Euro 2012 |

Puola ja Kreikka tasapeliin dramaattisessa EM-avauksessa

Jalkapallon toinen EM-isäntämaa Puola joutui tyytymään 1-1-tasapeliin Kreikan kanssa Varsovassa pelatussa avausottelussa. Molemmilta joukkueilta lensi yksi pelaaja suihkuun, ja Kreikka hukkasi rangaistuspotkun.

Lewandowski Robert Puola
Robert Lewandowski teki EM-kisojen avausmaalin 17. minuutilla. Kuva: AFP / Lehtikuva

Jalkapallon toinen EM-isäntämaa Puola joutui tyytymään 1-1-tasapeliin Kreikan kanssa A-lohkon ensimmäisessä ottelussa Varsovassa.

Puola johti tauolla Robert Lewandowskin maalin turvin, mutta vaihtopelaaja Dimitris Salpingidis tasoitti toisella puoliajalla. Sekä Puolan maalivahti Wojciech Szczesny että Kreikan puolustaja Sokratis Papastathopoulos saivat ottelussa punaisen kortin.

Puola aloitti ottelun pirteästi. Jo viidennellä minuutilla irtopallo ajautui Rafal Murawski, mutta hän ei onnistunut ohittamaan Kreikan maalia vartioinutta Kostas Chalkiasia.

Toisessa päässä Theofanis Gekas puski Giorgos Karagounisin keskittämän pallon ohi maalin ennen kuin oli taas valkopaitojen vuoro hyökätä. Jakub Blaszczykowskin kuti suuntautui kuitenkin yli maalin.

Kreikka selviytyi Lukasz Piszczekin vaarallisesta keskityksestä, mutta Puolan seuraava tilanne tuotti tulosta 17. minuutilla. Blaszczykowskin nappikeskitys tavoitti Robert Lewandowskin, joka puski nahkakuulan verkkoon.

Damien Perquis oli viedä kotijoukkueen jo kahden maalin johtoon 37. minuutilla, mutta pallo viuhui metrin verran ohi maalin. Sitä ennen Kreikan Avraam Papadopoulos oli joutunut jättämään kentän loukkaantumisen takia.

Kreikan tilanne vaikeutui entisestään ennen taukoa, kun espanjalaistuomari Carlos Velasco Carballo nosti Papastathopoulosille illan toisen keltaisen kortin.

Sinipaidat saivat 51. minuutilla kaivatun piristysruiskeen tauolla kentälle vaihdetun Salpingidisin tasoituksen myötä. Vassilis Torossidis keskitti pallon maalin eteen, ja se jäi kreikkalaisen ulottuville Puolan alakerran ja Szczesnyn epäröityä.

Reilut kymmenen minuuttia myöhemmin Kreikalle avautui kuin varkain huippupaikka. Kostas Katsouranis tavoitti pitkällä syötöllään Giorgos Samarasin, jonka viimeistely epäonnistui täysin.

Kreikalle tarjottiin ratkaisun avaimia 68. minuutilla Szczesnyn kaadettua Salpingidisin. Seurauksena oli suora punainen kortti ja rangaistuspotku. Pallon taakse asettui Karagounis, jonka heppoisen kudin tolppien väliin vaihdettu Przemyslav Tyton torjui.

Vartti ennen päätösvihellystä Salpingidis ohjasi nahkakuulan maaliin Kostas Fortounisin esityöstä, mutta avustavan erotuomarin lippu oli noussut paitsion merkiksi.

Joukkueet ovat seuraavan kerran tositoimissa tiistaina 12. kesäkuuta. Kreikka kohtaa Tshekin kello 19.00 Wroclawissa ja Puola Venäjän kello 21.45 Varsovassa.

Puola - Kreikka 1-1 (1-0)

Puola

1 Wojciech Szczesny (kentältäpoisto 68.)
20 Lukasz Piszczek
13 Marcin Wasilewski
15 Damien Perquis
2 Sebastian Boenisch
16 Jakub Blaszczykowski
7 Eugen Polanski
11 Rafal Murawski
8 Maciej Rybus 70. -> 22 Przemyslav Tyton
10 Ludovic Obraniak
9 Robert Lewandowski

Kreikka

1 Kostas Chalkias
15 Vassilis Torossidis
8 Avraam Papadopoulos 37. -> 5 Kyriakos Papadopoulos
19 Sokratis Papastathopoulos (v+v 44.)
20 Jose Holebas (v)
2 Giannis Maniatis
21 Kostas Katsouranis
10 Giorgos Karagounis (v)
18 Sotiris Ninis 46. -> 14 Dimitris Salpingidis
17 Theofanis Gekas 68. -> 22 Kostas Fortounis
7 Giorgos Samaras

Maalit

1-0 Robert Lewandowski (17 min)
1-1 Dimitris Salpingidis (51 min)

Erotuomari: Carlos Velasco Carballo (ESP)

Yleisöä: 56 070

Kommentoi aihetta

(8 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.


Timojk

Ilmoita asiattomasta kommentista

Venäjä ei hae mitään ensimmäistä mestaruuttaan, vaan Fifassa ja Uefassa ovat jäseninä futisliitot. Venäjän futisliitto edustaa Neuvostoliiton futisliitto kuten se Venäjältä sen 1946 jälkeen oli ottanutkin. Miten tyhmää selostusta Suomen TV:stä saa selostaa? Tshekkikin on alkuaan Böömin futisliitto josta tuli Tshekkoslovakian liitto ja sitten taas Tshekin (Böömin). Naurettavinta oli "Länsi-Saksaa" vastaan jota ei ole ollut koskaan edes olemassa, kun Saksan futisliitto on ollut Fifan jäsen 1904 perustamisesta alkaen ja "bannissa" vuosina 1946-49. "Länsi-Saksan" piiriliitto ei koskaan ole osallistunut mihinkään kilpailuun. YLE:n selostaja tosin pystyy moisiin "urotekoihin" vielä 2000-luvullakin, eli kertoo satuja.


Pallisti

Ilmoita asiattomasta kommentista

Voihan niitä otteluita katsoessa tällaisiakin asioita miettiä ja päälle vielä nimitellä. Kritiikkiä voi antaa monella tavalla. Sinun tapasi ei ole sieltä fiksuimmasta päästä.


Marcos

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mitähän liittobyrokraatti Timojk ajaa takaa? Mikä oli NL, on nyt Venäjä. Entinen Länsi-Saksa on nyt entisen Itä-Saksan kanssa Saksa. "Alkuaan Böömin futisliitto" - Tshekki on nyt Tshekki, ennen Slovakian kanssa Tshekkoslovakia. Onko järkeä sotkea maita urheiluliittojen hallintoon.


Ex Dumari

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tuliko kukaan ajatelleeksi,että Kreikan tekemä muka paitsiomaali olisi todellisuudessa pitänyt hyväksyä,koska syöttö oli taaksepäin ja vastaanottaja oli pallon takana,vai onko paitsio sääntö muuttunut ajan saatossa,kysyn vain?????


OttoXD

Ilmoita asiattomasta kommentista

Paitsio oli se syöttö laitaan, "Ex Dumari"! Mielenkiintoinen ottelu, olisin toivonut Puolan voittoa. Kun miettii, niin Puolahan on aivan Ruotsin tasoa: Lewandowski, Blaszczykowski, Piszczek, Szczesny vastaan Ibrahimovic, Källström, Guidetti, Larsson.

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

KOMMENTTI: Bayernin menestys on rakennettu pettymyksille

Bayern Münchenin Arjen Robben tuulettaa maalia.

Jos Saksassa et ole Bayernin kannattaja, todennäköisesti vihaat seuraa. Baijerilaiset käyttäytyvät suurseuran tavoin vähintäänkin itsevarmasti, monien mielestä ylimielisesti.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä