Suurtapahtumat |

Poutala hakee olympiakisojen jättipottia: Yritän olla paras

Pikaluistelun olympiajäällä katse kiinnittyy suomalaisista ennen kaikkea Mika Poutalaan ja ensi maanantain 500 metrin matkaan. Rento ja mukavanoloinen pikaluistelija maksoi oppirahoja Torinossa neljä vuotta sitten sijoittuen suosikkimatkallaan 22:nneksi. Tällä kertaa hän haluaa olla koko joukon paras!

Mika Poutala
Mika Poutala on Suomen pikaluistelun ykköstähti. Kuva: YLE

Torinossa Poutala joutui vielä makselemaan arvokisojen ja olympialaisten oppirahoja, mutta Vancouverissa hänen peräänantamaton ja monivuotinen harjoitustyö on kääntänyt asiat päälaelleen. Kuluvalla kaudella pariin otteeseen Calgaryssa SE-vauhtia pistellyt helsinkiläinen on kiilannut itsensä aivan terävimpään kärkeen 500 metrillä.

- Kun tein Suomelle olympiabiisin neljä vuotta sitten, en puhunut siinä yhtään itsestäni. Tällä kertaa kun raapustelin biisiä, niin mahduin jo mukaan. Käsittelen omia asioita pitkälti musiikin kautta. Teen täällä parhaani ja katson, mihin se riittää. Mitaliin se voi hyvinkin riittää, painetta en silti suostu ottamaan, rap-muusiikkia tekevä Plastic-taiteilijanimi kertoi.

Helsingin Työväen Luistelijoita edustava sprintteri oli viime vuoden MM-kisoissa lempimatkallaan, 500 metrillä toisessa luistelussa koko porukan nopein ja lopulta MM-nelonen. Kilpailut käytiin olympia-areenalla, Vancouverin eteläisessä Richmondin esikaupungissa.

- Tykkään tästä hallista, ei tämä ole viime vuoden maaliskuusta mihinkään muuttunut. Suhteellisen nopea jää täällä on, aika erilainen kuin vuosi sitten. Kun juttelin muiden luistelijoiden kanssa, niin monet sanoivat, että jää on ollut aina vähän erilainen päivästä riippuen. Eilen vedin täällä yhden harjoitusstartin, ja tuntui niin hyvältä, mitalisuosikki maiskutteli.

- Kun katsomo on täynnä ja lamput hohtavat täysillä, niin se lämmittää jäätä, ja siitä tulee silloin pehmeämpi, vähän samanlainen kuin vuosi sitten. Tuolloin jää ei hajoaisi niin helposti, vaan siinä voisi riehua apinanraivolla koko kilpailun, Poutala korosti.

Jopa kylmähermoinen Poutala jännittää

Poutala oli muiden suomalaisten tapaan valmistautumisleirillä Calgaryssa. - Saimme harjoitella siellä ihan suunnitelmien mukaisesti ja ennen kaikkea rauhassa. Kovavauhtiasia treenejä on alla, kuten yksi harjoituskilpailu. Ei tässä ole enää muuta tehtävissä kuin odottelua.

Uskovaiseksi pikaluistelijaksi itsensä esittelevä nopsajalka on tunnettu siitä, ettei hän yleensä jännitä lainkaan isoja kisoja. Poutala myöntää kuitenkin, että olympialaiset ovat tällä kertaa kaikkien odotusarvojen ja muiden puitteiden takia hänelle niin merkittävä tapahtuma, ettei jännitystä voi täysin sivuuttaa.

- Minulla on ollut ajanjaksoja, jolloin olen jännittänyt. Calgaryssä jännitys kävi hetkittäin mielessä, kun aloin analysoida tarkemmin matkan vaiheita. Kun puhutaan yleisesti olympialaista, niin en sijaan jännitä yhtään, Poutala huomautti.

Poutala, jolla olisi ollut potentiaalia myös kovan luokan yleisluistelijaksi, teki merkittävän linjauksen kuusi vuotta sitten jätettyään pitkät matkat muiden kilpailtaviksi. Sprinttimatkat kiehtoivat häntä kuulemma aluksi siksi, koska pikamatkojen menijät pääsivät kilpailemaan kaukomaille mm. Japaniin ja P-Amerikkaan.

Päättyykö 54 vuoden odotus?

Pikaluistelu on ollut viime aikoina puheliaan ja sanavalmiin yo-merkonomin ammatti. Koulunpenkki ei ole sen sijaan koskaan kiehtonut Suomen pikaluistelun johtotähteä. Urheilu-uran jälkeen Poutalasta on turha odottaa valmentajaa.

- Katson asioita eteenpäin päivä kerrallaan, en niinkään pitkälle tulevaisuuteen. Monet asiat kiehtovat minua, esimerkiksi mediatyö, täsmensi Poutala.

Jossain suuressa ja perinteikkäässä pikaluistelumaassa Poutala olisi isokin urheilutähti. Suomessa Poutala saa vielä kävellä rauhassa kadulla – ainakin vielä hetken.

Edellisen kerran suomalainen miespikaluistelija on noussut olympialaisten mitalipallille vuonna 1956 Cortinassa. Toivo Salosen uroteosta on vierähtänyt aikaa 54 vuotta.

- Jos se on minusta kiinni, niin odotus loppuu. Kaikki on silti pienestä kiinni. Yritän olla paras ja voittaa kaikki muut. Tiedän pystyväni tekemään sen. Toivottavasti se onnistuu maanantaina, heitti Poutala hartaan toiveensa ilmoille.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Suurtapahtumat

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä