"Puola ja Belgia ovat suosikkeja meidän kanssamme"
Sasu Salin lähtee perjantaina alkaviin EM-karsintoihin täynnä itseluottamusta. Edessä on kuukauden rankka rypistys.
Suomen koripallomaajoukkue aloittaa karsinnat kesän 2013 EM-kisoihin perjantaina Helsingissä kotiottelulla Albaniaa vastaan. "Susijengin" takamies Sasu Salin odottaa kuukauden mittaisesta karsintaurakasta rankkaa taistelua.
- Kova haaste on edessä. Nyt lähdetään nollista, eikä mitään ole alla. Meidän täytyy voittaa tarvittava määrä pelejä. Meillä on kovia jengejä vastassa. Puola ja Belgia ovat suosikkeja meidän kanssamme. Sveitsiä ja Albaniaa ei saa kuitenkaan unohtaa, Salin arvioi Suomen karsintalohkon vastustajia Ylen haastattelussa.
Suomi lähtee EM-karsintoihin hieman erilaisista lähtökohdista kuin aikaisemmin. Maajoukkue ylsi viime syksynä hienosti Liettuan EM-turnaukseen ja pelasi itsensä aina jatkolohkoon saakka. Tavoitteena on siis tällä kertaa EM-paikan uusiminen.
- Varmasti jo se, että pääsimme kisoihin loi todella paljon itseluottamusta. Kun huomasimme pärjäävämme siellä ja sijoituimme yhdeksänneksi, se oli iso itseluottamuspiikki, Salin toteaa.
Teemu Rannikon polvivamman myötä Salin muodostaa Suomen takamiesparin yhdessä Petteri Koposen kanssa. Rooli ei nuorukaisen mukaan tule kuitenkaan muuttumaan.
- Luulen, että se on ollut viime kesästä lähtien aika samanlainen. Yritän puolustuksen kautta tuoda vahvuuksiani esille. Autan siinä Petteriä ottamalla heidän pallollisen pelaajansa. Hyökkäyksessä toimin heittäjänä. Ne ovat minun juttuni kentällä, Salin sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Koripallo
Suomen korisnaiset hätää kärsimässä
Espanja ryöpytti Suomen naisia torstaina pelatussa koripallomaaottelussa. Suomi oli hätää kärsimässä heti avausminuuteista lähtien.
Lapuan Haanpää korisliigan vuoden pelaaja
Koripallokauden parhaat palkittiin torstaina. Samuel Haanpää valittiin miesten liigan vuoden pelaajaksi, Niina Laaksonen sai saman kunnian naisten puolella.
USA tuleviin olympialaisiin tutun valmentajan johdolla
Mike Krzyzewski valmentaa Yhdysvaltain miesten koripallomaajoukkuetta myös vuoden 2016 olympialaisissa.
KS: KTP-Basketin valmennustiimille jatkosopimukset
Loimaan Bisonsille Korisliigan finaaleissa niukasti hävinnyt kotkalaisseura jatkaa tutussa valmennuksessa.
Clifton Jones jatkaa Namikassa
Jones saapui Lappeenrantaan vuosi sitten Nilan Bisonsista voitettuaan uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden.
Oklahoman tornado järkytti - NBA-supertähti lahjoitti miljoonan
Kevin Durant järkyttyi Oklahomaan iskeneen tornadon tekemistä tuhoista. Durant on vakuuttunut, että kaupunki nousee nopeasti jaloilleen.
Slovenian ”suomalaisjoukkueelle” jälleen hopeaa – Salin heitti 14 pistettä
Sasu Salinin, Teemu Rannikon ja Emir Sulejmanovićin Olimpija Ljubljana päätyi Slovenian koripalloliigassa hopealle.
KTP-luotsi jatkanee ensi kaudella
Maanantaiaamuna KTP-Basketin päävalmentaja Sami Toiviainen hymyilee jo hieman. Hopeamitali koripallosta maistuu jo vähän paremmalta kuin perjantaina. Hänen mukaansa jatko KTP:n päävalmentajana ensi kaudella on lähestulkoon varmaa.
Saksan mestari Tiina Sten: ”Meillä on paras maajoukkue aikoihin”
Saksan koripallomestaruuden TSV Wasserburgissa voittanut Tiina Sten liittyi Suomen naisten maajoukkueen vahvuuteen Espanjan leirillä.
Knicks ei kyennyt murtamaan "helvetillistä puolustusta"
Indiana Pacersin puolustuspeli koitui New York Knicksin kohtaloksi. Carmelo Anthony sai tästä huolimatta kasaan 39 pistettä.

Kommentoi aihetta
(1 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
hookihookers
Ilmoita asiattomasta kommentistaSuomella on viimein tilanne että hyviä konkareita jatkaa edelleen aktiiviuraa ja pelaavat huippuseuroissa ja samaan aikaan nuorempia on päässyt sille tasolle että heitot ja peli ylipäätään kulkee. Jatkossa pitää entisestään tukea lupaavien nuorten pääsyä junioreiden kansainväliisiin peleihin ja leireille. Jos ja kun Suomi haluaa pärjätä koriksessa yhä paremmin, ei lahjakkaimpien pelailu divarijoukkueissa noste heidän tasoaan. Kyllä tästä vielä hyvää tulee.