Puola torppasi lentismiehet
Suomen lentopallomaajoukkue ei täysin toipunut Brasilian perjantaisesta tyrmäyksestä Maailmanliigan Puolan turnauksessa. Suomi pelasi astetta pirteämmin isäntäjoukkue Puolaa vastaan, mutta hävisi kuitenkin suoraan 3-0 (26-24, 25-18, 25-18).
Perjantain otteluun verrattuna päävalmentaja Daniel Castellani oli tehnyt yhden muutoksen kokoonpanoon, kun Jesse Mäntylä korvasi Pasi Hyvärisen liberona. Mäntylä saikin joukkueen peliin ensimmäisen erän alussa uutta sykettä ja joukkue pystyi käyttämään vastustajan virheitä hyvin hyväkseen.
Puola pystyi kuitenkin vääntämään ensimmäisen erän lopun edukseen. Matti Oivanen teki pahassa paikassa syöttövirheen ja tarjosi Puolalle eräpallon. Mainiossa vireessä ollut Zbigniew Bartman päätti erän ässällä.
Puola aloitti toisen erän Suomea tarkemmin ja oli koko ajan askeleen Suomea edellä. Mikko Oivanen sai kuitenkin parilla pisteellään joukkueen heräämään ja nosti Suomen tilanteeseen 10-10. Tämän jälkeen joukkue sortui jälleen virheisiin ja Puola karkasi.
Kotijoukkue päätti erän jälleen näyttävästi, kun Michal Winiarski syötti ensimmäisen eräpallon ässällä ja jatkoi samaa tahtia seuraavalla pallolla erävoiton Puolalle.
Kolmannessä erässä mentiin Suomen tahdissa tekniselle aikalisälle, mutta Puola käänsi pelin jälleen hyvillä hyökkäyksillään itselleen. Castellani yritti herätellä joukkuettaan aikalisillä ja heittämällä Tuomas Sammelvuon kehiin, mutta tästä ei ollut apua. Puola käytti heti ensimmäisen ottelupallon hyväkseen ja vei ottelun helposti kolmessa erässä.
Bartman vastasi Puolan pistetehtailusta 18 pisteellään, kun Suomen joukkueesta Mikko Oivanen nakutti 15 pistettä. Puolan joukkueesta Kurek Bartosz iski 13 pistettä ja Piotr Nowakowski 9 pistettä, kun Suomen Matti Oivanen ylsi 8 ja Matti Hietanen sekä Antti Siltala 6 pisteeseen.
Tuoreimmat aiheesta: Lentopallo
Suomen mestari vahvisti rivejään uusilla pelaajilla
Kokkolan Tiikerit ilmoitti tehneensä neljä uutta pelaajasopimusta.
Antti Leppälä jatkaa Tiikereissä
Lentopallojoukkue Kokkolan Tiikerit on tehnyt neljä uutta sopimusta. Antti Leppälä jatkaa mestarijoukkueessa. Joukkueeseen liittyvät myös Markus Väisänen Saimaa Volleysta, Kasper Vuorinen Muuramesta ja Tomi Mutka Isku Volleysta. Neuvotteluja käydään yhä muutamien kotimaisten ja ulkomaisten pelaajien kanssa.
Lentopallomaajoukkueen päävalmentajan huikea selostus - Katso paljon puhuvat kuvat!
Suomen lentopallomaajoukkueen uusi päävalmentaja Tuomas Sammelvuo innostui selostamaan hurmioituneesti Ylen Urheiluruudun selostuskaraokessa Kuopiossa sunnuntaina.
Sammelvuo haluaa tehdä lentopalloyhteistyötä Venäjän kanssa
Suomen lentopallomaajoukkueen uusi päävalmentaja Tuomas Sammelvuo kaavailee maajoukkueyhteistyötä maailman parhaimman lentopallomaan Venäjän kanssa.
Viro löi lentopallonaiset 10 vuoden tauon jälkeen
Suomen naisten lentopallomaajoukkue päätti Viron kolmen ottelun maaottelusarjan heikoimpaan esitykseensä. Viro otti ensimmäisen voittonsa Suomesta kymmeneen vuoteen.
Tervaportti kauden paras lentopalloilija
Lentopallokauden parhaat palkittiin lauantaina. Belgiassa ammattilaisena pelaava Eemi Tervaportti valittiin kauden parhaaksi pelaajaksi.
Lentopallonaiset toistamiseen Viroa parempia
Suomen naisten lentopallomaajoukkueen peli parani toisessa ottelussa Viroa vastaan. Suomi viimeistelee kuntoaan ensi viikon MM-karsintoja varten.
Lentopallonaiset virittäytyivät MM-karsintaan Viron kustannuksella
Maajoukkueet kohtaavat uudelleen perjantaina ja lauantaina.
Lentopallon Maailmanliiga lähestyy - "Suomella oiva mahdollisuus"
Lipunmyynti kotiotteluihin ei ole vielä päässyt täyteen vauhtiin. Suomen pelien uskotaan kiinnostavan myös Helsingissä.
Tiilikainen jatkaa Tiikerien johdossa
Lentopallon hallitseva Suomen mestari Kokkolan Tiikerit on tehnyt jatkosopimuksen joukkueen mestaruuteen luotsanneen Tommi Tiilikaisen kanssa. Seura julkisti ensi kauden valmentajasopimuksen ja kolme pelaajasopimusta tiistaina. Maajoukkuepelaajat tuntevat vetoa Kokkolaa kohti.

Kommentoi aihetta
(4 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
katsoja
Ilmoita asiattomasta kommentistaNäyttää Suomi taantuvan takaisin sille tasolle, josta Berruto nosti joukkueen pois.
Tero
Ilmoita asiattomasta kommentistaJep.Eiköhän se ollut tässä:/ Pari vuotta nousukiitoa mutta kun tasoa ei pystytä pitämään niin syytän mm junnuvalmennusta.
Ei niin ylpeä kannattaja
Ilmoita asiattomasta kommentistaSamaa mieltä "katsojan" kanssa. Tätä peliä en nähnyt, mutta Brasiliaa vastaan oli vanha alistunut Suomi kentällä. Peli oltiin hävitty jo etukäteen. Ei sinne kannata mennä jos ei mennä voittamaan. Toivon olevani väärässä, mutta Suomen lentopallon alamäki on alkanut. Turnaus toisensa jälkeen huonompaa peliä. Eikä nyt voi vierittää syytä poisjääntien ja loukkaantumisten piikkiin. Maajoukkue on joka tapauksessa uudistumisen tarpeessa. Uusia läpimurtoja ei olla vaan kyetty tekemään viimeisen kahden vuoden aikana. Mistä tähän lääke!?
Late
Ilmoita asiattomasta kommentistamiksi hitossa ne päästivät Berruton pois?Nyt Italia jyrää,Suomi matelee.Suomi oli tavoittamassa maailman kärkeä hyvää vauhtia,mutta nyt....