Puotiniemi sähköisti Helsinki City Marathonin
Järjestyksessään 32. Helsinki City Marathon juostiin lähes helteisessä säässä.
Tunnelma naisten maratonin lähtöviivalla sähköistyi selkeästi, kun juoksijariviin asteli kaikkien yllätykseksi myös Leena Puotiniemi.
Lontoon
olympiamaratonin vain 13 päivää aikaisemmin juossut Puotiniemi päätti
osallistumisestaan aivan viime tingassa.
Naisten
koitoksessa kolmen naisen kärkiryhmä teki matkaansa yhdessä ensimmäiset kymmenen kilometriä. Ryhmässä juoksivat kenialaiset Salome Biwott ja Sarah Kiptoo sekä
etiopialainen Alemtsehay Mesfin.
Puotiniemi teki matkaa kärkikolmikosta noin minuutin ja 40 sekuntia jääneenä.
Kisan
loppupuoliskolla Biwott oli kilpailun johdossa juosseesta kolmikosta vahvin ja
ylitti Olympiastadionilla sijaitsevan maaliviivan ajassa 2.41.55.
Toiseksi
sijoittui vahvan loppurutistuksensa ansiosta Leena Puotiniemi. Hänen
loppuaikansa oli 2.43.04. Sarah Kiptoo tuli kolmanneksi 2.46.36.
Puotiniemi ylitti maaliviivan rajusti
tuulettaen. -
Mietin pitkään, että onko tässä mitään järkeä. Lontoo on jo takana, joten tässä
ei sen puoleen ollut riskiä.
- Ennen kaikkea lähdin matkaan tämän
fiiliksen vuoksi! Maraton juostaan kotikaupungissani. Se näkyy ja ennen kaikkea
kuuluu kannustuksessa. Varsinkin Lauttasaaressa riitti meteliä. Kiitokset
kaikille kannustuksesta!
-
Kipuileva jalka toimi samaan tapaan kuin Lontoossa. Ensimmäinen kymppi
oli todella hankalaa takareiden kireyden vuoksi. Sen helpotettua loppumatka
tuli mukava. Korkealla lämpötilalla oli varmaan oma osansa lihasten vetreään
toimintaan loppumatkalla.
-
Olen luvannut olla seuraavan viikon juoksematta. Seuraavaksi jalan kuntoa
arvioidaan lääkärin kanssa. Seuraako sitten leikkaus vai joku muu hoito. Se jää
nähtäväksi, pohti Puotiniemi.
Tuoreimmat aiheesta: Yleisurheilu
Blanka Vlasicilla voittoisa paluu
Korkeushyppääjä voitti paluukisansa New Yorkin Timanttiliigassa. Juoksumatkoilla nähtiin mainioita tuloksia.
Keihään maailmanmestari joutuu jättämään MM-kisat väliin
Matthias de Zordo loukkaantui kilpailutilanteessa Halle/Saalessa.
Perkovic kiskaisi Timanttiliigassa kiekkoa 68,48
Perkovic voitti New Yorkissa kiekonheiton ylivoimaisesti. Keihäskisan voitto meni Saksaan.
Korkeushyppytähti Vlasicin 20 kuukauden odotus päättyy
Kroatialainen ehti jo kaivata hyppäämistä pitkän sairauslomansa aikana. Kisakunto on nilkkavaivojen jälkeen täysi arvoitus.
Helsinki City Runin reitti oli alimittainen - "Asia on aiheuttanut mielipahaa"
Helsinki City Runin reitti on todettu Suomen Urheiluliiton (SUL) toteuttamassa selvityksessä alimittaiseksi. Valtaosa juoksijoista on juossut reittiä, joka on ollut 446 metriä alle puolimaratonin pituuden.
Sandra Eriksson otti lähes 16 sekuntia ennätyksestään pois
Eriksson sijoittui toiseksi Norjassa 3000 metrillä. Aika lupaa hyvää myös paraatimatkaa, 3000 metrin esteitä varten.
Salomäki hyppäsi 545 Lappeenrannassa
Eemeli Salomäki voitti Marskin kisojen seiväshypyn tuloksella 545. Myös Elina Torro ja Venla Paunonen tekivät kauden kotimaiset kärkitulokset.
Toinenkin kenialaisjuoksija kauden sivussa lapsen odotuksen vuoksi
Kenialainen maratonjuoksija Mary Keitany ilmoitti jättävänsä alkaneen kauden väliin, sillä hän odottaa toista lastaan. Aiemmin Vivian Cheruiyot kertoi jättävänsä kauden väliin samaisesta syystä.
Sandells tähtää Suomen ennätykseen heinäkuussa
Viime vuonna läpimurtokautensa juossut Niclas Sandells havittelee alkavalla kaudella kahta asiaa: 1 500 metrin Suomen ennätystä ja paikkaa yleisurheilun MM-kisoihin Moskovaan.
Tero Pitkämäki odottaa kovaa keihäskisaa Vaasan Kalevan kisoissa
Kalevan kisat Vaasassa on keihäänheittäjien viimenen näyttökilpailu Moskovan MM-kisoihin. Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki uskoo, että tulostaso Vaasassa nousee korkeaksi. Omaan kauteensa Pitkämäki lähtee luottavaisena Hannu Kankaan valmennuksessa.

Kommentoi aihetta
(5 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Hans Rosendahl
Ilmoita asiattomasta kommentistaUrheiluruutu 18.8 / Helsinki City Maraton
Markku Katajan toimittama juttu koskien Helsinki City Maratonia osoitti Ylen toimitukselta heikkoa arvostelukykyä. Tapahtuma haluttiin tarkoitushakuisesti esittää "yhteiskunnan polarisaation ilmentymänä". Jutussa dosentti Mikko Salasuo luonnehtii tapahtumaa hyvin toimeentulevien puhdistumisrituaaliksi, jossa "naamailua" varten mietitään sopivaa juoksuasua kuukausia.
Oma näkeykseni maratonista ja juoksuharrastuksesta yleisesti eroaa dosentin esittämästä merkittävästi. Lenkkeily on kustannusten osalta kaikille mahdollinen harrastus mutta motivaatio täytyy lähteä jokaisesti itsestään - yhteiskuntaa ei voi omasta laiskuudesta syyttää. Kokemukseni mukaan maraton on positiivinen ja yhteisöllinen kokemus, johon kiteytyy yksilön määrätietoinen pyrkimys kehittyä ja ylittää itsensä vaativissa olosuhteissa.
Jutusta ei ilmennyt, että perustuvatko dosentin näkemykset tutkimustietoon (HCM-osallistujista) saati omakohtaisiin maratonkokemuksiin.
Mielenkiintoista....
Ilmoita asiattomasta kommentistaTodella uskomaton juttu tosiaan tehty. Dosentti Salasuo arvostelee ja paheksuu ihmisiä, jotka osallistuvat tapahtumaan jossa he haastavat itsensä. Salasuo antaa ymmärtää, että ns. paremmat ihmiset poseeraavat muille juoksun yhteydessä ja yhteiskunnan vähäosaisaisia sorsitaan tässäkin eliitin toimesta. Uskomatonta...!
Olisi todella mielenkiintoista tietää, mihin tutkimustietoon Salasuon kommentit perustuvat. Toivottavasti hän ei jutun yhteydessä tuonut esille omia henkilökohtaisia asenteitaan ja ajatuksiaan, vaan hänen lausumansa perustuivat koviin faktoihin.
Mutta päällimmäisenä jäi jutusta kuitenkin se käsitys, että yhteiskunnan on mentävä ihmisten koteihin ja väkisin raahattava ihmiset juoksupoluille ja urheilun pariin. Eihän ihmisparat osaa itse tehdä mitään, eivätkä ajatella omilla aivoillaan...
Kale
Ilmoita asiattomasta kommentistaJuttu oli todella lähes hämmentävän heikko.
Kun tavalliset ihmiset urheilevat lähellä rajaansa ja harjoittelevat monia kuukausia tähän, niin Dosentti arvioi kuinka kauan aikaa juoksuasun valintaan käytetään ja päätyy kuukausiin!? Musiikiksi kaivetaan vielä lähinnä lapsellisesti sama narsismiteema, joka nostetaan esiin lähinnä surkuhupaisassa jutustelussa.
Haastattelun esittäminen urheiluruudussa oli jonkin asteinen pohjanoteeraus. Tälläinen tekotieteellinen soopa ja juoksijoiden jonkinasteinen syyllistäminen johonkin ihmellisiin "parempi osaisiin" ei vain kuulu millään tavalla urheilulähetykseen. Jos tuolle on jossain tilaus, niin laittakaa se sinne.
Ihmettelen todella paljon negatiivista latausta koko juttelussa. Dosentti voisi pysyä vain kammiossaan, joka ilmiselvästi sopisi hänelle paremmin kuin todellisten ihmisten urheilutapahtuma.
YLE pyrkii nyt kaikin keinoin erottumaan. Ei ole tarve tuollaisilla keinoilla. YLEn tulisi keskittyä korkeatasoiseen urheilujuornalismiin
PA
Ilmoita asiattomasta kommentistaSamaa minäkin ihmettelin. Tärkeintä on, että ihmiset saataisiin liikkumaan. Se ei ainakaan edisty sillä, että niitä jotka liikkuvat arvostellaan reitin varrelta. Oman uskottavuutensa tähden olisivat voineet tehdä jutun kadulla juosten eikä kusten.
Hiljattain radiossa keskuteltiin nuorten miesten kuntosaliharjoittelusta. Toimittaja oli huolissaan liian aikaisin aloitetusta voimaharjoittelusta. Asiantuntija piti paljon suurempana terveysriskinä sitä, että nuoret eivät käy kuntosalilla.
sitä saa mitä tilaa
Ilmoita asiattomasta kommentistaitse voin sanoa 6 maratonin kokemuksella, että suurimmalla osalla juoksijoista ei ole paskan vertaa väliä, millainen heidän juoksuasunsa on. Maratonille ei lähdetä elivistelee ja esittäytyy, se on täyttä työtä etenki siellä loppupuolella ja vaatii paljon työtä, kuukausien harjottelun jotta voi juosta loppuun asti, etenkään hyvällä ajalla.
Toki toiselle 4 tuntia on erinomainen suoritus, toisille 3,5 tuntia on heikosti menny setti.
Mutta enisei, maraton on matka, jonka juokseminen vaatii päätä.
Harjoittelun, viimeistely ja itse juoksun osalta. JOs alkaa tuntua liian kovalta, pitää hiljentää vauhtia, jos taas tuntuu hyvältä, voi lisätä vauhtia, muttei liikaa.
Kokemus auttaa.
Mutta varmasti, jos maratonin kykenee juoksee läpi, ei voi olla ihan hirveen huonokuntoinen. Se ei kylmiltään mene, toki muidenkin lajien harjoittelu auttaa asiaa. Mut sen motivaation pitää lähtee itsestä.
Ja jos paikat ei kestä juosta 42km, niin se maratonin juokseminen on mahdoton yhtälö