Euro 2012 |

Puolan valmentaja: Pistekin on jotain

Franciszek Smuda muistutti, että turnauksen avausottelu päättyy usein tasapeliin. Kreikan maalintekijällekään tasapeli ei maistunut.

Robert Lewandowski
Robert Lewandowski juhli tekemäänsä turnauksen avausmaalia. Kuva: AFP / Lehtikuva

Puolan päävalmentaja Franciszek Smuda yritti nähdä Kreikka-tasapelissä positiivista.

- Pistekin on jotain. Syyllistyimme tietysti moniin virheisiin, etenkin heidän maalissaan, Smuda viittasi Kreikan tasoitusosumaan.

Smuda myös muistutti, että turnaus on vasta alussa.

- Turnauksen avausottelu päättyy usein tasapeliin. Emme ainakaan hävinneet. Vielä on kaksi ottelua jäljellä, ja meidän on voitettava molemmat.

Kotiyleisön odotukset ovat valtavat ja tuntuivat päävalmentajan mukaan pelaajien otteissa, mutta ne eivät silti vaikuttaneet peliin negatiivisesti.

- Kreikalla ei ollut mitään hävittävää. Heitä oli vain kymmenen, he yrittivät ja onnistuivat tekemään maalin. Meidän pelaajiimme kohdistuu suuri paine, mutta he osoittivat myös taisteluhenkeä, Smuda kehaisi.

Smudan suojatti, Puolan puolustaja Lukasz Piszczek harmitteli hukattuja tilaisuuksia ratkaista ottelu hyvissä ajoin.

- Hallitsimme avausjaksoa, ja olisimme voineet tehdä pari maalia enemmänkin. Toinen puoliaika oli täysin erilainen. Kreikka taisteli hyvin, vaikka pelasi kymmenellä. Meillä oli vaikeuksia pysäyttää pitkät pallot, ja se kostautui lopulta maalin ja rangaistuspotkun muodossa, Piszczek näki.

Kreikan maalin tehnyt ja rangaistuspotkun hankkinut Dimitris Salpingidis ei hänkään ollut täysin tytyväinen lopputulokseen.

- Emme ole tyytyväisiä, koska olisimme lopussa voineet voittaa ottelun. Jouduimme pelaamaan 10 miehellä, mutta vastasimme haasteeseen vahvasti, Salpingidis sanoi.

Ottelun avausmaalin tehnyt Robert Lewandowski valoi uskoa puolalaisiiin.

- Olemme yhä mukana jahdissa. Toivon, että pelaamme seuraavissa kahdessa ottelussa, kuten pelasimme tänään ensimmäisellä puoliajalla.

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

Sedinit liikaa Leijonille MM-välierässä

Ruotsi juhlii 1-0-maalia.

Leijonien haaveet maailmanmestaruudesta sulivat Ruotsin NHL-superveljeksiin.

Suomi - Ruotsi 0-3 (0-1,0-1,0-1)

10.33 0-1 Eriksson (H. Sedin, D. Sedin) yv.
36.13 0-2 Eriksson (H. Sedin, D. Sedin) yv.
59.27 0-3 H. Sedin (Eriksson, Tallinder) tm.

Maalivahdit
Raanta FIN 10+7+11=28
Enroth SWE 12+7+11=30

Jäähyt
Suomi 4 x 2 min
Ruotsi 2 x 2 min

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä