Euro 2012 |

Prandelli: Meillä on riittävästi laatua

Cesare Prandelli yrittää sunnuntaina palauttaa Italian kultamitalikantaan. Prandellin mukaan Italia on Kiovan illassa haastaja.

Prandelli
Cesare Prandelli hakee sunnuntaina kruunua Italian hienolle EM-taipaleelle. Kuva: EPA

Italia on palannut Ukrainan ja Puolan EM-lopputurnauksessa eurooppalaisen jalkapallon huipulle. Cesare Prandellin suojatit ovat pelanneet viihdyttävää jalkapalloa, mikä on toistaiseksi tuonut sinipaidoille kolme voittoa ja kaksi tasapeliä.

Sunnuntaina Italian täytyy kuitenkin venyä äärimmilleen, kun Kiovan stadionilla pelattavassa EM-finaalissa asettuu vastaan hallitseva mestari Espanja.

- Olen erittäin ylpeä, sillä joukkue on pelannut jokaisessa ottelussa hyvää jalkapalloa. Se on valmentajalle kaikkein tärkeintä. Me olemme harjoitelleet kovaa ja laadukkaan keskikenttämme ansiosta olemme pystyneet parantamaan jokaisessa ottelussa, päävalmentaja Prandelli kehuu Uefan verkkosivuilla.

Italia on ollut EM-kisoissa aivan eri tasolla kuin kahdessa edellisessä arvoturnauksessa. Itävallassa ja Sveitsissä Italian EM-turnaus päättyi puolivälierätappioon juuri Espanjalle. Etelä-Afrikan MM-turnauksessa 2010 joukkue teki pohjanoteerauksen ja jäi alkulohkoonsa. Prandellin otettua ohjat Italian peli-ilme on muuttunut täysin.

Me pelaamme ehkäpä maailman parasta joukkuetta vastaan. Heidän tekemisessään on jatkuvuutta, heillä on hieno pelifilosofia ja hyvä työmoraali.

- Cesare Prandelli

- En usko, että olen mullistanut joukkuetta perusteellisesti. Olen analysoinut pelaajia, jotka ovat olleet ehdolla maajoukkueeseen. Olen luottavainen sen suhteen, että meillä on riittävästi laatua. Kun käytettävissä on näin hyviä pelaajia, täytyy yrittää pelata hyvää jalkapalloa. Me pystymme rakentamaan peliä aina maalivahdistamme (Gianluigi Buffon) lähtien, Prandelli kertoo.

Yksi Italian vahvuuksista on ollut kärkikaksikko Antonio Cassano - Mario Balotelli. Cassano luo maalipaikkoja liukuhihnalta, ja Balotelli osoitti välierässä Saksaa vastaan olevansa huippuiskussa.

- Asia on sama jokaisen kärkipelaajan kanssa. Kun he tekevät maaleja, heidän itseluottamuksemme kasvaa ja he ovat aloitteellisempia. Olen aina ollut luottavainen heidän taitojensa suhteen, 54-vuotias valmentaja sanoo.

Italia ja Espanja kohtaavat Kiovassa toistamiseen. Maat avasivat EM-urakkansa pelaamalla 1-1-tasapelin. Prandellin mukaan Gdanskin illan tapahtumat eivät tule toistumaan.

- Tästä tulee erilainen ottelu. Me pelaamme ehkäpä maailman parasta joukkuetta vastaan. Heidän tekemisessään on jatkuvuutta, heillä on hieno pelifilosofia ja hyvä työmoraali. Me lähdemme otteluun riskillä ja yritämme pelata omaa peliämme.

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Forza Italia

Ilmoita asiattomasta kommentista

Cesare Prandelli on ollut loistava valinta azzurrien valmentajaksi. Pelaajia käytetään kekseliäämmin kuin Italian maajoukkueessa aikoihin. Ja taktisesti Prandelli on selkeästi Euroopan ja maailman huippuja.

Tänä iltana jalkapallon valta Euroopassa vaihtuu Italialle.

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Bayern valloitti Mestarien liigan!

Bayern München sai himoitun pokaalin haltuunsa.

Jalkapallon Mestarien liigan finaalin avausjaksolla useamman maalintekopaikan hukannut Arjen Robben upotti Dortmundin 2-1-voittomaalillaan 89. minuutilla.

Mestarien liigan loppuottelu, Lontoo

      DORTMUND                -     BAYERN MÜNCHEN 1-2 (0-0)
     
Gündogan 68 rp               Mandzukic 60
                                                   Robben     89

  1 Weidenfeller
26 Piszczek
  Subotic
15 Hummels
29 Schmelzer
  8 Gündogan
  6 Bender 90+2
     -> 18 Sahin
16 Blaszczykowski 90+2
     ->23 Schieber
11 Reus
19 Grosskreutz (v)
  9 Lewandowski
  1 Neuer
16 Lahm
17 Boateng
  4 Dante (v)
27 Alaba
8 Martinez
31 Schweinsteiger
10 Robben
25 Müller
  7 Ribery (v) 90+1
     -> 30 L. Gustavo
  9 Mandzukic 90+4
     -> 33 Gomez

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä