MM-jääkiekko 2012

Punakoneen aikaan MM-lätkäkin oli kuin avaruuskilpaa

Neuvostoliiton maajoukkue eli ”punakone” hallitsi jääkiekon MM-areenoita 1960-luvulta 1980-luvun loppuun. Valmentaja Rauno Korpi muistelee Elävässä arkistossa sosialistisen lätkän valtakautta.

Neuvostoliiton maajoukkue juhlii.
Kuva: Yle

Punapaidat olivat kestäviä, luovia ja huipputaitavia, ja heidän takanaan oli valtava valmennuskoneisto. 

Korven mielestä Kanadan "tunnelijääkiekko" oli itse asiassa paljon konemaisempaa kuin kuulun punakoneen. Neuvostokiekossa otettiin riskejä, vaihdeltiin paikkoja, liikuttiin nopeasti ja pelattiin runsasta syöttöpeliä. Pohjoisamerikkalainen tyyli oli huomattavasti suoraviivaisempi ja ennakoitavampi.

Valmennuksen nurja puoli oli sen totalitaarisuus: 11 kuukautta vuodesta vietettiin ankaraa leirielämää, jonka aikana perheitä ei juurikaan tavattu. Lahjakkuudet haravoitiin järjestelmällisesti esiin jo nuorina, ja testejä ja harjoitteita varten oli valjastettu kokonaisia laitoksia. Kyseessä oli johtavan sosialistimaan kunnia ja maine. Neuvostoliitto suhtautui MM-jääkiekkoon kuin länttä vastaan käytyyn avaruuskisaan.

Suomessa punakone kävi ensi kertaa vuonna 1954 kolmoismaaottelussa Suomea ja Ruotsia vastaan. Myös tästä vierailusta löytyy filmi Elävästä arkistosta.

Jukka Lindfors

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä