Suunnistus |

Pyöräsuunnistajille jättipotti Puolassa

Suomen pyöräsuunnistajat ajoivat sunnuntaina jättipotin Puolan maailmancup-kierroksen päättäneessä pitkän matkan yhteislähtökilpailussa. Suomi naisissa otti kolmoisvoiton Ingrid Stengårdin johdolla.

Ingrid Stengård kuvassa
Kuva: Suomen Suunnistusliitto

Stengårdin voiton lisäksi Susanna Laurila oli toinen ja Marika Hara kolmas. Neljäskin suomalaisnainen Antonia Haga ylsi kymmenenneksi.

Miesten kisassakin saatiin suomalaisvoittaja, kun kisan ykköseksi ajoi Jussi Laurila. Pekka Niemi oli kymmenes ja ensimmäisiä maailmancupin osakilpailujaan Puolassa ajava Kare Kaskinen kahdestoista.

- Kerrankin pummit jäivät tekemättä, ja pääsin sille tasolle, mille pystyn. Porukkaa oli ympärillä koko ajan, joten piti keskittyä tarkasti. Välillä kisa oli melkoista kissa-hiiri-leikkiä, Stengård kuvasi yhteislähtökisaa Suunnistusliiton tiedotteessa.

- Susanna sinnitteli pitkään mukana ja tiesin, ettei yhteenkään virheeseen ole varaa. Susannan kanssa ei kannata joutua loppusuoralle samaan aikaan.

Jussi Laurila nousi takkuisen lähdön jälkeen jo kakkosrastilla kärkeen.

- Olin lähdössä viimeisten joukossa, jotka pääsivät liikkeelle. Pitkällä ykkösvälillä ja parissa risteyksessä kuittasin porukasta ohi niin, että olin kakkosella jo kärjessä. Ajoin omaa tasaista kisavauhtia koko ajan, Laurila kertoi liiton tiedotteessa.

Maailmancupin Puolan kierros oli Laurilalle mainio, sillä hän ajoi kahden kakkossijan päälle vielä voiton. Pitkän matkan kakkoseksi ajanut Tshekin Frantisek Bogar jäi Laurilalle 1.20.

- En oikeastaan tiedä, missä ratkaisu tapahtui. En yrittänyt karkuun missään vaiheessa, vaan ajoin koko matkan tasaista tahtia.

Tuoreimmat aiheesta: Suunnistus

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

KOMMENTTI: Bayernin menestys on rakennettu pettymyksille

Bayern Münchenin Arjen Robben tuulettaa maalia.

Jos Saksassa et ole Bayernin kannattaja, todennäköisesti vihaat seuraa. Baijerilaiset käyttäytyvät suurseuran tavoin vähintäänkin itsevarmasti, monien mielestä ylimielisesti.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä