Presidentti Niinistö ihmettelee jääkiekon tappelukohua - "Kunnioitus taitaa olla unohtunut"
Tasavallan presidentti seurasi Respect-ottelua Olympiastadionilla. Esikuvien merkitys nuorille on hänen mukaansa suuri.
Presidentti Sauli Niinistö oli paikalla, kun Suomen jalkapallomaajoukkueen kultainen sukupolvi kohtasi Maailman XI -joukkueen. Ottelu pelattiin kunnioituksen teemalla, joka on presidentin mukaan unohtui, kun Jokerit ja HIFK kohtasivat European Trophyssa parisen viikkoa sitten.
Kaukalossa nähtiin nähtiin rumia otteita ja 277 minuuttia jäähyjä. Lisäksi Jokeri-hyökkääjä Semir Ben-Amorin tekoset menevät poliisitutkintaan.
- Olen ollut viime viikot aika paljon poissa, mutta se mitä olen nähnyt tiedotusvälineistä, kummastuttaa, Niinistö sanoi.
- Jotkut selittävät, että lajiin kuuluu jonkinasteinen kähinöinti, mutta kunnioitus taitaa olla nyt unohtunut.
Ennen presidentin virkaa Palloliiton puheenjohtajana toiminut Niinistön mielestä kunnioitus oli Olympiastadionin viheriöllä läsnä vahvasti. Suomi joutui ottelun ensimmäisellä puolikkaalla 1-2-tappiolle, mutta kampesi 5-2-voittoon lähinnä leikkimielisessä ottelussa.
Niinistö korosti esikuvien merkitystä.
- Silloin kun esikuva käyttäytyy kunnioittaen muita kohtaan, niin tarttuuhan sekin. Ei tarvitse välttämättä olla suuri maalintekijä, vaan esikuvasta välittyy toisen ihmisen huomioiminen, Niinistö sanoi.
Presidentin mukaan liikunnalla on muutenkin iso osuus, kun nuoria pyritään pitämään mukana yhteiskunnassa ja välttämään syrjäytymistä.
- Vapaaehtoistoiminnassa, jota tehdään ympäri Suomea monessa eri urheilumuodossa, on valtavasti ihmisiä, jotka tekevät paljon arvokkaampaa työtä kuin itse välttämättä huomaavatkaan. He ovat mukana vetämässä nuoria ja pitämässä yllä olosuhteita harrastamiselle.
Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo
Napoli-luotsi jättää seuran - "Tarvitsen uusia haasteita"
Walter Mazzarrin viimeiseksi otteluksi Napolin päävalmentajana jäi 1-2-tappio.
Milan heräsi henkiin viideksi minuutiksi - säilytti paikan Mestarien liigassa
Fiorentina oli 85 minuuttia menossa sarjakolmoseksi. Milan runnoi väkisin voiton Sienasta.
Porto otti 27. Portugalin mestaruutensa
Pacos Ferreira kaatui päätöskierroksella selvin lukemin. Jackson Martinez ja Lucho Gonzalez osuivat mestarille.
Tottenhamin kausi päättyi jälleen pettymykseen - "Tätä on vaikea hyväksyä"
Gareth Balen upea maali saattoi olla walesiläistähden jäähyväiset seuralle. Manageri Villas-Boas oli synkkänä sarjan viidennestä sijasta.
JIPPO avasi pistetilin vieraissa: "Enemmänkin oli otettavissa"
JIPPO lähti jalkapallon Ykkösen vierasotteluun FC Viikinkejä vastaan kolme 0-1-tappiota allaan. Vuosaaresta taskuun jäi piste 1-1-tuloksella.
Hawthornsilla nähtiin kymmenen maalia - Ferguson lähti eläkkeelle tasurilla
Manchester United näytti jo purjehtivan selvään voittoon. Romelu Lukakun hattutemppu toi West Bromwichin tasoihin.
Torres sinetöi Chelsean kolmossijan - Balen maalikaan ei auttanut Tottenhamia
Spurs jäi jälleen kerran Mestarien liiga -paikkojen ulkopuolelle. Arsenalin Laurent Koscielny johdatti joukkueensa neljänneksi
Yeovil Town nousi historiallisesti Mestaruussarjaan
Joukkue pelaa ensi kaudella ensimmäisen kerran toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Kymmenen vuotta sitten Yeovil oli konferenssijoukkue.
Rooney ei pääse Fergusonin päätösotteluun
Siirtopyynnön tehnyt hyökkääjä ei ole kokoonpanossa West Bromwichia vastaan. Pelaajan vaimo odottaa perheen toista lasta.
Sarjanousija hankki vahvistuksen Hyypiän Leverkusenista
Hertha Berlin on tehnyt sopimuksen japanilaisen Hajime Hosogain kanssa.

Kommentoi aihetta
(18 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Future Matters
Ilmoita asiattomasta kommentistaMutta kun kansa janoaa verta.
PeterguN
Ilmoita asiattomasta kommentistaSarkasminne on jälleen ihailtavaa!
Kuihtunut kukkahattu
Ilmoita asiattomasta kommentistaKaitsulta ihme veto ottaa tämä asia esille jalkapallo-ottelussa. Muutenkin mennyt aivan yli tästä vouhottaminen. Ei ole ministerien tai presidentin (tai joulupukin jne.) tehtävä kommentoida näitä asioita. Lajin parissa toimivat hoitavat nämä hommat.
Niinpä!
Ilmoita asiattomasta kommentistaLajin parissa toimivat asianomaiset eivät voi rehdisti myöntää tekojaan, niin kyllähän sitä resitenttikin haluaa kommentoida. Eikö Sm-liigan herroilla ole ns. kykyä antaa kunnon pelikieltoja vaan hyssyttelee aina mahtollisimman pienet pelikiellot. Se on semmosta tämä jääkiekko, kun mistään teosta ei olla sitte kuitenkaan kukaan vastuussa. Suomen suosituin laji, mutta vastustajan kunnioittaminen puuttuu. Ihme hommaa!
Pallofani
Ilmoita asiattomasta kommentistaMielestäni toimittaja (oliko se nyt Kunnas) otti aivan turhaan tämän jääkiekkoasian esille tässä tilaisuudessa. Teki sen parikin kertaa. Pelin tarkoitus oli käsittääkseni antaa suomalaisen jalkapalloilun ns. kultaiselle sukupolvelle tilaisuus kiittää fanejaan ja päin vastoin. Ei niinkään keskustella yleisesti kunnioituksesta tai sen puutteesta urheilussa.
Onneksi pääasiaan keskityttiin muuten hienosti koko ajan ja tilaisuus oli aivan upea. Hymyssäsuin sain katsella tv:n ääressä harmitellen, etten päässyt paikalle.
Jarkka
Ilmoita asiattomasta kommentistaJuuri näin.
Jos vaikka Selänteelle järjestetään vastaavanlainen ottelu (ja toivottavasti järjestetään), olisi hyvin erikoista jos sen yhteydessä arvovieraalta lähdettäisiin kysymään vaikkapa pesiksen silloisesta sopupelailusta tai jalkapallon veikkausliigan taklausten rumenemisesta (tai mikä ikinä jossain muussa lajissa silloin olisikaan ajankohtaista). Se ilta kuuluisi lätkäsankareille, ihan samoin kuin tämäkin päivä olisi kuulunut ensimmäisen suomalaisen kv-peleihin kunnolla murtautuneen sukupolven kunnioittamiselle.
Tämä mielipide siis ihan riippumatta siitä, mitä mieltä olen erittäin runsaasti media-aikaa ja kauhistelua saaneesta viikon takaisesta ylilyönnistä, joka ei jääkiekon luonteen ja "koodin" mukaan ole mikään uusi asia tai yksittäinen tapaus.
Jaa
Ilmoita asiattomasta kommentistaEsikuvallisuudestahan molemmissa on mitä suurimmassa määrin kysymys, joten ei aiheeseen kovin kummallista aasinsiltaa ainakaan tarvitse rakentaa. Miksei siitä tällaisessa yhteydessä voisi hyvinkin puhua, vaikka ei nyt pääasia ollutkaan.
Martti
Ilmoita asiattomasta kommentistaYleensä luotan Niinistöön, mutta Jokerit-Hifk asiassa etenkin Jokereita on vaikeaa hänen moittia, kun Harry Harkimo oli kova taloudellinen tukija prsessaqn vaaleissa
Riittääkö 1 virkakausi?
Ilmoita asiattomasta kommentistaYllättävän paljon on presidentillä ollut menoja viime aikoina. Myönsi näköjään sen itsekin.
Palloilijoiden äiti
Ilmoita asiattomasta kommentistaEikö meidän tulisi itse kunkin katsoa peiliin presidentti Niinistön esittämän ajatuksen suhteen. Kyse ei niinkään ole mistään urheilulajista, vaan siitä millaisen mallin me itse kukin omalla käytöksellämme annamme. - Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Tämän vuoksi ei ole lainkaan yhdentekevää miettiä, mitä vaikutteita meitä seuraavat isommat ja pienemmät ihmiset meistä imevät. Samalla voimme ikävien uutisten edessä pohtia lietsommeko näitä ikävyyksiä ympärillämme. Yhteiskunta olemme me kaikki.
Lätkäväkivalta kuriin
Ilmoita asiattomasta kommentistaHyvä että Kunnas otti asian puheeksi. Eikä tuo presidentin vastaus huono ollut. Juuri noinhan se menee jos kunnioiuksesta on puhe. Mikä nyt ei ilmeisesti jääkiekkoa hetkauta.
Paha olo
Ilmoita asiattomasta kommentistaSitä, että Kaj Kunnas kysyy kansaa kuohuttaneesta tapahtumasta presidentiltä, ei mielestäni pitäisi moittia missään tapauksessa. Missään olosuhteissa. Päin vastoin - pisteet toimittajalle Respect-tapahtumaan (kunnioitus) liittyvästä aihepiiristä.
Jääkiekko on ansaitsemattaan turhan korkealla maamme medianäkyvyydessä. Tässä hyvää on se, että viikon takainen järkyttävyys on ihmisten mielissä. Onneksi myös poliisin puolella tutkinnassa.
Mitä meidän pitäisi miettiä tapahtuneesta? Pelaaja taklataan täysin yllättäen takaapäin jäähän, tämän noustessa paljaalla nyrkillä lyödään taju pois. Uhrin maatessa tajuttomana jään pinnassa väkivalta jatkuu.
Tapahtumaa todistamassa tuhansia. Mukana lapsiakin.
Se, että kohteena hieno urheilija, kansan ja pelaajien korkealle arvostama pelaaja, ei ole ainakaan lieventävä asianhaara.
Vauhtisokeus
Ilmoita asiattomasta kommentistaja ylimielisyys yllättää lätkäporukan. Huippufutari pelaa joka viikko samansuuruiselle yleisölle kuin lätkäjoukkue saa kerran kymmenessä vuodessa torille. Vaikka Ranska oli vastassa niin kuitenkin stadion oli täysi eli vaikka jokainen oletti että pataan tulee oli jokaisella toive paremmasta. Futaajilla ja katsojilla on sama halu, halu menestyä. Jos Kreikka on voittanut Euroopan Mestaruuden futiksessa niin voi Suomi sinne päästä JA PÄÄSEE. Pohjoismaiden pitäisi perustaa yhteispohjoismainen liiga futikseen. Enemmän kovia pelejä, enemmän menestystä seurajoukkuetasolla. Silloin kun HJK pelasi Mestareiden liigassa ei suurta yleisöä juurikaan kiinnostanut miten IFK:lla tai Jokereilla menee.
Kyllä kai...
Ilmoita asiattomasta kommentistaKiinnostihan - ja asioiden merkityksen ja arvon mittaaminen pelkkien massojen ja määrien perusteella on muutenkin ihan vain tyhmää. Massa-ajattelu ja ylimielisyys näyttää sokaisseen futisporukan.
Paha olo 2
Ilmoita asiattomasta kommentistaHyvä Kaj Kunnas että uskalsit/halusit ottaa puheeksi kiekkoväkivallan. Se on juuri sitä Respectin puutetta se. Hyvä matsi joka oli rennon letkeä. Joten vastapainona erittäin hyvä että Niinistö kommentoi asiaa. Joten Kunnakselle pisteet!
jyp
Ilmoita asiattomasta kommentistaEn ymmärrä Liigan toimitusjohtajan hyssyttelyä kaukaloväkivallasta.
Ei muka poliisiasia. Höpö höpö, törkeää hakkaamistahan tuo oli, edunsaamisen nimissä. Rahan takia annetaan hakata toisen paras peluri. Mielestäni tuota pelaajaa ei tarvitse Liigassa enään näkyä ollenkaan, ja valmentaja on vastuussa joukkueestaan, molemmille Liigalta huomattava sakko, mallia 5000-6000 euroa, niin nämä loppuisivat. Naurettavat 5-6 ottelua ei riitä mihinkään. Jokaisessa tappelussa ensin lyöneelle tuo sakko ja pelikiellot automaatioksi. Tottakai toiselle myös pelikiellot, vaikka tulisi turpiin. Pelikielto runkosarjassa tarkottaa automaattisesti pelikieltoa myös jatkopeleissä (pudotus- tai playoff pelit). Tällöin pelaajan arvo putoaisi tappeluiden myötä loppukaudeksi.loppuu tuollaiset läskipossusikojen väkivallallarukkimiset JääkiekkoLiigassa tähän....
Mutta ei, poliisin ja syyttäjän on taas näköjään pakko puuttua tähänkin.