Mestarien liiga |

"PSG voi voittaa Mestarien liigan"

Brasilialaistoppari Alex uskoo Paris Saint-Germainin mahdollisuuksiin Euroopan tärkeimmässä seurajoukkuekilpailussa.

Zlatan Ibrahimovic
Zlatan Ibrahimovic pelaa alkavalla kaudella PSG:n paidassa (Arkistokuva). Kuva: EPA

Paris Saint-Germainin toppari Alex uskoo, että kovia hankintoja tehnyt ranskalaisseura voi yltää alkavalla kaudella jopa jalkapallon Mestarien liigan voittoon.

- Uskon, että olemme Euroopassa viiden parhaan joukossa. Kaikki tietävät Barcelonan olevan paras joukkue, mutta olemme viiden kärjessä. Meillä on mahdollisuus voittaa Mestarien liiga, 30-vuotias Alex toteaa uutistoimisto AFP:n haastattelussa.

- On kiinni meistä, millä tavalla juuri saapuneet pelaajat sopeutuvat. Meillä on hyvä ryhmä pelaajia, brasilialainen jatkaa.

Alexin entinen seura Chelsea valloitti Mestarien liigan tänä vuonna. Hänen mukaansa PSG on vähintään yhtä joukkue - ellei jopa parempi.

Uskon, että olemme Euroopassa viiden parhaan joukossa.

- Alex

- Kahden ensimmäisen Chelsea-kauteni (2007-2009) aikana joukkue oli erittäin vahva, ja nyt meidän joukkueemme PSG:ssä on samalla tasolla.

PSG päätyi viime kaudella toiseksi Ranskan liigassa. Se selviytyi Mestarien liigan lohkovaiheeseen mukaan ensimmäisen kerran sitten vuoden 2004.

Pariisilaisseura on vahvistunut kesän aikana muun muassa Zlatan Ibrahimovicilla, Ezequiel Lavezzilla ja Thiago Silvalla.

Kommentoi aihetta

(13 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Jeppe

Ilmoita asiattomasta kommentista

Minäpä voin nimetä saman tie kovempia joukkueita, se on kumma kun nämä vanhenevat "ex-tähdet" huononevat ja menevät rahan perään ja sitte heittävät tyhmiä lausuntoja... no niin asiaan.

1# Barcelona

2# Real Madrid

3# Bayern Munchen

4# Manchester City

5# Manchester United

6# Chelsea

7# Juventus

8# AC Milan

9# Arsenal/Dordmund/Inter/PSG (?)


Zidane

Ilmoita asiattomasta kommentista

Voit kumittaa tuon AC Milanin tuosta listasta, totaalinen rupusakki eilisen perusteella vaikka harkkamatsi olikin. Paremmisto oli kentällä, mutta silti erittäin vaisu esitys ja täysi vastaantulija Real Madridia hyökytyksessä. Uskaltaisin väittää ettei Rossonerit menesty tulevalla kaudella ollenkaan. 9# Arsu? :D








Abdul Ibrahim

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jokaohan olisi aika ruveta suunnittelemaan mestareiden superökyliigaa, johon pääsevät mukaan vain nämä öljysheikkien ja venäläismiljadöörien omistamat ökyjengit. Ei mitään karsintoja, ainoastaan varallisuus kriteerinä. 4-5 joukkuetta jotka jakavat keskenään koko maailman all-stars pelaajat. Pelaisivat keskenään sarjan ja katsoisivat kenen miljardeilla sai aikaan parhaan tuloksen.


MU

Ilmoita asiattomasta kommentista

Vain idiootit odottavat PSG:ltä ihmetekoja eurokentillä. Kysymyksessä kuitenkin nippu irrallisia diivoja, ja jos (kun) kausi ei lähdekään odotetulla lailla käyntiin, alkaa itku ja kitinä.

Ja jos joku luulee esim. Zlatanin höntsäävän Ranskassa jonkin muun kuin rahan vuoksi, on tämä pahemman kerran väärässä. Tuollainen nippu hitsautuu yhteen aikaisintaan parin kauden päästä, joten menestystä tuskin tulee lähiaikoina (vrt. City)


Zidane

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tämä siirtohan oli Zlatanille melkein lottovoitto. Milano oli jo nähty ja menestys jatkossa AC Milanin riveissä ei ollut täysin kirkossa kuulutettua. Ehkä parhaat futispäivät on nähty, mutta uraa on vielä jäljellä ja Zlatan tuskin pistää pahakseen kun pääsee Ranskaan pelaamaan seuran kanssa jolla on liigamestaruus täysin tavoiteltavissa. Yksi asia on kuitenkin täysin selvä, herra Ibrahimovich ei ole tanssinut ruusuilla kasvaakseen suureksi pelimieheksi ja harvalta löytyy vastaavat meriitit.


Tuoreimmat aiheesta: Mestarien liiga

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä