Pronssi karkasi Mikkoselta maalikameravertailussa
Jenni Mikkonen jäi täpärästi mitaleilta ratamelonnan EM-kisoissa Kroatian Zagrebissa. Miika Dietrichin kohtaloksi koituivat lumpeet.
Meloja Jenni Mikkonen joutui tyytymään naisten kajakkiyksiköiden 200 metrin finaalissa neljänteen sijaan. Pronssi karkasi käsistä, kun maalikameran kuva paljasti Mikkosen hävinneen niukasti Portugalin Teresa Portelalle.
- Tällaista urheilu on - varsinkin tällä matkalla. Kova kilpailu, kärjessä mentiin hurjaa vauhtia, Mikkonen kertoi.
Joukkueenjohtaja Panu Kanniaisen mukaan erot ovat 200 metrillä usein pienet.
- Kaikki on mahdollista reilun kuukauden päästä. Kyllä tämä Lontoota ajatellen hyvältä näyttää, sillä Jenni ei näihin kisoihin sen kummemmin herkistellyt vaan otti nämä harjoituksen kannalta.
Mikkosen ohjelmassa on vielä runsaasti harjoittelua ennen Lontoota. Tiistaina hän lentää Kööpenhaminaan loppuviikoksi, sitten vuorossa on vähän kevyempi viikko kotimaassa ennen kovaa jaksoa Ruotsissa. Tahtia löysätään vasta pari viikkoa ennen olympialaisia.
- En malta odottaa, että pääsen olympialaisiin vielä kerran. Pyrin nauttimaan myös tästä matkasta kohti kilpailuja, jokaisesta päivästä ja jokaisesta harjoituksesta kohti suurta unelmaa, kolmansiin olympialaisiinsa valmistautuva Mikkonen sanoi.
EM-kultaa naisten 200 metrillä meloi Unkarin Natasa Douchev-Janics. Puolan Marta Walczykiewicz otti hopeaa.
Aiemmin sunnuntaina Miika Dietrich meloi miesten kajakkiyksiköissä 500 metrin B-finaalissa yhdeksänneksi. Dietrichin vauhtia hidastivat peräsimeen ja keulaan tarttuneet lumpeenvarret, jotka ovat aiheuttaneet ongelmia useille melojille koko EM-kisojen ajan.
- Ensimmäiset 300 metriä menivät mallikkaasti. Sen jälkeen kanootti osui lummemättääseen, joita kelluu siellä täällä. Tällaiset olosuhteet eivät kuulu arvokisoihin, vaan eipä tälle mitään mahtanut, Kanniainen manasi.
Iltapäivällä Dietrich kilpailee vielä 5 000 metrin finaalissa.
Tuoreimmat aiheesta: Muu urheilu
Lappeenrannassa tehtiin kolme Suomen ennätystä
Lappeenrannassa käydyissä Marskin kisoissa rikottiin kolme paralympialajien Suomen ennätystä.
Korhonen himoitsee MM-kultaa
”Pari viikkoa lepoa, niin uskoisin, että pystyn harjoittelemaan normaalisti.”
Unohtumattomin Urheiluruutu-juttu: Matti Nykäsen saavutukset
Yle Urheilu tapaa Urheiluruudun 50-vuotiskiertueella mielenkiintoisia ihmisiä. Kuopiossa tapasimme Tuula ja Seppo Pellin.
Sotshin menestyslajien valmennusta tehostetaan
Suomen Olympiakomitea on jakanut lähes kaksi miljoonaa euroa valmennustukia Sotshin talviolympiakisojen mahdollisille menestyslajeille.
Mikko Salo crossfitin EM-hopealle
Porilainen Mikko Salo palasi pitkän kilpailutauon jälkeen takaisin huipulle.
Kuvagalleria Urheiluruudun 50-vuotistapahtumasta Kuopiosta
Ylen Urheiluruudun 50-vuotisjuhlakiertue pysähtyi sunnuntaina Kuopioon. Yle Urheilun toimittaja Jarno Ranta kokosi Kuopion toritapahtumasta kuvakoosteen.
Kolari pudotti Rikalaa päätösmatkalla
Anne Rikala sijoittui kahdeksanneksi Tshekin Racicen maailmancupin päätösmatkalla.
Polet ja Rikala 200 metrin kuudenneksi
Suomalaiskaksikko Pauliina Polet – Anne Rikala jatkoi hyviä otteitaan Tshekin Racicessa.
Polet – Rikala vahvassa alkukauden vireessä
Kaksikko Pauliina Polet ja Anne Rikala meloi maailmancupin kajakkikaksikoiden 500 metrin finaalissa seitsemänneksi.
Kuopiossa lennokasta liikehdintää
Kuopion Reippaan voimisteluharjoituksissa 6-12-vuotiaat tytöt tekevät mitä näyttävimpiä liikkeitä.
