. minuutilla jo 5-0 -lukemat, mutta puolustajan nousu päättyi ohilaukaukseen. Ronaldon maaliton putki maajoukkueessa jatkui edelleen, kun pallon tiellä olivat maalivahti Ri Myong-guk sekä Pohjois-Korea-maalin yläputki.
81. Peliminuutilla juuri vaihdosta kentälle tullut Liedson tykitti lähietäisyydellä numeroiksi jo 5-0. Pitkään maalia hakenut Ronaldo onnistui viimein kolme minuuttia ennen täyttä aikaa hieman onnekkaasti. Vielä ottelun lopussa Tiago teki pelin toisen osumansa puskemalla loppunumeroiksi 7-0.
Portugali - Pohjois-Korea 7-0 (1-0)
Portugali
1 Eduardo
13 Miguel
2 Bruno Alves
6 Ricardo Carvalho
23 Fabio Coentrao
16 Raul Meireles 70. -> 14 Miguel Veloso
8 Pedro Mendes (v)
19 Tiago
7 Cristiano Ronaldo
11 Simao Sabrosa 74. -> 5 Duda
18 Hugo Almeida (v) 77. -> 9 Liedson
Pohjois-Korea
1 Ri Myong-guk
5 Ri Kwang-chon
2 Cha Jong-hyok 75. -> 16 Nam Song-chol
13 Pak Chol-jin (v)
3 Ri Jun-il
8 Ji Yun-nam
11 Mun In-guk 58. -> 15 Kim Yong-jun
17 An Yong-hak
4 Pak Nam-chol 58. -> 6 Kim Kum-il
10 Hong Yong-jo (v)
9 Jong Tae-se
Maalit
1-0 Raul Meireles (29 min)
2-0 Simao Sabrosa (53 min)
3-0 Hugo Almeida (56 min)
4-0 Tiago (60 min)
5-0 Liedson (81 min)
6-0 Cristiano Ronaldo (87 min)
7-0 Tiago (89 min)
Erotuomari: Pozo Quinteros (CHI)
Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo
Lundström vieraana Yle Puheen jalkapallokierroksella
Palloliiton kilpailujohtaja Peter Lundström vierailee sunnuntai-iltana Yle Puheen jalkapallokierroksella. Hän vastaa myös yleisön lähettämiin kysymyksiin.
Hodgson avasi maajoukkueuransa voitolla
Englanti voitti Norjan Ashley Youngin maalilla ottelussa, jossa ei juuri hienouksia nähty.
Irlannin keskikentälle takaisku EM-turnauksen kynnyksellä
Nivusvamma teki Keith Faheyn lopputurnaushaaveet tyhjiksi, tilalle Paul Green.
Debytantti Adrian lietsoi Espanjan liitoon
Atletico Madridin hyökkääjä maalasi ensimmäisessä A-maaottelussaan, kun Espanja kukisti Serbian 2-0.
Tehoton Portugali buuattiin kentältä
Maaliton tasapeli Makedoniaa vastaan oli kääntyä tappioksi huolimattoman puolustamisen vuoksi.
Sveitsi mätti viisi osumaa EM-suosikin verkkoon
Sveitsi otti huiman 5-3- voiton Saksasta Eren Derdiyokin hattutempun vauhdittamana.
Suomi kaatoi Turkin viime hetken maalilla Salzburgissa
Perparim Hetemaj ratkaisi 3-2-voiton Suomelle erotuomarin antamalla lisäajalla. Myös Roman Eremenko ja Teemu Pukki onnistuivat maalinteossa Turkin verkkoon.
Tshekin maajoukkueluotsille jatkosopimus
Tshekin jalkapalloliiton puheenjohtaja Miroslav Pelta kiittelee, että maajoukkue on kehittynyt päävalmentaja Michal Bilekin alaisuudessa.
Pizarron paluu Bayern-paitaan varmistui
Perulainen Claudio Pizarro solmi yksivuotisen sopimuksen Bayern Münchenin kanssa. Hän edusti seuraa vuosina 2001-2007.
Vaisu Tanska jäi Brasilian jalkoihin
Heikosti puolustanut Tanska hävisi Brasilialle 1-3 lauantain jalkapallomaaottelussa Hampurissa. Hulk teki voittajajoukkueelle kaksi maalia.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.